Pohjois-Suomi

Oulun ja Kemin välinen junaliikenne keskeytynyt radalle kaatuneiden puiden takia – junat korvataan busseilla

Kemin ja Oulun välinen raideliikenne on keskeytynyt. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Pohjois-Suomi 11.1.2019 7:14 | Päivitetty 11.1.2019 13:13
Heidi Peltonen

Kemin ja Oulun välinen junaliikenne on keskeytynyt, VR tiedottaa. VR:n liikennetiedote häiriöstä tuli aamulla seitsemän aikaan. 

Junaliikenne on keskeytynyt radalle kaatuneiden puiden vuoksi. Rataliikennekeskuksen tiedotteen mukaan puita on kaatunut Iin ja Myllykankaan välisellä rataosuudella ja puut ovat vaurioittaneet sähköradan rakenteita. 

Väyläviraston antaman korjausarvion mukaan korjaustyöt saadaan tehtyä iltaan mennessä. Oulun ja Kemin välillä liikennöivät junat korvataan toistaiseksi busseilla. 

VR tiedotti perjantaina puoliltapäivin, että torstaina illalla Helsingistä Kemijärvelle lähtenyt IC 265 juna on myöhässä ratavaurion vuoksi noin kuusi tuntia.

Juna törmäsi Iin ja Myllykankaan välillä radalle kaatuneisiin puihin ja se jouduttiin hinaamaan Kemiin. Kemissä junaan vaihdettiin uusi veturi, josta se pääsi jatkamaan matkaansa hieman kello 12 jälkeen. 

Myös yöjuna IC 273 on myöhässä vaurion vuoksi. Juna korvataan busseilla Oulun ja Kemin välillä. Juna on jatkanut matkaa Rovaniemelle kello 12.30.

Seuraavat Oulusta Kemiin matkaavat junat lähtevät Oulusta kello 8.30, 12.27 ja 15.03. Kemistä Ouluun lähtevät junat taas lähtevät aikataulun mukaan kello 10.43, 13.25 ja 16.39.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Ramboll turvalaiteasiantuntijat siirtyvät Miprolle Metro asetinlaitteiden projektipäälliköiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rautatien suoja-alueella tarkoitetaan rautatiealueen ulkopuolista
aluetta, joka tarvitaan edistämään rautatien turvallista
käyttöä. Suoja-alueen olemassaolo perustuu suoraan
lakiin ja se ulottuu 30 metrin etäisyydelle radan tai lähimmän
raiteen keskilinjasta. Suoja-alue voi erillisellä päätöksellä olla
myös tätä kapeampi tai leveämpi, ulottuen kuitenkin korkeintaan
50 metrin etäisyydelle. (Ratalaki 3 §:n 1 momentin 6
kohta ja 37 §)
Suoja-aluetta koskevat ratalain säännökset ovat muuttuneet
15.8.2016. Mainitusta ajankohdasta lähtien suoja-alueen
olemassaolo perustuu suoraan ratalakiin. Aikaisemmin suojaalue
oli voimassa vain, jos se oli erikseen osoitettu ennen
Ratalain mukainen suoja-alue ja näkemäalue
radan rakentamista tehdyssä ratasuunnitelmassa. Suomen
rautateistä valtaosa on kuitenkin rakennettu ennen ratalain
voimaantuloa ilman ratasuunnitelmaa, eikä siten ratalain
mukaisia suoja-alueita ole pääosin ollut olemassa.
Rautatien näkemäalueella tarkoitetaan rautatien tasoristeyksen
yhteydessä olevaa aluetta, jolta on esteetön näkyvyys
radalle. Näkemäalueet pidetään siten suoja-aluetta huolellisemmin
vapaana puustosta ja muista näkemäesteistä, ja näin
parannetaan tie- ja rautatieliikenteen turvallisuutta. Näkemäalue
voi joissain tapauksissa ulottua myös suoja-alueen
ulkopuolelle. (Ratalaki 3 §:n 1 momentin 4 kohta ja liikenne- ja
viestintäministeriön asetus näkemäalueista 6 §)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väylävirasto on ottanut hallintaansa kaikki maa-alueet 30 metriä ulommasta kiskosta. Kun puut kaadetaan maanomistajille maksetaan ylihintaa kuutiotaksoissa pakkuhakkuista. Sama Väylävirasto on pohjoisessa kuin etelässäkin. Joskin pohjoisessa samanmieliset suhmuroi asioita keskenään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi laittaa Ramboll rataisännöitsijä, sähkövastaava ja turvalaite asiantuntija raivaamaan puita päiväksi radalta. Siperia opettaisi ja radanvarren puuttomat rataulottumat 30m alkaisi kinnostaa. Jos aamupäivä syljeksitään kattoon toimistolla ja iltapäivä väistellään niin ei siinä ulkotyöt etene. Silloin kun ollaan kotona etätöissä ei edes syljeskellä kattoon. Asia hoituisi kun nämä Ramboll vetelät isännöitsijät jotka ovat VR :n entisiä ay työmiehiä laitettaisiin maitojunalla NRC:lle muistelemaan millaista on työnteko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä se Rambollin rataisännöitsijä voi sanoa maanomistajalle, joka kieltää puiden kaatamisen? Ei isännöitsijä tai virastokaan voi asialle yhtään mitään. Puut on ja pysyy niin kauan, kuin tehdään muutos radalle yltävien puiden kaato-oikeuksista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oliko siellä myrskyä vai puissa lumikuormaa vai mikä tämän varsinaisesti aiheutti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pensaat estäisivät puiden kasvun, mutta risukot ovat ikävän näköisiä junan ikkunasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika vaarallista, jos puut ovat noin lähellä rataa, ne saattavat kaatua kiskoille. Hyvää tässä on kuitenkin se, että radan varressa kasvavat puutkin lisäävät hiilinielua! Seuraava vaihe sähköjunailussa voi olla se, että kaapelit piilotetaan maan alle, josta on jo hyviä kokemuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi pelata varman päälle ja kaivaa rautatie maan sisään niin pääsee ajelemaan kesäkelillä ympäri vuoden!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän meillä ole sitä hiilinielua aivan tarpeeksi katselee vähän ympärilleen mettää silmänkantamattomiin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

