Pohjois-Suomi

Suuret lumimäärät voivat johtaa poik­keuk­sel­li­siin tulviin Lapissa – viimeksi suurtulva koetteli 15 vuotta sitten

Ounasjoki tulvi rajusti vuonna 2005. KUVA: Ilkka Karttunen
Pohjois-Suomi 25.2.2020 9:27 | Päivitetty 25.2.2020 12:55
Heidi Peltonen

Suuret lumimäärät voivat aiheuttaa poikkeuksellisen suuria tulvia Lapissa. Lapin ely-keskuksen mukaan erilaiset sääskenaariot huomioon ottaen Kittilässä on tämän hetken ennusteiden mukaan jopa 50 prosentin mahdollisuus vahinkorajan ylittävään tulvaan. 

Lumen määrä on poikkeuksellisen suuri ajankohtaan nähden Ivalon alueella, Ounasjoen yläosassa Kittilän alueella ja Kemijoen vesistössä Sodankylän, Sallan, Pelkosenniemen ja Savukosken alueilla. Näillä alueilla lumikuorma ylittää paikoin 300 kilogrammaa neliömetrillä. 

Havaintoja on tilastoitu vuodesta 1962 lähtien, eikä tulvakeskuksen mukaan Kemijoen ja Ivalojoen vesistöalueilla ole koskaan aiemmin tilastoitu näin suuria lumen vesiarvolukemia tähän aikaan vuodesta. 

Ely-keskus kuitenkin muistuttaa, ettei näin aikaisin ennen kevättä voida arvioida luotettavasti tulvan suuruutta.  Tulvan suuruuteen vaikuttavat sulamisen ajankohtan lämpötila ja sateet. Jos lumi sulaa vähitellen, voi suurista lumimääristä huolimatta tulossa olla tavanomaisen suuruinen tulva. 

Viimeksi Lapissa koettiin suurtulvavuosi vuonna 2005, jolloin tulvat aiheuttivat suuria vahinkoja Kittilässä ja Ivalossa. Tulvakeskuksen mukaan sekä Ounasjoen yläosassa että Kemijoen vesistöalueella on tällä hetkellä hyvin samanlainen tai jopa suurempi lumitilanne kuin huhtikuussa 2005. 

Vuoden 2005 suurtulvat eivät syntyneet yksin suurten lumimäärien sulamisen vuoksi, vaan tulvaa kasvatti myös sulamisajan poikkeuksellisen suuret vesisateet. 

Jäiden lähtö aiheuttaa vuosittain jääpatoja Lapissa. Jääsahauksia on tehty ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä alueilla, joissa jääpadoista on syntynyt toistuvasti haittaa tai vaaraa. 

Lapin ely-keskus mittaa jään paksuuksia ensi viikolla ja sitä seuraavalla viikolla. Mittausten perusteella arvioidaan jääsahauksen tarvetta. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Ivalossa oli suuri tulva myös vuonna 1981. Muistan sen hyvin, kun tuolloin asuin Ivalossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvää hillasatoa ensi kesäksi tämä talven lumisuus lupailee. Vaihdetaan hillat euroiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

että, aurinko ja tuulet haihuttavat hanget ilmaan, mutta asia selviää ennen elokuuta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parasta on toivoa, sillä voi hyvinkin olla niin, että takatalvi iskee kesäkuussa. Toivoa on !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmaankaan ensi kesänä kuivuus haittaa Suomessa kun koko talven on satanut vettä ja erityisesti pohjoisessa vetistä kevättä lupaavat valtavat määrät lunta. Erinomaista !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli yhtä paljon lunta kuin 15 vuotta sitten. Tilastoitu vasta 58 vuotta. Ei pitäisi aiheuttaa ilmastoahdistusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maapallon napaisuus muuttuu, siitä on saatu useita indikaattoreita usean peräkkäisen vuoden ajan. Ilmastoahdistus helpottaa. Nimimerkki "Tilaajatuottajamalli" on oikealla ilmastopolulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiastotiede ei auta , vaan juoksuttamalla ennakkoon vettä patojen yläpuolelta ja näin puskuroidaan tulvien aiheuttamaa veden kertymiä koko jokialueitten kaikissa pohjoisten joissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikanaan olis Vuotosallas kannattanu rakentaa, allas olis hidastanu tulvien nousuja. Metsäojitukset vauhdittaa vesien valumiset jokiuomiin ja nostaa tulvaa. Vuotosvastustajat esiin kasvoilla ja nimillä vastustaminen ei vaadi erityis osaamista . Asian kuin asioitte hoitaminen ja parantaminen vaatii pientä tekemistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuotosallas kuopattiin älyttömänä hankkeena, se oli oikein.

