Pohjois-Suomi

Syötteen metsissä kamera käy – Eränkävijät-sarjaan kuvataan jo toisen tuo­tan­to­kau­den jaksoja

Pudasjärveläinen pariskunta Antti ja Sanna Kokko sekä lyhytkarvaiset saksanseisojat Navajo ja Suokukka ovat mukana Eränkävijät-sarjassa. KUVA: Kontiainen Jarmo
Pohjois-Suomi 23.10.2016 9:31
Elina Ursin

Usva väistyy ja keskiviikkoaamu nousee unenomaisena Pärjänjoen varressa Syötteellä. Pudasjärveläinen pariskunta Antti ja Sanna Kokko sekä lyhytkarvaiset saksanseisojat Navajo ja Suokukka valmistautuvat päivän työhön, metsojahtiin. Kokkojen kintereillä metsällä kulkevat Yle TV1:llä lokakuun alussa alkaneen Eränkävijät-sarjan kuvaajat Jani Honkakoski ja Acke Salo.

Sillä välin, kun Kokot pakkaavat kasaan kimpsut ja kampsut sekä siivoavat edellisyön jäljet Metsähallituksen Isoniemen varaustuvalla, Salo lennättää helikopterikameraa yläilmoissa ja tallentaa tunnelmia, maisemia ja yleiskuvaa Pärjänjoelta sekä pihapiiristä.

Alun ja lopun ilmakuvat kuuluvat formaattiin.

– Jos metsästystilanteesta saadaan ilmakuvaa, sitä parempi, mutta helikopterin meteli ja surina säikyttää linnut pois. Kalastuksessa ilmakuva toimii paremmin, kertoo Honkakoski.

Eränkävijöiden ensimmäinen tuotantokausi pyörii parhaillaan televisiossa sekä Yle Areenassa.

Sarja seuraa neljän eri puolelta Suomea tulevan eränkävijän metsästystä ja kalastusta. Nyt kuvataan toisen tuotantokauden jaksoja, jotka tulevat ulos vuoden päästä.
Ohjelman takana on oululainen NTRNZ-yhtiö.

Lue lisää 23.10.2016 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Taitaa olla Syötteen metsät tyhjiä metsoista ja teeristä, kun turisteille myydään aivan liian paljon lintulupia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hylkeenpyynti tahi näädänjäljitys. Siinä sitä on oikiaa vanahaa ja haastavaa meininkiä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin mielenkiintoinen sarja. Itseni suosikiksesi on noussut nuo Turusen veljekset ja Karhukopla. Tässä pääsee jyvälle minkalaista nykyisin suusrriistan pyytäminen on. Vaikka on vempeleet viimeisen päälle niin karhu on koplaa ovelampi😄 Hämärässä häiritsee otsalamput kohti kameraa. "Luonto se on ,luonto se on joka tikan pojan puuhun vetää" Kiitos näistä kaikista jaksoista kaikille mukana olijoille. Sydämeni on vienyt tietenkin ÄIJÄ❤️

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tykänny koska sanna hokee perkelettä joka välissä,yksi blondi kirkuu joka sintin nykäsystä,yksi juttelee koiralleen kun vähämielinen...sekavaa oli mutta pitihän ne joka jakso silti kattoa..kyllä KORPIMAKASIINI on kunkku ja paras mitä netti tv:stä tulee..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki osalliset ovat palkkansa ansainneet.
Eihän heitä ole ohjelmaan valittu miellyttämään kaikkia, vaan näyttämään eräharrastusta heidän näkökulmastaan.
Kerätkää hienoimmat ja mielenkiintoisimmat ideat talteen ja menkää metsään, kyllä siellä mieli lepää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eikö ne koirat oo NAVAJO ja OKARIINA, mahtava tuo Kokon pariskunta! Tosi hieno sarja. AKI ja ÄIJÄ rules! :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

onhan tämä sarja ylivoimasesti paras mitä telekkarista on tullu! alakuun häirihti liian tiheät hyppimiset vaan niihinki tottu kun areenasta putkeen jaksoja kahto. loistavat henkilöt on valittu ja annetaan olla omana ihtenään. joku toivo hirvenmehtuuta..... kuka prkl jaksais kahtoa semmosta kun ukot istuu päivän autossa gepsi kourassa ja välillä saattaa käyä tienravissa nuotiolla. siinäpä ois erätunnelmaa.......

