Pohjois-Suomi

Rykimäaikana kannattaa vältellä poroja – jalat alle, jos hirvas hyökkää

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava Paliskuntain yhdistyksen mukaan. KUVA: Anssi Jokiranta
Pohjois-Suomi 2.9.2019 13:49
Kaleva

Rykimä eli porojen kiima-aika on aluillaan. Rykimä alkaa syyskuun loppupuolella ja sitä kestää loka-marraskuulle saakka.

Paliskuntain yhdistys muistuttaa, että rykimäaikaan on syytä pysyä poissa urosporojen eli hirvaiden tieltä. Erityisesti hirvaiden ja naarasporojen väliin ei kannata joutua.

Porojen yllättämisen voi välttää taputtamalla käsiään ja pitämällä muuten ääntä. Näin myös porot huomaavat ajoissa väistää kulkijaa. 

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava Paliskuntain yhdistyksen mukaan. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle. Valokuvaaminen ja muu porojen syksyinen ihastelu on syytä hoitaa turvallisen etäisyyden päästä.

Jos joutuu hirvaan hyökkäyksen kohteeksi, kannattaa ottaa jalat alle. Lisäksi voi suojaa hakea puista tai muista maanmuodoista tai rakenteista.

Hyökkäilevästä hirvaasta kannattaa ilmoittaa paliskunnalle tai Paliskuntain yhdistykseen, jotta tilanteeseen voidaan tarpeen mukaan puuttua.

Rykimäaikana hirvaat piirittävät vaatimia eli naarasporoja. Hirvaat ovat mustasukkaisia vaatimistaan ja puolustavat asemaansa aggressiivisesti toisia hirvaita vastaan. Sarvien kalistelu on paitsi oman aseman vahvistamista myös biologinen ase vaadinten hormonitoiminnan otolliseen virittelyyn.

MAINOS

Kommentoi

Huono jalkaiset turistit olkaa varuillaan hirvaat kun saavat päähän että tuo on ylimääräinen niin "hupia riittää", poroilla ei ole minkäänlaista pakokynnystä ovat tottuneet ihmisiin talviruokinnan ansiosta , itse kokenut hossan kansallispuiston alueella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos porot olisivat villejä, niinkuin kuuluisi olla, eivätkä tarhalemmikkejä, (jotka tottuvat talven aikana ihmisiin, koneisiin ja koiriin) tätäkään ongelmaa ei olisi. Poroja saa pelätä muulloinkin, kun rykimäaikana, kokemusta on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerran olen joutunut ottamaan pakit lenkkipolulla. Hirvas vahti haaremia, tuhahti heilauttipäätä ja kaapaisimaata etusorkalla. Ei tehnyt mieli jatkaa matkaa, annoin "herran" olla rauhassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Hyökkäilevästä hirvaasta kannattaa ilmoittaa paliskunnalle tai Paliskuntain yhdistykseen, jotta tilanteeseen voidaan tarpeen mukaan puuttua"

Ilmoituksesta ei ole mitään hyötyä. Eivät tee asialle yhtään mitään. Saattavatpa antaa kesto-ohjeen kaikkiin poro-ongelmiin: Muuta pois poronhoitoalueelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo onkin hyvä ohje koska porot ovat asuneet täälä paljon aikaisemmin ja me olemme tunkeilijoita

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpö höpö. Poro on tuotu näihin etelän selkosiin suhteellisen myöhään lähinnä ajoporoksi taakan vetoon. Myöhemmin pula-aikana sallittiin porojen pitäminen näin etelässä ruuan jatkeeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kainuun ja koillismaan metsät on alkujaan metsäpeuran asuinmaita ja poro on tunkeilija. Myöskin ihminen on elänyt tällä alueella ennen poroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen poroa napapiirin eteläpuolella on ollut karhu, ahma, susi, ilves, metsäpeura ja ihminen. Nyt kaikkien näiden pitäisi poromiesten mukaan väistyä poron tieltä. Miksi tämä ei toimi toisinpäin, kun poro onkin tunkeilija?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:33
Kokoomus jättää välikysymyksen: "On päätetty menolisäyksistä, joille ei ole tulopuolella katetta"
17:26
Etiopian ME-nainen Genzebe Dibaba jää pois MM-Dohasta
17:18
Omakotitalo palaa Sodankylän Vuotsossa, palon sammutustyöt käynnissä
17:00
Aika on py­säh­ty­nyt, mutta voi myös ajaa kaiken ohi – Andreas Ala­ries­ton mökki uinuu ja ra­pis­tuu So­dan­ky­län Vuot­sos­sa Tilaajille
16:59
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
14:58
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
14:41
Työryhmä: Biojätteen erilliskeräys pakolliseksi jokaiselle taajamatalolle, pakkauskeräys vähintään viiden asunnon kiinteistöille
81
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
55
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
44
Psykologit: Sipilän hallituksen hidasautolait pitäisi perua kokonaan – perusteluina nuorten kuljettajien aivojen kehittymättömyys
42
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
41
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
33
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
33
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image