Pohjois-Suomi

Susi­ha­vain­to­ja tehtiin aivan Ylivieskan keskustassa

Ylivieskan taajamassa liikuskelleesta sudesta on ilmoitettu poliisille. Arkistokuva.
Pohjois-Suomi 7.3.2016 14:37
Kaleva

Poliisille ilmoitettiin sunnuntaina, että susi oli nähty Ylivieskan keskustan alueella kahteen otteeseen.

Ylikomisario Veijo Alavaikko Ylivieskan poliisista kertoo, että ensin ilmoitus sudesta tuli Koskipuhdosta ja myöhemmin kello 20.35 jälkeen Visalantieltä.

Alavaikon mukaan susiyksilön liikkeitä on seurattu systemaattisesti viime syksystä lähtien.

– Tarkoitus on puuttua ongelmaan ja asian suhteen on menossa toimenpiteitä. Valitettavasti asiasta ei voi vielä tiedottaa enempää, Alavaikko toteaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Nälkiintyminen ajaa vanhat ja raihnaiset sudet taajamiin vaaraksi lemmikeille ja lapsille
Susi kuten muutkin luontokappaleet sinnittelevät viimeiseen saakka elämässä kiinni olivat ne sitten vanhoja ja raihnaisia tai muutoin kyvyttömiä pärjäämään metsässä. Tällaiset sudet jotka joutuvat hengenpitimikseen hankkimaan mitä ruokaa tahansa läheltä ihmisasutusta ovat vaarallisimpia taajamissa oleville lemmikeille ja lapsille. Kiitokset poliisille oikeasta päätöksestä suden lopettamiseksi. Susia on paikallisesti silloin liikaa kun alkavat vierailla ihmisasutuksen lähellä. Minua ei vaivaa yhtään vaikka metsissä on runsaasti susia, kunhan pysyvät siellä, ihmistä kammoavat eivätkä pyri taajamiin. Mistä tietää , että alueella on liikaa susia ja erityisesti susia, jotka ovat menettäneet kammonsa ihmistä kohtaan?
Se on selvästi nähtävissä siinä, että osa susista alkaa lisääntyvässä määrin oleilemaan taajamien läheisyydessä. Mielestäni on täysin edesvastuutonta puhua niiden susien vaarattomuudesta, jotka viihtyvät taajamien välittömässä läheisyydessä todellisen sudenluontonsa menettäneinä.
Silloin kun helpon ruuan tavoittelu taajamien läheisyydessä voittaa ihmiskammon on sudesta tullut ihmisille vaarallinen ja se on lopetettava.
Korostan edelleen susihavainnoista dokumentoituja havaintoja poliisille ihmisasutuksen läheisyydessä.
ps. Pihasudet kaatoon, ettei lapsesta tuu raatoo

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Artikkelin kuvaan liitetty jälki on jotakin muuta kuin suden jälki, ei myöskään ison koiran jälki. Lienee pullasudin kanssa tuherrettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi mie oon harjotellut lapiolla eri ninjaliikkeitä sutta varten, jos se tulloo miun terassille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko yrittää kesyttää eläin vaarattomaksi. Koirat sitä ovat ja nyt olisi susien vuoro.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko jollakin tarkempaa tietoa missä sudet ovat liikkuneet? Voisin pitää eläimet sisällä. Ja kaatoluvat harkintaan, kun noin rohkeiksi ovat tulleet!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän sole muuta kun pudottaa kynän pöydälle niinku telkkarissa neuvoivat😁

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos susi eksyy kaupunkiin niin ei yleensä kyse ole ongelmasta muualla kuin ihmisten korvien välissä. Jos susi alkaa asumaan asutuksen keskellä pitkiä aikoja ja se havaitaan päivittäin, mistä ei ole toistaiseksi kyse, silloin susi pitäisi yrittää ajaa pois kaupungin alueelta tai viime kädessä jos se ei onnistu tai eläin palaa, lopettaa eläin.

Valitettavasti poliisissa on paljon metsästysharrastajia joiden mielestä elävä susi on aina ongelma. Siksi metsästävät poliisit pitäisi siirtää syrjään petoasioista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka usein se pitää havaita että se on ongelma? Riittääkö muutaman kerran viikossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseinen susi on havaittu useita kertoja kaupungin alueella viime kuukausina. Kuinka pitkään suden pitää täällä asua että se lasketaan kaupunkilaiseksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:18
Poliisi hankki panssaroituja autoja – Uusi luotisuojattu "Hevi" painaa 5,4 tonnia, ja sellaisia tulee pian joka puolelle Suomea
14:59
Poliisi on hankkinut uusia panssariajoneuvoja – Tällainen on "Hevi"
14:36
Tietokatko Suomen ja Saksan poliisin välillä johti raiskauksesta epäillyn miehen vapauttamiseen – "En pysty kertomaan sitä, mikä tähän väärinkäsitykseen johti"
14:32
Tältä näyttää poliisin uusi luotisuojattu ajoneuvo – vastaavia ei muualla Pohjoismaissa
14:25
Kaksi pohjoismaalaista naista löydettiin kuolleina vaellusreitillä Marokossa
13:28
Tähtitanssit käynnistyvät Oulussa tammikuussa – jatkossa Radisson Blun ravintola Toivossa tanssitaan kaksi kertaa kuukaudessa
13:11
Nuori nainen ei tiennyt olevansa raskaana ja synnytti käymälään – joutui vankilaan puoleksitoista vuodeksi El Salvadorissa
49
Muutama karanteenissa ollut sairastui tuhkarokkoon – Sairastuneet kieltäytyvät antamasta näytettä
44
Alikulku Auranmajan kupeeseen valmistunee kesäkuussa – yli puoli vuotta suunniteltua myöhemmin
36
Oulu pyörii ensi vuoden 1,3 miljardilla - kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuodelle alijäämäisen talousarvion
29
Raportit: Venäjä sekaantui luultua laajemmin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
24
Tuleeko Huutokauppakeisareista uusi jouluperinne? Uusinta neljän vuoden takaa osoittaa, että kaksi asiaa on Hirvaskankaalla muuttunut
24
Kysyimme: Palkansaajia hemmotellaan pitkillä pyhillä, autioituvatko työpaikat?
22
Facebook-kirjoituksista nousi kaplakka Limingassa – luottamushenkilöitä syytetään kunnan johtohenkilöihin kohdistuneesta epäasiallisesta kirjoittelusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Olen syntynyt 1971. Olen siis X-sukupolvea. Molemmiin puolin sukuani isovanhempani elivät pitkästi yli 90-vuotiaiksi. To... Lue lisää...
*****

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.12.

Fingerpori

18.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image