Tekoaltailla on myös taipumus täyttyä tulvavuosina, älyätkö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulva ja jopa suurtulvat ovat luonnollinen ilmiö ja sinänsä myös positiivinen ilmiö, sillä se mikä on luonnollista, on myös positiivista. Hän kenet tulva yllättää ja vaikkapas omaisuutta menee, niin hänelle me lähetämme tietokonepelimaailmasta tutut terveiset "noob". Oppirahat maksavat ne jotka menivät rakentamaan tai tekemään jotain alueelle mihin ei olisi pitänyt. Omia silmiä kannattaa käyttää eli jos vettä näkyy silmämatkan päässä, niin se tarkoittaa sitä, että se vesi voi joku kaunis päivä nousta sun terassille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kittilän alueella virtaa Ounasjoki, se laskee Kemijokeen. Mieti kysymystäsi uudelleen !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luuletko etten Ounasjokisena tunne kotiseutuani? Uutinen kertoi Kemijoen nostavan tulvaa Kittilässä. Ounasjoki on 297 km pitkä Kemijokeen laskeva joki. Kittilästä Kemijokeen on 150 kilometriä matkaa. Säännöstellyn Kemijoen vaikutus vedennousussa Ounasjoen kohdalla loppuu Tapionkylään Murhakorvan alle, noin 25 kilometriä Rovaniemeltä. Ounasjoki saa alkunsa Ounasjärvestä, joten Kemijoki ei aiheuta Kittilän tulvia, jonka voi myös todeta lukemalla korjatun uutisen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos kommentistasi, nimimerkki "Katso kartasta" ! Mikään ei korvaa oikeaa paikallistuntemusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska Kemijoen virtaamaa ei voi kasvattaa rajattomasti niin sillä on vaikutusta miten nopeasti Ounasjoesta vedet tyhjenee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi tulvavahingot eivät enää mene valtion piikkiin. Eivät kyllä kuuluisi edes vakuutuksen piikkiin. Alavalle tönönsä tehneet maksakoon itse typeryytensä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo 300kg/m2 tarkoittaisi lumen valtavaa korkeutta. Jotenkin en usko aukealle tuota lumikuormaa, tai paksuutta. Valtaosa lumesta on aukeilla tai metsässä. Joku asiantuntija saisi selittää, mistä tuo lukema tulee ja tuleeko joka paikasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neliöllä jos on 300 litraa vettä, se on valtava korkeus oltava lunta. Lumi on vettä ja minusta aina liioitellaan sen painoa jutuissa. Se on niin mediaseksikästä kertoa isoja lukuja. Ei se lumen paino voi ilmasta lisääntyä. Eikä joku hötylumi paljon paina. Otatpa kattilaan lunta, etkä jäätä ja sulatat sen nuotiolla, aika vähäinen on vesimäärä hötylumesta jäljellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

13:23
Päivän kotoiluvinkki: Puhdista kahvinkeitin marttojen ohjeilla
13:19
Ajokeli on paikoin erittäin huono Lapissa, puu kaatui talon päälle Kemijärvellä, Oulussa normaali kevättalven sää
13:13
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen
12:49
Toimittajamme paikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, tarkastukset sujuivat ripeästi – "Hyvävointisen näköistä väkeä maskit päässä"
11:41
Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta – tältä tiesuluilla näytti yöaikaan
11:38
Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa
11:28
Aamuyhdeksään mennessä yli 120 käännytetty ja yksi sakko annettu – Uudenmaan rajojen valvonta on täydessä käynnissä
102
Presidentti Niinistö moittii Ilta-Sanomissa kovin sanoin kansalaisia, jotka eivät tottele koronaohjeita: "Minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä"
46
"Maailma ei palaa ennalleen", sanoo EU-komissaari Jutta Urpilainen – Eurooppa on komissaarin mukaan nyt joukkue, jolla on sama maali
41
Krabista Ouluun palaavat matkustajat joutuvat tarkkaan syyniin –  "Kukaan ei saa lähteä kentältä tai myöhemmin muualta Oulusta julkisilla liikennevälineillä"
29
Pohjois-Pohjanmaalla viisi uutta varmistettua tartuntaa – yksi henkilö tehohoidossa Oulussa
28
Mies kaahasi järjetöntä ylinopeutta Oulun Pohjantiellä, ylitystä liki sata kilometriä tunnissa – myös lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia
21
Halla-aho: Maahanmuuttajista apu maatilojen työvoimapulaan – "Sopivat kuin nyrkki naamaan"
19
Raskaat tie­su­lut ko­hoa­vat jo Uu­den­maan ra­joil­le – Poliisi val­mis­tau­tuu his­to­rial­li­siin tar­kas­tuk­siin, kun Uusimaa suljetaan muusta Suomesta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Lapissa ja Koillismaalla luoteistuuli on tänään voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ruohikkopalojen vaara on suuri maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maatilalle töihin

Aina nämä työnvieroksujat jotain keksii. Kaupungissa ei voi tietenkään myöskään töissä käydä kun tiet pölisee ja on auto... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image