Pohjois-Suomi

Puo­lus­tus­ky­vy­tön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä

Vuonna 1992 syntynyt mies sai käräjillä yhden vuoden ja kaksi kuukautta vankeutta törkeästä pahoinpitelystä.
Pohjois-Suomi 6.12.2019 13:07
Susanna Kemppainen

Hovioikeus on arvioinut raahelaisessa yksityisasunnossa tapahtunutta väkivallantekoa toisin kuin käräjäoikeus.

Vuonna 1992 syntynyt mies sai käräjillä yhden vuoden ja kaksi kuukautta vankeutta törkeästä pahoinpitelystä.

Käräjäoikeuden mukaan mies löi sohvalla nukkunutta ja vahvasti päihtynyttä miestä ainakin kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin syksyllä 2016.

Myöhemmin uhri pakeni eteiseen, missä pahoinpitely jatkui. Tuomion mukaan häntä lyötiin ja potkittiin päähän sekä muualle vartaloon. Osa potkuista tehtiin kun mies makasi lattialla.

Hän sai muun muassa ruhjeita, hammasvaurioita, kuhmuja ja mustelmia.

Käräjäoikeuden mielestä pahoinpitely tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

"Vammat olisivat voineet olla vielä vakavampia..."

Hovioikeus katsoo torstaina antamassaan ratkaisussa toisin. Sen mielestä puolustuskyvyttömän pahoinpitely oli kyllä tekotavaltaan sekä erityisen raaka että erityisen julma. Hovioikeuden mukaan asiassa jäi kuitenkin epäselväksi, kuinka moni potkuista osui maassa makaavaa miestä päähän ja miten voimakkaita ne olivat.

Se katsoo, että puolustuskyvyttömyys huomioiden miehen vammat olisivat voineet olla vielä vakavampia, jos tekijän käyttämä väkivalta olisi ollut erityisen voimakasta. Hovioikeuden mielestä kokonaistörkeyttä vastaan puhuvat seikat ovat painavampia kuin törkeyden puolesta puhuvat, joten se tuomitsi miehen törkeän pahoinpitelyn sijaan pahoinpitelystä.

Hovin mielestä oikeudenmukainen rangaistus siitä olisi kymmenen kuukautta vankeutta. Se otti huomioon hänen aiemmin saamansa liki 1,5 vuoden vankeustuomion ja alensi sen vuoksi pahoinpitelytuomion neljäksi kuukaudeksi vankeutta.

Yksi ratkaisukokoonpanoon kuuluneista oikeuden jäsenistä oli eri mieltä tapahtumista. Hänen mielestään asiassa jäi näyttämättä, että miestä olisi potkittu vielä kun tämä makasi maassa.

