Pohjois-Suomi

Stora Enson Kemin Veitsiluodon tehtailla sammutettiin tulipaloa lähes puolitoista tuntia, syynä ilmeisesti kaapelin oikosulku

Veitsiluodon tehtaat arkistokuvassa. KUVA: Jouni Knihtilä
Pohjois-Suomi 8.1.2020 22:17 | Päivitetty 8.1.2020 23:30
Antti Pasanen, Milla Sallinen

Stora Enson Veitsiluodon tehtailla sammutettiin noin puolentoista tunnin ajan sellun happivalkaisureaktorin yläosassa syttynyttä massan kytöpaloa keskiviikkoiltana.

Lapin pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa purkulaitteiston kaapeloinnista, josta tuli levisi massasäiliön yläosan eristeisiin.

Oman vaikeutensa sammutustöihin toi se, että palokohde oli yli 30 metrin korkeudessa. 

Palo saatiin sammutettua kello 22.30 mennessä. Hälytys palosta tehtiin kello 21.09.

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Tulipalolla ei ole välittömiä vaikutuksia tehtaan tuotantoon, kertoo tuotantojohtaja Pasi Pigg Kalevalle.

– Ei tullut sellaisia vaurioita, että toimintaa tarvitsisi pysäyttää.

Piggin mukaan palo oli havaittu, kun sellun käsittelyprosessiin kuuluva laite oli pysähtynyt odottamatta.

– Se pysähtyi todennäköisesti kaapelin oikosulkuun.

Palon tarkempi syttymissyy ei ollut vielä illalla selvillä.

8.1. kello 23.13: Uutinen päivitetty tiedoilla palon sammutuksesta, tarkennettu tietoja. 

MAINOS

Kommentoi

Juurikins tämän takia on aika siirtyä biotuotetehtaisiin ja langattomiin ratkaisuihin, ettei vaarallisia vanhan tekniikan kaapeleita tarvittaisi ollenkaan. Onko muka sähköjunassakaan enään kaapelia? Ja Nokiakin luopui niistä jo 80-luvulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luultavasti jälleen vihervassemiston yritys saada Suomen Bkt plussalle, lakkoilemalla se ainakaan onnistu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

28.1.
Kiinalainen matkailija on tuotu eristykseen Lapin keskussairaalaan koronavirusepäilyn vuoksi – potilas oli tullut Wuhanista
28.1.
Oulun ammattikorkeakoulussa ultralujasta teräksestä rakennetulla autolla pyritään parantamaan autojen energiatehokkuutta – "Tavoitteena oli suunnitella mahdollisimman luja ja kevyt auton runkorakenne"
28.1.
Karibianmerellä voimakas maanjäristys, useille maille annettiin tsunamivaroitus – Vedenalainen järistys oli voimakkuudeltaan 7,7 richteriä
28.1.
Lin­ja-au­to suistui ojaan Enon­te­kiöl­lä
28.1.
Oulun keskustan Snellmaninpuistolle laadittiin rakennussuunnitelma – puistoon suunnitellaan oleskelumahdollisuuksia ja taidepolkua
28.1.
Trump: Palestiinalle itsenäinen valtio, Israelin miehittämät siirtokunnat tunnustetaan, Jerusalem säilyy "jakamattomasti" Israelilla, Palestiinalle pääkaupunki Itä-Jerusalemiin
28.1.
Hiihtosuunnistuksen kuusinkertainen nuorten maailmanmestari Liisa Nenonen muutti Ouluun opiskelemaan: "Lunta on pitänyt etsiä" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image