Pohjois-Suomi

Rovaniemellä kaksi rekkaa suistui ojaan – tie oli suljettu koko yön

Pohjois-Suomi 12.12.2019 23:45 | Päivitetty 13.12.2019 6:23
Antti Karvonen, Heikki Uusitalo

Nelostiellä Rovaniemellä sattui liikenneonnettomuus myöhään torstai-iltana. 

Onnettomuudessa kaksi rekkaa kohtasi tiellä olevassa mutkassa niin, että ne eivät törmänneet toisiinsa, mutta väistöliikkeen seurauksena molemmat suistuivat ulos tieltä.

Tilanteessa ei sattunut henkilövahinkoja.

Toinen rekoista ajautui kyljelleen ojaan ja toinen rekka jäi tielle niin, että se tukkii liikenteen.

Onnettomuuspaikka sijaitsi Petäjäskosken ja Jaatilan välillä noin 35 kilometriä Rovaniemeltä etelään.  

Onnettomuuspaikan raivaustyöt kestivät aamuun asti. Tie oli suljettu käytännössä koko yön ja käytössä oli kiertotie. Viimein kello 6 jälkeen liikennetiedote kertoi, että tilanne on ohi ja liikenne sujuu taas normaalisti. 

MAINOS

Kommentoi

Elikkä entisen Petäjäskosken,nimihän on muutettu jo kymmeniä vuosia sitten Petäjäiseksi,kun se aiheutti sekaannuksia Oulun alapuolella olevan Petäjäskosken kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se edelleen on Petäjäskoski ihan kartallakin. Ei sitä paikalliset tai muutkaan aluetta tuntevat sekoita. Suomessa on aika monta samannimistä paikkaa, jotka ei aiheuta ongelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siitä vaan itte kokeilemaan, voi olla ettet saa isoa autoa liukkaalla edes liikkelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image