Jäsenen mukaan miehen vammat jäivät suhteellisen vähäisiksi mikä osoittaa sen, etteivät lyönnit olleet erityisen voimakkaita. Tästä syystä pahoinpitely ei myöskään hänen mielestään ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Tuntuu, että onko oikeus ollut selvinpäin, kun antaa alhaisia tuomioita tästä, ja joku aika sitten muutaman kuukauden ikäisen avuttoman lapsen pahoinpitelystä. Kyllä rangaistuksia pitäisi huomattavasti korottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Potkivat siis puolustuskyvytöntä . Sehän pitäs olla raskauttava asia. Kummia nuo oikeuden päätökset nykyään..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen myös että miksi poliisi ei vaadi lakkautettavaksi noita Mc rikollisryhmiä , mutta kylläkin poliittisen liikkeen eli tuon pohjoismaisen vastarintaliikkeen joka ei ole tehnyt mitään laitonta , vaikka yksi narkomaani saikin surmansa karattuaan sairaalasta kun oli ottanut yhteen PVL:n jäsenen kanssa !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasta tuttavani pahoinpideltiin Oulussa häneltä kysyttiin tupakkaa kun ei ollut sen jälkeen alkoi pahoinpitely hänet lyötiin tajuttomaksi matka jatkui sairaalaan. Onneksi poliisit sai rikolliset kiinni kaverit kuuluu sipilän jengiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei oikeudu . Valitettavasti on kokemuksia sekä omista että ammattini puolesta . Jouduin itse töissäni pahoinpidellyksi ,vastapuoli sattui olemaan vapaalla oleva poliisi jonka omainen oli hoidossani tehotyössä . Turvapäällikön kautta "eteni " ,asiasta on jo 8 vuotta ,.ei ole vielä edennyt mihinkään . Eikä ole mitenkään harvinaista hoitajan arjessa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vankiloissamme taitaa tosiaan olla tungosta päätellen näistä jatkuvasti tapahtuvista valitusoikeusasteiden tuomioiden lievennyksistä. Näiden jatkuvien lievennysten myötä rangaistusten ennalta ehkäsevät vaikutukset vähenevät myös oleellisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Potkun voiman arviointiin hovioikeuden on pitänyt kuulla asiantuntiajaa, jos asianomistajan juristina toiminut on huolella valmistellut päämiehensä asiat. Jos päätös on tehty ilman luottevana pidettyä asinatuntijan arviota niin vahingonkorvausvastuu on tuolloin asianajalla. Tuomari ei yleensä piittaa mikä on esitetyn todisteen tai lausunnon todellien todistusarvo. Esitutkintakan ei tällaisia puntaroi.
On täysin mahdollista murskata potkulla ihmisen kallo tai vaurioittaa esimerkiksi selkä- aivoydintä niin että elintoiminnot pysähtyvät. Sama voidaan suoritta potkulla jossa liikenopeus on pieni mutta kiikemassa ja iskemä suuri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vai tämähän tapahtuikin suomessa,että näinhän meillä kun ollaan höl..landiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisippa ollut lievä ylinopeus tai väärä pysäköinti ninn tuomiokin olisi ollut moninkertainen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehtailet useamman rikoksen, saat paljousalennusta.
Teet kymmeniä rikoksia, sinut tuomitaan ensikertalaisena ja pääset ehdonalaiseen vapauteen kärsittyäsi puolet vankeustuomiosta.
Jos et ole kolmeen vuoteen tehnyt rikoksia josta saa vankilatuomion, olet taas ensikertalainen. Jos olet ehdonalaisessa ja teet uuden samankaltaisen rikoksen, ehdonalaisuus ei välttämättä laukea vaan tuomioistuin harkitsee...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan se kallista elättää kaveria linnassa. Palatkoon nopeasti vapaalle tienaamaan [ jos se nyt tienaa mitään, elää sossun avustuksilla kuitenkin] . Eli kaksi yhden hinnalla ja paljousalennus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun laittomuus pääsee valtaan, niin kylmenee useimpien rakkaus totuuteen. Missä mennään hovioikeus, kun aiemmat voimassa olevat tuomiot alentavat uusien rikosten tuomioita? Mihin voi enää luottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

14:35
Finnair peruu lentonsa Pekingin Daxingiin ja Nanjingiin maaliskuun loppuun asti
14:15
Vanhemmat pakottivat 5-6 vuotiaan lapsen nukkumaan ja syömään kädet sidottuina, tutkimuksissa kyynärvarresta löytyi arpi: ”Äiti on tehny ton saksilla”
13:49
HS: Verkkojätti Amazonin saksalaisen sivuston ohjelmistovirhe jumittaa toimituksia Suomeen
13:30
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä
13:11
Valtuutettu Lokka tiistaina käräjillä, syytetään kahdesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta
12:56
Auto pyörähti penkkaan Pohjantiellä Kempeleessä – poliisi antoi suullisen huomautuksen
11:42
Facebookissa julkaistusta sähköpostista tutkintapyyntö Limingassa – Kunnanhallituksen jäsenen epäillään luovuttaneen sähköpostin ulkopuoliselle
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
27
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
19
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamulla ja aamupäivällä maan keski- ja itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image