Pohjois-Suomi

Sotkamossa on liikkeellä haavoittunut karhu – "Väistää ihmistä, jos sitä ei uhata"

Karhu haavoittui keskiviikkona Sotkamon Kurkisuon lähellä Romuvaaran pohjoispuolella Ontojoella. Arkistokuva. KUVA: Vappu Jaakkola
Pohjois-Suomi 23.8.2019 15:56 | Päivitetty 23.8.2019 15:57
Mirko Siikaluoma

Sotkamossa on liikkeellä haavoittunut karhu. Karhu haavoittui keskiviikkona Sotkamon Kurkisuon lähellä Romuvaaran pohjoispuolella Ontojoella.

Karhusta on tehty perjantaiaamuna jälkihavainto Lehmisuolla Tipasojantien ja Nimisenkankaantien risteyksen lähettyviltä.

Oulun poliisilaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan, että karhun etsinnät on keskeytetty perjantai-iltapäivällä huonon sään vuoksi. Metsästystä jatketaan lauantaina.

– Emme suosittele kauheasti etsimään karhua alueelta. Karhu väistää ihmistä, jos sitä ei uhata. Metsästyksestä haavoittunut karhu voi todennäköisesti mennä piiloon, Oulun johtokeskuksesta kerrotaan.

Ylen tietojen mukaan karhu haavoittui lievästi luvallisessa karhunmetsästyksessä. Keskiviikkoiltana karhujahti päättyi Kannuksessa ikävästi, kun haavoittunut karhu raateli metsästäjää. Metsästäjä sai tilanteessa vakavia vammoja.

Sotkamossa liikkeellä olevasta karhusta uutisoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.

MAINOS

Kommentoi

Sääliksi käy eläinparkaa. Ei saa kipuun hoitoa niin kuin ihminen jos loukkaantuu. Kyllä ihminen on tavattoman julma muita lajeja kohtaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karhujahti on nykyisin mennyt muutaman porukan hommaksi, johon haalitaan ukkoja ja akkojakin ympäri suomea. Niiden metsästystaidoista ei ole minkaanlaista näyttöä. Niillä tienoilla, jossa tuo on tapahtunut olisi halukkaita miehiä jahtiin, mutta kun se on muutamien touhua, niin tuollaista saattaa sattua. Paikallisessa metsästysseurassa on tottuneita jahtimiehiä, jotka voisi hälyttää nopeastikin jahtiin mukaa, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Nykyään on puhelimet ja vatsapit , joilla saataisiin heti pätevää porukkaa paikalle . Johtaja ei taida osata hommiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millälaisella liipasinsormella siellä hillutaan? Luvat pois tunareilta! Ampumiskoe tulisi tehdä uudenlaiseksi, eli pyrkiä oikeaan tilanteeseen. Ihan hullua saattaa sivullisetkin näin vaaraan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä karhunmetsästyksestä on tullut Karhunkidutusta! Järkyttävää että tälaiset tyypit saa metsästää mitään,kun roiskitaan sinne päin ja kituvia eläimiä alkaa olla jo joka puolella! Tällä tyylillä ja taidoillako se metsästyslupa annetaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläinpoliisi virat Suomeen, että saadaan jatkuva luonnoneläinten brutaali kidutus loppumaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näitä nyt tulee niin paljon, että olisiko jonkun päättävän tahon aika miettiä onko nykyinen ampumakoe riittävä luvan saamiseksi. Vai tarvittaisko jonkunlainen koulutus ja lisäksi vaativampi ampumakoe joka olisi lähempänä metsästys tilannetta. Karhua ei pyydetä kuin ammuttas savikiekkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella "ammattitaitoisia" metsästäjiä on näköjään Suomi täynnä. Vähän kun puskassa heilahtaa, niin tulitetaan 500 metrin päästä "vähän sinnepäin" "karhunkaatajan" tittelin loistaessa aivosoluissa. Ja varmaan lasista taskumattia käytetään kiikaritähtäimenä. Aika surkeaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No joku pääsee kehumaan kun sai ampua karhua...toki osaamatta kylläkin, sekin kannattaa mainita: Koetin ja yritin vaan en osannut.
Mitäpä jos aseet valtiolle tollasilta jotka aiheuttaa vaaraa muillekin ihmisille haavoittuneen viattoman eläimen saalistus yrityksestä.
Voisi ruveta leikkimään ihan nallipyssyillä. Olisi turvallisempaa kaikille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tilanne sama kuin moottoritielle liityttäessä kolmion takaa. Kukaan ei tiedä kuka väistää ;).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohje numero yksi karhunmetsästykseen lähtevälle: opettele hyvin joku lyhyt rukous. HUOM! Isä meidän on aivan liian pitkä äkkiä syntyvään tilanteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mimmosia metsämiehiä siellä oikein on kun roiskitaan ihan mihin sattuu ja monta kertaa mutta ei onnistu. Luvat pois tuollaisilta jotka ampuu 5 kertaa ja joutuu itse syödyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En sääli ollenkaan luokkaantunutta. Ihmetyttää kuka haluaa metsästää karhuja. Ei kunnioitusta nykyisin ihmisillä luontoa kohtaan. Eläimet ja luonto tarvitsevat tilaa siinä missä ihminenkin. Ihminen vain osaa tuhota kaiken.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisen voisi suoraan muotoilla että jälleen huono ampuja aiheuttaa karhulle kovat tuskat ja sen hengissä säilyminen on vaarassa. Luoti iskee satojen kilojen voimalla ja repii karhua.

