Pohjois-Suomi

Nyt on suurin riski ajaa hirvikolari – Oulu oli hir­vi­va­hin­ko­jen määrässä sijalla 20

Hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat 63,5 miljoonaa euroa vuonna 2017. KUVA: Jarmo Kontiainen
Pohjois-Suomi 18.11.2019 14:05
Kaleva

Tähän aikaan vuodesta on suurin riski ajaa hirvieläinkolari. Suomen teillä sattui viime vuonna noin 12 000 riistaonnettomuutta.

Oulu on hirvivahinkojen määrässä valtakunnallisesti viime vuoden tilastoissa sijalla 20,  vahinkoja sattui yhteensä 17. Listan kärjessä ovat Kouvola ja Kuopio, molemmissa 36 vahinkoa. 

Hirvionnettomuuksia tilastoitiin viime vuonna lähes 2000 ja  peuraonnettomuuksia yli 6 200. Lisäksi Liikennevakuutuskeskukselle tuli tieto yli 3 000:sta liikenteessä kuolleesta porosta.

Vuosituhannen alussa hirvikolareita tilastoitiin lähemmäs kolme tuhatta. 

– Hirvieläinkolarien määrä on suorassa yhteydessä hirvi- ja peurakannan kokoon. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta on positiivista, että hirvikolareita sattuu nyt selvästi vähemmän kuin vuosituhannen alussa ja niissä loukkaantuu vähemmän ihmisiä. Hirvikolareissa henkilövahingot ovat selvästi yleisempiä kuin peura- tai porovahingoissa, kertoo LähiTapiola Pohjoisen liiketoimintajohtaja Ilkka Herva.

Liikenneviraston arvion mukaan vuoden 2017 hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat 63,5 miljoonaa euroa.

Väistä hirveä takaa

Jos joudut väistämään, pyri väistämään hirveä takaa. Varoita muita autoilijoita hätävilkuilla tai vilkuttamalla ajovaloja.

Ajonopeus vaikuttaa merkittävästi onnettomuusriskiin. Riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa.

Riskit liikenteessä lisääntyvät syksyllä hämärän aikana aamulla ja illalla, koska hirvet ja peurat liikkuvat erityisesti hämärässän.

Suomen Riistakeskuksen ohjeet eläinkolarin sattuessa:

1. Varoita muuta liikennettä ja ehkäise lisäonnettomuudet. Varoita muuta liikennettä laittamalla hätävilkut päälle ja asettamalla varoituskolmio. Siirrä ajoneuvosi mahdollisuuksien mukaan tien reunaan.

2. Huolehdi loukkaantuneista taitojesi ja kykyjesi mukaan. Tarvittaessa siirrä loukkaantuneet turvaan. Aloita hätäensiaputoimet turvaamalla potilaiden hengitys ja verenkierto.

3.  Hälytä apua 112. Riistakolarit, joissa toisena osapuolena on hirvieläin, villisika tai suurpeto  tulee aina ilmoittaa poliisille. Ilmoitus tehdään soittamalla yleiseen hätänumeroon 112. Soitto kannattaa tehdä puhelimeen ladattavalla 112 Suomi -sovelluksella, jolloin hätäkeskuksen päivystäjä näkee onnettomuuspaikan sijainnin suoraan.

4.  Merkitse onnettomuuspaikka. Paikka merkitään riistaonnettomuusmerkillä tai esimerkiksi muovipussilla, joka sidotaan kolaripaikalla olevaan kaiteeseen, aurausmerkkiin, puun oksaan tai muuhun sopivaan paikkaan. Merkki pitää pystyä havaitsemaan autolla ajettaessa. Paikan merkitseminen yhdessä hyvän paikkakuvauksen kanssa helpottaa loukkaantuneen eläimen löytämistä.

5) Loukkaantuneen eläimen lopettaminen. Jos riistaeläin on jäänyt loukkaantuneena kolaripaikalle, on sen lopettaminen sallittu. Tekijän täytyy kuitenkin osata lopettaa eläin oikein, jottei eläimen kärsimyksiä lisätä. Jos et itse voi lopettaa eläintä odota, kunnes  poliisi tai suurriistavirka-apu saapuu paikalle.

MAINOS

Kommentoi

Olen kuopion seuvulla liikkunu jonkun verta ja täytyy sanoa että 2 kertaa olen nähny hirven pellolla olevan, kauriita pari kertaa... Tiijä sitten mistä nuo tilastot tulevat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirvikanta alas,vaikka luvatta! Noiden tarhaajien hyvinvointi ei saa mennä toisten omaisuuden,tai turvallisuuden edelle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11.12.
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
11.12.
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
11.12.
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
11.12.
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
11.12.
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
11.12.
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
11.12.
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, Lapin itäosassa sekä Koillismaalla Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Matti ja Teppo laulaa - se on mahtavaa- jne Ok-talo ,167 neliötä yksin. Oikein naurattaa ko ajattelee pikkukopperoasukke... Lue lisää...
on missä mällätä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image