Pohjois-Suomi

Kuorma-auto suistui ojaan tiellä 21 Muoniossa – ohiajaja ilmoitti on­net­to­muu­des­ta, mutta ei pysähtynyt tarkistamaan kuljettajan kuntoa

Pohjois-Suomi 11.6.2019 19:43 | Päivitetty 11.6.2019 21:43
Niina Niemelä

Öljysoraa kuljettanut kuorma-auto suistui ojaan valtatie 21:llä Muoniossa tiistaina iltapäivällä. Kuljettaja ei loukkaantunut.

Suistuminen tapahtui Muoniosta noin 4,3 kilometriä Kangosjärven suuntaan. Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita henkilöitä tai ajoneuvoja.

Paikalla kävi Lapin pelastuslaitoksen yksiköitä, poliisi ja ensihoito. Paikalla ilmeni, että kuljettaja oli ajanut ojaan jo muutamaa tuntia aiemmin.

– Ohikulkija ilmoitti hätäkeskukselle kuorma-autosta ojassa, mutta hän ei pysähtynyt tarkistamaan tilannetta sen tarkemmin, sanoo päivystävä palomestari Pekka Väliheikki.

Jos ohikulkija olisi pelastuslain vaatimuksen mukaisesti pysähtynyt tarkastamaan tilanteen, hän olisi huomannut, että kuljettajalla oli kaikki olosuhteisiin nähden hyvin.

– Jos onnettomuuspaikan ohi menee pysähtymättä, rikkoo pelastuslakia, jonka mukaan jokainen, joka huomaa onnettomuuden tapahtuneen, on velvollinen tekemään hätäilmoituksen ja ryhtymään pelastustoimenpiteisiin, Väliheikki muistuttaa.

Tämänkaltaiset hälytykset, joissa ei ole pelastuslaitokselle varsinaista tehtävää, tuovat Väliheikin mukaan vain turhia kustannuksia.

– Pahimmillaan samaan aikaan voi olla tositilanne, jossa yksiköitä tarvittaisiin, hän muistuttaa.

Kuorma-auto alettiin nostaa takaisin tielle illalla. Nostotyön aikana muu liikenne jouduttiin pysäyttämään välillä. Kuorma-auto saatiin nostettua hieman ennen kello 21 takaisin tielle.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 21.43.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image