Pohjois-Suomi

Lin­tu­har­ras­ta­jat kiersivät laskemassa siivekkäitä – Vesilintuja edelleen runsaasti Pohjois-Pohjanmaalla

Tammikuun alun vesilintulaskennoissa lasketaan myös kaupungeissa talvehtivat sinisorsat. Arkistokuva Oulusta Laanilan ruokintapaikalta. KUVA: Jukka Leinonen
Pohjois-Suomi 5.1.2020 19:47
Pekka Rahko

Lintuharrastajat ovat kiertäneet tammikuun alkupäivät laskemassa vesilintuja osana Euroopan laajuista selvitystä. Pohjois-Pohjanmaalla merialueet ovat olleet laajasti sulia ja vesilintuja on havaittu runsaasti.

BirdLife Suomen Tiira-havaintopalveluun on ilmoitettu muun muassa kyhmyjoutsenia Pyhäjoelta ja Raahesta useilta paikoilta ja laulujoutsenia enimmillään Raahen Halkokarista uudenvuodenpäivänä 30 linnun parvi. 

Muita havaittuja vesilintulajeja ovat muun muassa mustalintu, pilkkasiipi ja telkkä. Harmaa- ja kalalokkeja on laskettu rannikolta vielä kymmeniä.

Laskentojen avulla tutkitaan muun muassa lintukantojen ja talvilevinneisyyden muutoksia ja tunnistetaan vesilinnuille tärkeimmät talvehtimisalueet. Laskennat järjestävät BirdLife Suomi, Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Suomen ympäristökeskus.

Useiden Suomen rannikolla talvehtivien vesilintulajien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti, kun niiden talvehtimisolosuhteet ovat muuttuneet merialueellamme suotuisammiksi ilmaston lämpenemisen myötä.

MAINOS

Kommentoi

Jo varhain syksyn värien aikaan ne ensimmäiset muuttolinnut saapunenat Suomen kamaralle. Elokuussakin saattaa jokunen jo kopsahtaa ja sitten myöhemmin loka-marraskuulla kevään muuttajia alkaa jo näkymään enemmänkin etsimässä suojaa pesän rakennustarvikkeita ja ravintoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan liian halpaa bensaa ja dieseliä, kun nuo voi täällä talvehtia. Nyt kulmunit ja marinit äkkiä löpön hinta taivaisiin niin saahaan rannikot takas jäätymään...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image