Pohjois-Suomi

Leville menossa ollut lin­ja-au­to suistui tieltä Ko­la­ris­sa – mat­­kus­­ta­­ja­­na 50 opis­­ke­­li­­jaa: "Säi­­käh­­dyk­­sel­­lä sel­vit­tiin"

Onnettomuudesta tuli hälytys kello 14.09. KUVA: Lennart Holmberg
Pohjois-Suomi 29.11.2019 14:38 | Päivitetty 29.11.2019 16:27
Kaleva

Opiskelijoita kuljettanut linja-auto suistui tieltä Kolarin Ylläsjärventiellä Luosukankaan kohdalla perjantaina kello 14 aikaan. Kyydissä oli kuljettajan lisäksi 50 matkustajaa, jotka olivat menossa Leville opiskelijatapahtumaan.

– Tukkirekka lähti ohittamaan bussiamme, sen jälkeen ajauduimme tien oikealta puolelta ulos. Linja-auto meni ihan kunnolla penkkaan ja kallistui, muttei kaatunut kokonaan, kertoo bussissa ollut matkustaja Kasperi Kohi.

Pelastuslaitos kertoo, että onnettomuudessa loukkaantui yksi matkustaja lievästi, mutta häntä ei tarvinnut viedä jatkohoitoon.

– Säikähdyksellä selvittiin. Tällaisissa onnettomuksissa on helposti ainekset pahempaan, kertoi päivystävä palomestari Jussi Hannukari Lapin pelastuslaitokselta.

Kohi kertoo, että tunnelma pysyi rauhallisena pelottavasta tilanteesta huolimatta.

Opiskelijat pääsivät opiskelijatapahtumaan

Linja-autossa olleet opiskelijat olivat pääosin suomalaisia, mutta mukana oli myös muita kansallisuuksia.

Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen koko opiskelijaryhmä pääsi pari tuntia onnettomuuden jälkeen Kittilän Levillä olevaan opiskelijatapahtumaan.

Tie poikki, nostotyöt perjantai-illan aikana

Tie oli hetken aikaa kokonaan poikki muulta liikenteeltä lisäonnettomuuksien estämisen vuoksi. Kello 15.50 pelastuslaitos tiedotti, että tie on jälleen auki. Bussi nosto voi tosin aiheuttaa tilapäisen katkoksen liikenteelle perjantai-illan aikana.

Pelastuslaitokselta hälytettiin kohteeseen neljä sammutusautoa, jotka olivat Kolarista, Ylläsjärveltä, Kittilästä sekä Muoniosta. Lisäksi kohteeseen hälytettiin useita ensihoidon yksikköjä.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Uutinen päivitetty kauttaaltaan kello 16.02: Korjattu mm. tiedot matkustajien kansallisuudesta.

Juttua päivitetty kello 16.27: lisätty matkustajan kommentit.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

17:04
Kokoomuksen Orpo esittää, että hallitustunnustelija olisi sdp:n pääministeriehdokas – "On hieman erikoista, että Antti Rinne toimisi tunnustelijana"
16:56
Pohjantiellä tapahtui peräänajo-onnettomuus Kontinkankaan liittymästä pohjoiseen päin
16:52
Perussuomalaiset harkitsee välikysymystä, jos vihreiden Haavisto jatkaa ulkoministerinä uudessa hallituksessa
16:35
Tutkimus Oulun poliisitalon sairastumisryöpyn syistä valmistui: Työtiloissa runsaasti myrkyllisiä bakteereita ja homeita
16:24
Käräjäoikeus piti Päivi Anttikosken kertomusta syrjinnästä uskottavana, mutta katsoi, ettei hän ollut valitsijoiden mielestä tehtävään paras
15:43
Perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan gallupeissa – professori Jokisipilä: "Voi nousta 30 prosenttiin"
15:31
Punamultakriisi lauennut? – SDP ja keskusta vakuuttavat löytäneensä taas toisensa
109
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
71
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
63
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

330 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image