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovin on tekniseksi mennyt joillakin metsästys, kalastus kärsii samasta taudista. Eri jännitys on ilmassa kun tukeutuu aisteihin ja jäljestää jänistä mettäsuksilla tai ryömii tammukkapuron varteen säikyttämättä kaloja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Napsu, Oka ja Sukka on tän ohjelman tähdet. Kaikki jaksot katottuna! Ei malta millään odottaa seuraavaa kautta! Jatkakaa samaan malliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäljestys on ilman koiria on parempaa ja siinä metsästäjä joutuu miettimään missä riista on ja on vaativampaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa kuvausryhmän varoa kun siellä liikkuu se kaikkea kuvaava "luontokuvaaja" . Saattaa tulla kuvaamaan teidän kuvausryhmäännekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kanalinnustusta on monenlaista esim. Haukkuvien koirien kera. Hirven pyynti puuttui kokonaan.yms yms. Kalastus osa oli parasta tällä ensimmäisellä kaudella

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

TV-sarja ei kerro pariskunnan hienoa elämänkaarta, ja huikeaa elämänasennetta monipuolisine vivahteineen. Täällä palstalla on taas päässyt jotkut yleistäjät syyllistämään. Varmasti metsästykseen liittyy oneglmia, mutta ei kaikkeen siinäkään toiminnassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen tätä sarjaa kuvittelin että metsästäjät etsivät luontokokemuksia, eivätkä pelkkää tappamisen iloa. Nyt tiedän paremmin, tavoitteena on siis olla mahdollisimman vähän aikaa luonnossa ja tappaa mahdollisimman paljon ja nopeasti. Apuvälineenä mönkijät, maastoautot, helikopterit yms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No eihän moni voi kotipihaltaan lähteä suoraan metsästämään vai? Pakkohan se on jollakin liikkua kohteeseen, jossa SAA laillisesti metsästää. Ei ohjelmassa voida näyttää kokonaisuutta eli kuinka useita tunteja tietyn saaliin metsästämiseen menee. Ohjelma kuitenkin vain puolituntinen.
Helikopterista puhuttaessa ymmärtääkseni tarkoitetaan kauko-ohjattavaa konetta ei oikeaa helikopteria sentään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

E se LUKJA ihan oin ole,että tapettaisiin mahdollisimman paljon. Nämä karhu-urhot eivät kyllä muuta tee, kuin ajelevat maastureillaan ja joka jeppe vahtaa kännykkääänsä. Sehä pitäii olla, että koira irti ja ukko perään kävelemään, eikä autolla ajella perässä.Nämä karhu-urhot taitavat olla sen verran hyvin syöneitä, että ei jakseta kävellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka hullu metsästää metsoja enää? Niitä on niin vähän monin paikoin että jotain tolkkua pitäisi olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)

Uutisvirta

11:47
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kolarissa loukkaantuneilla ei hengenvaaraa – poimijat työskentelevät lappilaisen yhtiön palveluksessa
10:45
Maajoukkuehiihtäjä Susanna Saapunki kilpailee kesäisin rankoissa skyrunning-kilpailuissa – "Kisa tuntuu alusta asti pahalta" Tilaajille
10:27
Kolea alkukesä väistyi ja lämmintä ilmaa on luvassa koko maahan – katso tästä vinkit puutarhaan hoitoon helteellä
10:24
Taivalkoskelta Posiolle johtava tie suljettiin pudonneen sähköjohdon vuoksi – liikenne kulkee normaalisti
10:21
Koirien päiväkoti aloittaa Oulun Talvikankaalla – uusi eläinlääkäriasema tulee naapuriin
9:28
Tulivatko helteet jäädäkseen? Pekka Pouta vastaa
9:23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
108
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
72
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
29
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
16
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
16
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"
11
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image