Pohjois-Suomi

Sukupolvet kohtaavat ää­nes­tys­pai­kal­la – Ylivieskassa jännitetään, paraneeko ää­nes­tys­vilk­kaus edellisistä eurovaaleista

Ennen äänestämistä Heidi Saastamoinen todistaa vaalivirkailijoille henkilöllisyytensä, minkä jälkeen hän saa tyhjän äänestyslipun mukaansa koppiin.
Pohjois-Suomi 26.5.2019 15:43
Hanna Perkkiö

Ylivieskan eteläisen äänestysalueen vaalipaikkana toimivan Kulttuurikeskus Akustiikan ovi käy sunnuntaina päivällä tasaisesti. Ylivieskalaisilla onkin kirittävää vuoden 2014 eurovaaleista, jolloin uurnilla kävi vain 31,6 prosenttia kaupungin äänioikeutetuista. Lukema oli koko Oulun vaalipiirin alhaisin.

Kohonneen ennakkoäänestysprosentin lisäksi toiveita herättää, että ainakin Akustiikassa väkeä on riittänyt aamusta asti.  

– Yhtä minuuttia pidempää taukoa ei ole missään välissä ollut. Porukkaa on käynyt tasaisesti, mutta vähemmän silti kuin eduskuntavaaleissa, vaalivirkailija Markku Jylkkä toteaa.

Eurovaaleissa äänestäminen on tärkeä asia Unto Halmetojalle, joka kävi antamassa oman äänensä pojantyttärensä Vivian Halmetojan avustamana.  

– Mainoksia ei ole paljoa näkynyt, mutta hyvä niin. Ihmisten pitää oppia ottamaan selvää asioista ja tekemään omia päätöksiä, Halmetoja sanoo.

Tulevilta EU-päättäjiltä Unto Halmetoja toivoo valmiutta panostaa isojen ja tärkeiden asioiden hoitoon ”pikku piipertämisen” sijaan.

– Eri maille pitää voida antaa erilaisia vapauksia, mutta isot asiat pitää päättää yhdessä. Tämä yhteistyö on säröillyt, ja on pelottavaa seurata, kuinka monelta eri suunnalta löytyy nyt hajottavia voimia.

Vivian Halmetoja suuntaa vuorostaan äänestämään toiselle vaalipaikalle. Ensimmäistä kertaa äänioikeuttaan käyttävä tämän kevään ylioppilas kuuluu siihen ikäluokkaan, josta vain joka kymmenes äänesti edellisissä eurovaaleissa.

– Kavereiden kanssa on kyllä puhuttu äänestämisestä, ja sitä pidetään tärkeänä asiana, Halmetoja toteaa.

Samoilla linjoilla on Leo-poikansa kanssa äänestyspaikalla käynyt Jouko Kaartinen.

– EU on monille aika etäinen asia, vaikka sillä onkin iso merkitys suomalaisille. On silti tärkeää käydä äänestämässä.

Kaartisella oma ehdokas on jo tiedossa. Osa sen sijaan tutkailee ennen saliin astumistaan tuulikaappiin teipattuja ehdokaslistoja, niin myös Mikko Heikkilä ja Heidi Saastamoinen.

– Viime hetken varmistusta. Valinta oli tällä kertaa vaikea. Aika vähän nämä vaalit ovat olleet näkyvillä, ja itse haimme tietoa enimmäkseen netistä, pariskunta toteaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mitähän virkaa Suomen 13 mepillä on 751 mepin joukossa?
Ääänivaltaa heillä ei ainakaan ole kuin että mainita voi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Sukupolvet kohtaavat ää­nes­tys­pai­kal­la – Ylivieskassa jännitetään, paraneeko ää­nes­tys­vilk­kaus edellisistä eurovaaleista"

Pitäisikö äänestysvilkkaudestakin järjestää maailmanmestaruuskisat? Tai ainakin Suomi-Ruotsi -ottelu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:55
Kuorma-auton lavalla olleet paalit syttyivät tuleen, ohikulkija havaitsi palon
13:36
Pärmäkoski onnistui kiertueen päätöskilpailussa, nousi seitsemänneksi
13:28
Norwegianin koneita Kanarian hiekkamyrskyn silmässä – koneet pitää tarkastaa ennen kuin niillä voi lentää
12:57
Henkilöauto ajautui ulos tieltä Siikalatvalla, ajokeli voi olla huono
11:35
Sairaalaklovneilla on sairaalassa tärkeä tehtävä tuoda päiviin leikkiä ja hassuttelua –  mutta pitääkö klovnin olla aina iloinen?
11:00
Italian liigan pelejä siirretään koronaviruksen pelossa - Milanon ja Venetsian matkailu vaarassa: "Tämä ei ole Italian Wuhan", sanoo matkailujohtaja
10:51
Käsittämätön tapaus NHL:ssä: Carolinan maalille nousi kesken pelin jääkoneen kuljettaja, joka torjui sensaatiomaisen voiton – Sebastian Ahon pisteputki jatkuu yhä
72
Loppuko hiihto ilmastonmuutokseen? Professori: "Eteläisen Suomen koululaisille luminen talviloma on muisto vain"
29
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
24
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
22
Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide Lukijalta
15
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
12
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
11
HS: Kaksi lentokenttää suljettiin Kanariansaarilla hiekkamyrskyn vuoksi, myös Suomen-lentoja peruttu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä tai aamulla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mikset ole osakkeen omistaja?

Myyntiä tavoittelevalle nyt on tosiaankin hyvä aika myydä. Näin on tosin sanottu jo pian 10 vuotta. Niinä vuosina kun ei... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image