Pohjois-Suomi

Syyt­tä­jä: Kolme lap­­pi­­lais­­nais­­ta ostatti muis­­ti­­sai­­raal­­la i­­so­äi­­dil­­lään Mersut, saivat tämän myös nostamaan rahaa

Pohjois-Suomi 12.9.2019 12:09
Milla Sallinen

Lapin käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan tapausta, jossa kolme lappilaista naista ostatti muistisairaalla isoäidillään itselleen Mercedes Benz -henkilöautot ja pyysi naista lahjoittamaan heille lisäksi huomattavat summat rahaa.

Syyttäjä vaatii naisille rangaistusta törkeästä petoksesta tai vaihtoehtoisesti törkeästä kiskonnasta.

Teot tapahtuivat vuosien 2014 ja 2015 aikana. Syyttäjän mukaan naiset olivat erehdyttäneet isoäitiään ostamaan heille  henkilöautot. Yhden naisen Mercedes Benz oli maksanut 29 000 euroa, toisen 45 500 euroa ja kolmannen 35 000 euroa. Isoäiti oli ollut autokaupassa mukana, kaksi autoista hän oli maksanut sekillä, yhden pankissa.

Lisäksi naiset olivat saaneet isoäitinsä nostamaan heille käteistä rahaa. Yhdelle naisista rahaa oli annettu 14 600 euroa, toiselle 20 500 euroa ja kolmannelle 5000 euroa.

Naisten isoäidillä oli todettu Alzheimerin tauti jo vuonna 2007, ja tekoaikoina hänellä oli todettu lievä-keskivaikea dementia, minkä vuoksi hän ollut syyttäjän mukaan kykenemätön hoitamaan itsenäisesti taloudellisia asioitaan. Syyttäjän mukaan tekijät olivat käyttäneet tätä tilaa häikäilemättömästi hyväkseen ja aiheuttaneet asianomistajille huomattavaa vahinkoa.

Naisten isoäiti kuoli vuonna 2016.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
19:01
Roope Korhonen onnistui supervuorossa – Sotkamon Jymy selvitti ensimmäisen ottelupallon
18:44
Espanja palasi ansaitusti koripallomestariksi – titteli heltisi puhtaalla pelillä
18:13
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
86
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
44
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
23
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
21
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
21
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image