Pohjois-Suomi

Nelostiellä Rovaniemellä sattui onnettomuus, tie oli suljettu liikenteeltä

Pohjois-Suomi 19.2.2019 15:22 | Päivitetty 19.2.2019 15:40
Kaleva

Nelostiellä Rovaniemellä sattui onnettomuus tiistaina iltapäivällä noin kello 15.

Onnettomuuden vuoksi tie oli suljettu liikenteeltä noin puolen tunnin ajan. Onnettomuuspaikka on 3,9 kilometriä Valajaskoskelta Niskanperän suuntaan.


 

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

19
Talentia tyrmää Kelan ehdotuksen etuisuuksien hakemisesta asiakkaan puolesta: "Miksi hakemuksia pitäisi tehdä kunnan sosiaalitoimessa?"
19
Kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat Oulussa hieman – yhtä syytä kasvuun ei ole vaan kyse on monesta pienestä tekijästä
11
Oulun yliopiston rehtoriksi kuusi hakijaa
10
Liikennevalot saivat kyytiä – kaksi ajoneuvoa kolaroi Oulun keskustassa
7
Rinne: "Tämän hallituksen ei tarvitse leikata menoja, rahaa voi käyttää lisää sekä pysyviin menolisäyksiin että investointimenoihin"
7
Lapset puheeksi tukee opettajan työtä – se ei tee opettajasta psykoterapeuttia tai sosiaalityöntekijä, vaan opettaja pysyy ammattiroolissaan Lukijalta
7
Oulussa osataan sopia isoista asioista – ongelma on päätösten ja sitä kautta toimeenpanon viivästyminen Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula pötypuhetta

Töitä kyllä on. Niitä täytyy vain itse etsiä, pelkkä rekryfirmoissa käyminen ja hakemusten lähettäminen eivät riitä. Eli... Lue lisää...
Lukija Kempeleestä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image