Pohjois-Suomi

Tilaajille

"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo ro­va­nie­me­läi­nen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi

KUVA: Miila Kankaanranta
Pohjois-Suomi 19.10.2019 15:02
Sinikka Pylkkänen

Suomessa syntyy vuosittain vajaat 50 000 lasta. Useimmiten synnytys sujuu hyvin, ja vanhemmille jää lapsen syntymästä lämpimät muistot. Aina kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi. Pahimmillaan synnytys on pelottava, jopa traumatisoiva kokemus. Sairaaloissa synnytyspelko tunnetaan, mutta silti ilmiön kanssa ollaan vähän ymmällään.

– Synnytys pelotti minua hurjasti etukäteen. Eniten pelkäsin sitä, etten saa apua kipuihini, ettei minua oteta tosissaan, ja että repeän pahasti. Tuntuu katkeralta, että melkein kaikki pelkoni toteutuivat, kertoo rovaniemeläinen Sanna.

Sannan esikoinen syntyi Lapin keskussairaalassa vuonna 2018. Raskaus oli sujunut hyvin, mutta kaiken aikaa sitä oli varjostanut voimakas synnytyspelko.

Sanna kertoi pelostaan ystävilleen ja hakeutui myös äitiyspoliklinikan pelkopolille. Siellä pelkolista käytiin usealla käynnillä läpi ja Sannalle vakuutettiin, että nämä asiat tulevat kaikkien synnytystä hoitavien tietoon.

Todellisuus oli kuitenkin kaikkea muuta. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

22.11.
Kärppien voittoputki venyi jo yhdeksään – Lukko hallitsi peliä, mutta Kärpät onnistui maalinteossa
22.11.
Kärpät otti vierasvoiton Lukosta - katso ottelukooste
22.11.
Kuvagalleria: Lumo toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen, tältä valofestivaalin teokset näyttävät
22.11.
Kaksi suomalaista mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailuun – Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät tiensä karsinnasta kilpailuun
22.11.
Junttilan tehoilta takasi Kärpille yhdeksännen perättäisen voiton – Rybarille kauden kolmas nollapeli
22.11.
Kalevan entinen päätoimittaja Markku Mantila palaa Vaasaan Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi – "En olisi muuten tullutkaan näihin hommiin, jos en luottaisi tulevaan"
22.11.
Kärpät tekee 0-2 maalin Lukkoa vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kaikissa tilanteissa, nyt ja tulevaisuudessa, AY-liike rakentaa Suomea paremmaksi ja toimii suomalaisten yhteiseksi hyvä... Lue lisää...
Yhdessä enemmän

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image