Ilmeisesti ei ole tärkeää että se pääsisi tuskistaan, sitä ei nyt kannata isommin etsiskellä. Haetaan tilalle ihan uusi.
Näitä juttuja on nyt kaksi tullut peräperää. Montakohan haavoittunutta karhua tällä hetkellä metsissä onkaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihme hommaa. Karhun ja suurpetojen metsästys ei onnistu tavallisilta hirvimiehiltä. Eikö tässä ole kysymyksessä eläinsuojelurikos? Karhun metsästys pitää lopettaa kokonaan kerta se on tämmöistä räiskimistä. Siellä se kituu nyt korvessa jonkun tunarin takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samoila perusteilla voitaisiin autoilla ajaminenkin lopettaa, kun jonkun tunarin vuoksi liikenteessä joku voi kuolla, menettää liikuntakykynsä, tai kärsiä jopa elinaikaisista kivuista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liian moni metsästäjä ei harjoittele lainkaan kausien välissä. Merkitkin ammutaan tuelta. Onko siellä metsässä tuki aina käytössä? Karhun metsästäjien pitäsi harjoitella vielä enemmän, koska haavoittunut karhu aiheuttaa vaaraa myös sivullisille. Tilanne on varmasti vielä jännittävämpi kuin hirveä ammuttaessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:33
Liike Nyt on kerännyt kannattajakortit puolueen perustamiseksi, luovuttaa kortit oikeusministeriöön ensi perjantaina
12:27
Oululaiset työttömät työnhakijat pääsevät liikkumaan maksutta
11:56
Mies ryöstettiin ja pahoinpideltiin puukepillä ja hehkuvalla terällä – oikeus antoi rangaistukseksi vuoden ja seitsemän kuukautta vankeutta
10:47
Uusi Suomi: Luksustuotteita myyvä oululainen Balmuir lopetti yhteistön kohutun intialaisyhtiön kanssa
10:30
Nivalalainen Teppo Polvi taisteli käsipyöräilyn MM-pronssia – "Aamulla en olisi uskonut"
10:28
Etlan ennuste: Hallituksen työllisyystavoite tuskin toteutuu – "Hallitusohjelmalta putoaa pohja, kun maailmantalouden kasvu hidastuu"
10:27
Polkupyöräilijä kuoli Australiassa variksen hyökättyä hänen kimppuunsa
37
Maatalouden fosforipäästöt ovatkin huomattavasti aiemmin luultua pienemmät – Johtava tutkija Ylelle: "On lakattava syyttämästä nautakarjatilojen lietekäsittelyä"
33
Pohjantien siltojen nopeusrajoitus laskee rajusti Oulujoen kohdalla – toinen vanhoista silloista jää pois käytöstä
24
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20
Voiko työntekijä rakentaa sairauslomalla omakotitaloa? Kaupallinen yhteistyö
14
Trump: Yhdysvallat valmis vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyihin iskuihin – tämä öljyhyökkäyksistä tiedetään
12
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
11
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

125 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image