VR ei hoida ratoja eikä vastaa niiden kunnosta. Kannattanee muistaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyhmää on se, ettei motot ole jo kaataneet puita ratojen varsilta vaan vielä on puut liian lähellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

VR osoittaa melkoista kyvykkyyttä kykenemällä kuljettamaan ihmisiä 64 minuutissa Oulun keskustasta Kemin keskustaan, vaikka junaliikenne ei kuljekaan, tai ainakin maksaville asiakkaille niin lippua tälläkin hetkellä ostaessa väitetään. Käsittämättömän tyhmää ja röyhkeää olisi muuta väittää ja maksavia asiakkaista tietoisesti huijata, koska ajokoirakin ymmärtää sen, miksi johonkin tiettyyn junaan lippu ostetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä. Lisäksi on kiva maksaa juna-bussi-yhdistelmästä 29 euroa välillä Roi-Oulu, kun samassa ajassa bussilla pääsisi 12 eurolla. Junaa korvaavat bussit myös täytetään viimeistä paikkaa myöten toisin kuin Matkahuollon busseissa, joissa saa yleensä istua ilman vieruskaveria.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

21:53
Tyrnävä täydentää Murron alueen kaavaa
21:52
Oulun kaupunki esittää viisivuotiaiden varhaiskasvatuskokeiluun reilut miljoona euroa lisämäärärahaa
21:17
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
20:51
Mayn vaihtoehto kaatuneelle brexit-sopimukselle oli pelkkää hienosäätöä – brittipääministeri ei halua pidentää neuvotteluaikaa eikä toista kansanäänestystä
19:37
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
19:00
Täydellinen kuunpimennys herätti keskustelua Kuun vaikutuksesta ihmiseen – unettomuudesta ja kuuhulluudesta puhutaan, mutta tutkittua tietoa on vain vähän Tilaajille
18:34
Asukas säilytti puita hiljan lämmitetyssä leivinuunissa – kytevät puut puskivat omakotitalon täyteen savua
199
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
29
Pohjois-Suomeen annettu talven ensimmäinen pakkasvaroitus: pakkanen voi kiristyä yli 30 asteeseen – katso miten kiehuva vesi kiteytyy kylmässä
28
Pakkasjakso jatkuu Oulussa ensi viikolla – alkuviikosta kylmyys hellittää hiukan
28
Oulun yliopistossa on kehitetty ennätysluja ekobetoni – valmistetaan kuivista raaka-aineista ja vedestä
27
Oulu10:stä remontoidaan tukikohta palvelu-uudistukselle, joka toimii yhden luukun periaatteella – ajattelutapa palvelukonseptissa uusiksi
22
Intercityjunan mystisestä pamauksesta jäi jäljet junan pohjaan
22
Sinisten Maria Lohela loikkaa Harkimon liikkeeseen, mutta ei aio olla ehdolla kevään vaaleissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan pohjoisosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

170 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuka on juoppo

Omasta vankasta juopon kokemuksestani sanon, että juoppo on henkilö joka löytää syyn alkoholin hankkimiseen ja juomiseen... Lue lisää...
juoppo evp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image