Pohjois-Suomi

"Niin söpö että itku meinaa tulla" – Kuusamon saukot herättävät ihastusta

Pieni saukko on kerännyt peukkuja lukijakuvissa. KUVA: Jouko Hyvönen / Lukijan kuva
Pohjois-Suomi 4.1.2019 19:55
Taina Virolainen

Kuusamolaisen Jouko Hyvösen ottamat kuvat saukoista ovat herättäneet ihastusta ja keränneet peukkuja Kalevan lukijakuvissa.

Hyvönen on valokuvannut saukkoja Kuusamon Riekinkylässä, itärajan pinnassa. Hänellä on vajaan kilometrin matka kodistaan joelle, jossa saukot majailevat.

Hyvönen uskoo, että saukkoja elelee joella ainakin neljä, yksi niistä on vajaan vuoden ikäinen.

– Poikanen on niin söpö, että ihan meinaa itku tulla, Hyvönen kommentoi kuvaansa.

Hän iloitsee siitä, että saukot ovat palanneet. Kanta oli hänen mukaansa sukupuuton partaalla, eikä eläimiä näkynyt vuosikausiin.

Hyvönen kuvaa saukkoja digikameralla omaksi huvikseen.

– Aikuinen saukko on hyvin arka, mutta poikanen liiankin rohkea.

Hyvösen mukaan poikanen lähti tulemaan häntä kohti liian lähelle, jolloin kuvaajan oli parasta lähteä pois.

– Emo saattaa hylätä poikasensa, jos ihminen on ollut liian lähellä ja vaikka kosketellut poikasta.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

" Saukko suloinen söpöläinen". Jos joessa on jalokalaa niin saukko on pahin tuholainen. Ei kelpaa ns. roskakala.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vieraslaji minkki on uhka saukolle. Viheranarkistit tekivät korvaamattoman luontorikoksen aikoinaan vapauttamalla tarhaminkkejä satamäärin luontoon. Toivottavasti saukko toipuu, ja pystyy valtaamaan menettänsä reviirit takaisin saukkopopulaatiolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa, että saukkoja alkaa näkyä. Mökkijärvellä näkynyt nyt parina vuonna Kuusamossa ainakin yksi saukko. Siinä se sulassa pyöri 30m päässä kun olin pilkillä. Eivät minun heittämät kalat sille kyllä kelvanneet :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pyöreä päänmuoto ja pyöreät korvat ovat takuuvarmat ihastuskohteet. Teddykarhulelujen valmistajat ovat tienneet sen jo sata vuotta - luontokuvaajatkin lähes saman ajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saukkoja on yllättävän paljon mm.siikajoessa ja sen sivujoessa Luohuanjoessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä saukkokuvat ovat niiiin hienoja! Myös kuvaajan pystykorva- ja hirvikuvat ovat hienoja. Kiitokset näistä - tulee hyvälle mielelle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Oulun Stora Enson tehdas onko seuraava?

147 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeiden OSTOvoimaa on korotettava

Kyllä minä mieleni pahoitin. Laitan tämän kommentin tietättömyyden piikkiin. En kirjoita enempää. Lue lisää...
yks`vaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image