Pohjois-Suomi

Reh­to­rieh­dok­kaat uskovat Lapin yliopistoon

Pitkäaikaiselle Lapin yliopiston rehtorille Esko Riepulalle etsitään seuraajaa.
Pohjois-Suomi 28.3.2006 17:10 | Päivitetty 28.3.2006 17:45
STT
Lapin yliopiston rehtoriehdokkaat uskovat Suomen pohjoisimman yliopiston tulevaisuuteen. Yliopiston vahvuuksiksi nähdään taiteen ja tieteen yhdistäminen sekä pienuuden mukanaan tuoma byrokratian vähäisyys.

Rehtorikisaan ilmoittautuneet kolme hakijaa esittäytyivät tiistaina tiedotusvälineille sekä yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Korkeakouluajoista lähtien opinahjoa johtanut Esko Riepula jää eläkkeelle ensi kesänä.

Aleksanteri-instituuttia johtavan Markku Kivisen mielestä Lapin yliopistolla on vahva alueellisen vaikuttajan rooli toisin kuin esimerkiksi Helsingin yliopistolla. Hän kuvaili yliopiston ainevalikoimaa originelliksi.

Kuvataideakatemian rehtori Mauri Ylä-Kotola pitää Lapin yliopistoa ainutlaatuisena yksikkönä.

- Lapin yliopiston arktinen tutkimus on kansainvälisesti arvostettua. Sillä on mahdollisuus kehittyä alan johtavaksi keskukseksi Euroopassa, Ylä-Kotola uskoi.

Sekä Kivinen että Ylä-Kotola kritisoivat pienten yliopistojen näkemistä "maaseutuyliopistoina".

- Yhdysvalloista katsottuna kaikki Suomen yliopistot ovat samaa periferiaa, Kivinen totesi.

Ei puoluekantaa

Rehtoriehdokkailta kysyttiin puoluekantaa, sillä Esko Riepula on ollut vahva poliittinen vaikuttaja sekä yliopistomaailmassa että Rovaniemen seudun politiikassa sosiaalidemokraattien edustajana. Kaikki ehdokkaat kertoivat olevansa sitoutumattomia, mutta korostivat hyviä yhteiskuntasuhteita.

- Rehtorin tehtävä ei ole puoluepoliittinen, mutta hänen on tultava toimeen eri puolueiden kanssa, Tampereen yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Vilho Harle sanoi.

Kaikki ehdokkaat tyrmäsivät yliopistojen yhdistämisajatukset. Kivisen mukaan suomalaisten yliopistojen vaikeuksien taustalla ovat yleensäkin heikko opetushallinto ja erityisesti heikot opetusministerit.

Kaikilla ehdokkailla on työkokemusta Lapin yliopistosta. Yhteiskuntatieteiden tohtori Vilho Harle (s.1947) oli Lapin yliopiston kansainvälisen politiikan professori vuosina 1997-2004.

Valtiotieteen tohtori Markku Kivinen (s.1951) on työskennellyt 16 vuotta Lapin yliopistossa, viimeksi sosiologian professorina. Nykyinen työpaikka Aleksanteri-instituutti on Helsingin yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuskeskus.

Helsingin yliopistosta väitellyt filosofian tohtori Mauri Ylä-Kotola (s.1971) on parhaillaan virkavapaalla Lapin yliopiston mediatieteen professorin virasta.

Lapin yliopiston rehtori ja kaksi vararehtoria valitaan vaalikollegion kokouksessa 12. huhtikuuta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image