Pohjois-Suomi

Oivalla olevasi onnellinen, kannustaa vuo­ro­vai­ku­tus­kou­lut­ta­ja Auli Malimaa – "Onni on jo sinussa"

Pohjois-Suomi 29.1.2019 20:16
Riitta Taulavuori
"Omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa jokainen itse", Auli Malimaa sanoo. KUVA: Jonne Räsänen

Onnellisuus on vähän kuin pyörällä ajamista: pitää polkaista aina uudestaan liikkeellä pysyäkseen. Jos siis on kerran oivaltanut olevansa onnellinen, ei se tarkoita sitä, että olisi tämän jälkeen ikään kuin automaattisesti ja aina onnellinen, sanoo onnellisuusvalmentaja, vuorovaikutuskouluttaja Auli Malimaa.

Mutta se oivallus onnellisuudesta: se on tärkeä.

– Onnellisuuteen voi itse vaikuttaa. Onni on jo sinussa.

Lumijoelta kotoisin oleva espoolainen Malimaa, 55, on pohtinut onnellisuutta pitkään. Hän käsittelee aihetta myös vastikään ilmestyneessä kirjassaan Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen. Kirjassa kerrotaan erilaisista tavoista rajoittaa onnellisuutta ja olla onnellinen.

Pohjana on 1950-luvulla kehitetty enneagrammi-persoonallisuusmalli, jossa moderni psykologia yhdistyy muinaisiin elämänfilosofioihin ja yleismaailmallisiin viisauksiin. Persoonallisuuksien enneagrammin kehitti bolivialaissyntyinen Oscar Ichazo.

Siis jotain näennäistiedettä?

– Se ei ole tieteellisesti tutkittu teoria. Sanoisin mieluummin, että enneagrammi on kartta itseymmärrykseen ja vuorovaikutussuhteisiin. Se on työväline löytää oma persoonallisuustyyppinsä sekä tunnistaa tavat, joilla itse yleensä ajattelee, tuntee ja toimii.

Voiko ihminen olla onnellinen, jos hän on parantumattomasti sairas tai menettänyt itselleen rakkaan läheisen? Onnellisuusvalmentajan mielestä voi.

Auli Malimaa itse oli 15-vuotias, kun hän sai kuulla koululääkäriltä sairastavansa nivelreumaa. Sairaus on vienyt Malimaan leikkauspöydälle useita kertoja ja pakottanut hänet työkyvyttömyyseläkkeelle alle nelikymppisenä. Elämässä on riittänyt myös muita vastoinkäymisiä. Vaikein asia on ollut lapsettomaksi jääminen.

Mikään näistä ei silti ole poistanut mahdollisuutta olla onnellinen. Malimaa nimittäin päätti jo reumadiagnoosin saatuaan, että hän ei katkeroidu.

Elämässä tulee aina välillä vastaan huonoja hetkiä, mutta niistä voi pyristellä kohti parempaa oloa.

– Avainasia on hyväksyä tilanne, ja lopettaa sitä vastaan tappeleminen.

Malimaa kuvailee lyhyesti yhdeksän persoonallisuustyypin ”perustarpeet”, jotka voivat ohjata käyttäytymistä.

Ykkönen pyrkii virheettömyyteen ja täydellisyyteen. Kakkonen tahtoo olla avulias, ystävällinen ja epäitsekäs. Kolmonen tavoittelee kaikessa toiminnassaan tehokkuutta ja menestystä.

Nelonen pyrkii olemaan aina ainutlaatuinen ja erityinen. Viitonen tahtoo perehtyä asioihin perusteellisesti. Kuutonen haluaa varautua kaikkeen siihen, mitä voi sattua.

Tyyppi seitsemän pyrkii olemaan iloinen ja optimistinen, ”vaikka sydämeen sattuisi”. Kahdeksikko vaatii itseltään jatkuvaa vahvuutta ja vastuuta. Ristiriitoja kaihtava yhdeksikkö pyrkii säilyttämään rauhan ja sopeutumaan joka tilanteeseen.

– Virheetön tyyppi pyrkii olemaan aina vain virheettömämpi, epäitsekäs epäitsekkäämpi, tehokas tehokkaampi ja niin edelleen. Mielessämme oleva yliminä ei ole koskaan tyytyväinen, emmekä ikinä saavuta onnellisuutta, kun pyrimme täyttämään omat perustarpeemme entistä paremmin.

Malimaa tunnistaa itsestään kolmostyypin. Malimaalle tärkeä oivallus on ollut se, että vaikka hänellä on taipumus pyrkiä tehokkuuteen, voi hän silti valita jonkin muunkin tavan toimia.

Juuri nyt Malimaalla on monta syytä olla onnellinen, mutta ihan erityisesti tämä:

– Mummin muru, kummityttöni kaksivuotias tytär, on tulossa touhuamaan luokseni.

Auli Malimaa kertoo kirjastaan Oulun pääkirjaston tapahtumatila Laiturissa 30.1. kello 18–19.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Auli Malimaa

Syntynyt Lumijoella 1963. Asuu Espoossa. Naimisissa.

Filosofian maisteri, onnellisuusvalmentaja, enneagrammiohjaaja ja vuorovaikutuskouluttaja.

Kirjoittaa blogia Hidasta elämää -sivustolle, antaa mielenjumppaharjoitteita omilla nettisivuillaan.

Kommentoi

Mitä on onnellisuus ? Onko se tunne ? Tunteet tulevat ja menevät. Ehkä onnellisuus on asenne ? Aikuinen voi säätää mielentilojaan, jossain määrin. Mitä on hyvä elämä ? Onko vastaus naistenlehdissä ? Määritteleekö puolisosi tai muu ulkopuolinen onnellisuutesi ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnellisuus on asenne, joka ei ole riippuvainen mistään ulkoisista tekijöistä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä sitten tykkään näistä tavallisista ihmisistä, jotka kertovat kirjoissa omasta elämästään. Aivan parhaita kirjoja. Mielelläni menisin kuuntelemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:03
Valtteri Bottas huilaa kotimaisemissaan ilman sopimusstressiä
18:00
Sentencedin comebackia ei kannata toivoa, sillä sitä ei tule, sanovat yhtyeensä menneisyyttä muistelevat Sami Lopakka ja Vesa Ranta – kirjoja sen sijaan ilmestyy Tilaajille
17:00
"Liberaalivyörytys" ja "Pride-ideologia" rajoittavat konservatiivien mielestä sananvapautta – Tämä uhka saa perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit lähentymään toisiaan Tilaajille
15:33
Pyhäjärvellä ulosajo – yksi henkilö viety sairaalaan
15:21
Matkailuyhdistys haluaa kestävän kehityksen sertifikaatin Ruka-Kuusamon alueelle – Matkailuyrittäjät näkevät aluesertifikaatin hyvänä välineenä
14:30
Omakotitalo paloi Ylitorniolla lauantaina – viranomaiset vaitonaisia palon syystä
13:59
Suuri määrä jäähdytysnestettä valui ympäristöön Kemin junarata-alueella
23
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
23
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
23
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
20
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
20
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen
20
Nelostien onnettomuus Oulun Haarakankaan kohdalla oli nokkakolari – pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle
17
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Kyllä maailma on paljon parempi paikka, kun meitä demareita on. Lue lisää...
Äärettömän hyvältä ä...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image