Pohjois-Suomi

Lordin hir­viö­ra­vin­to­la avattiin näyttävästi

Pohjois-Suomi 16.12.2006 0:00
Senni Laine
Lordi´s Rocktaurant avattiin perjantai-iltana juuri niin näyttävin menoin kuin euroviisuvoittajan omistama hirviöravintola kuuluukin. Pyroteknikan ja pommien valossa paistattelivat niin Mr Lordi, Joulupukki kuin kaupunginjohtaja Mauri Gardinkin.

Tunnelmaa nostattivat ensin Sirkus Taika-Ajan tulitaiteilijat, jotka esittivät tuhatpäiselle yleisölle komeita temppuja tulisoihduilla. Avajaisten juontajana toiminut Joulupukki ei jaksanut kiinnostaa edes pienimpiä katsojia, vaan kaikki kurkkivat parimetrisen hirviön perään.

Ravintola auki isolla paukulla

Vartin odottelun ja Lordin huutamisen jälkeen Hard Rock Hallelujah alkoi soida, ja Lordi saapui yleisöjoukon lävitse turvamiesten ympäröimänä. Joulupukin ja Mauri Gardinin kättelyn jälkeen tuore ravintoloitsija paukautti isolla pommilla ravintolansa avatuksi.

Sen kummempia puheita seremoniassa ei pidetty, vaan avajaiset jatkuivat kymmenen minuutin mittaisella nimikirjoituksien jakamisella, josta seurasi melkoinen ihmisryntäys ravintolan edustalle. Nimmareita pyydettiin paitsi paperilapuille, myös pipoihin, kaulaliinoihin ja Lordi-kirjoihin.

Rovaniemeläishirviön suosio on selvästikin kansainvälistä laatua, sillä nimikirjoitusta huudeltiin monella eri kielellä. Samaan aikaan käynnissä oli valtaisa ilotulitus, jonka päättyessä Lordikin siirtyi ravintolaansa murkinoimaan.

Lordi-paukkuja alabaarista

Perjantai-iltana Lordi´s Rocktaurantiin jonottivat kutsuvieraat, mutta jatkossa ravintola on avoinna kaikelle kansalle neljästä yökahteen. Ruokaravintola on Mr Lordin ja hänen lapsuudenystävänsä Arto Koivuharjun pitkäaikainen haave, ja lopulta sellainen saatiin avattua, vaikka euroviisuvoitto aikataulua hidastikin.

130-paikkainen hirviöravintola on rakennettu kahteen kerrokseen, katutasossa sijaitsee varsinainen ruokaravintola ja alakerrassa keskitytään kumoamaan kurkusta alas Lordin kappaleiden mukaan nimettyjä paukkuja.

Kaksikko vakuuttaa, että noutopöytäperiaatteella toimivan ravintolan ruuat ovat varsin maistuvia. "Ruuat eivät voi olla huonoja, kun kaksi yli satakiloista miestä on ne suunnitellut."

Sisustuksena rokkikamoja ja örkkejä

Ravintolan hirviömäisestä sisustuksesta vastanneet lordin lavastajat Tompa Kekäläinen ja Teemu Koivistoinen, ja kiitettävän paljon erinäköisiä örkkejä ja hirviöitä tekoikkunoista kurkisteleekin.

Ja koska Lordi ei kiertuekiireidensä vuoksi juuri ehdi ravintolaa isännöimään, seisoo vitriinissä parimetrinen Lordin kaksoisolento heti painajaishahmo Freddy Kruegerin ja Hannibal Lecterin vieressä.

Sisustuksena on Lordin keikoilta tuttua tavaraa, lisäksi lahjoituksia on saatu niin koti- kuin ulkomaisiltakin rokkibändeiltä. Seiniä korostavat muun muassa Nightwishin Tuomas Holopaisen syntetisaattori ja CMX:n bassokitara.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

En laske mut paljon. Tänään tilaasin kun laiskotutti kotiinkuljetuksella 70 euron eestä valmista ruokaa:) Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image