Pohjois-Suomi

Kuhmolaisesta hirvestä löytyi harvinainen näivetystauti ensimmäistä kertaa Suomessa – seurantaa tehostetaan Kainuussa

Hirvieläinten näivetystauti on hitaasti etenevä, aina kuolemaan johtava sairaus. KUVA: Aku Ahlholm
Pohjois-Suomi 8.3.2018 13:24 | Päivitetty 8.3.2018 13:25
Kaleva

Suomessa on ensimmäistä kertaa todettu hirvieläinten näivetystautia. Tauti löytyi 15-vuotiaasta, itsestään kuolleesta hirvestä Kuhmossa. Näivetystautia voi esiintyä hirvieläimissä, ja se johtaa aina eläimen kuolemaan. Taudin ei tiedetä tarttuneen ihmiseen.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa tehtyjen tutkimusten tulokset on varmistettu EU-vertailulaboratoriossa. 

Taudin seurantaa tehostetaan Kuhmon ja Kainuun alueella. Metsästäjille annetaan tarvittaessa lisäohjeita ennen seuraavan metsästyskauden alkua.

Hirvieläinten lihaa voi syödä turvallisesti, eikä lihan myyntiä tai vientiä rajoiteta.

Evira kertoo, että varotoimenpiteenä elävien hirvieläinten, kuten porojen, vienti muihin maihin pysäytetään toistaiseksi.

CWD (chronic wasting disease) on hirvieläinten hitaasti etenevä, aina kuolemaan johtava sairaus. Näivetystauti on sukua naudan BSE-taudille.

Aiemmin hirvieläinten näivetystautia on todettu Euroopassa ainoastaan Norjassa. Vuoden 2018 alusta taudin esiintymistä on seurattu tehostetusti Suomessa ja viiden muun EU-maan alueella.

Suomessa taudin esiintymistä on tutkittu jo vuodesta 2003 alkaen. Tähän mennessä tutkituista noin 2 500 näytteestä tautia ei ole aiemmin todettu.

CWD-näivetystautia esiintyy yleisesti Pohjois-Amerikassa. Kuhmosta löydetyn hirven tauti ei ole pohjoisamerikkalaista, tarttuvaa näivetystaudin muotoa, vaan Norjassa todetun kaltaista, satunnaisesti yksittäisistä hirvieläimistä löytyvää taudin muotoa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (35)

ei oo mitään uskomista..luulisin että johtuu talvivaarasta tuo muumioituminen saannu rikkiä liikaaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei hirviä oo liikaa vaan susia on. Ja tuosta liikenteestä, kyllähä se hirvikolari on kuljettajan omaa syytä, ei ne hirvet siihen eteen taivaasta tipaha, kun ei aja ylinopeutta ja seuraa penkkoja / ojia ni ehtii hidastaa... yhtä hyvinhän sieltä voi hypätä ihminen eteen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No silloinhan hirviukot voivat korvata KAIKKI HIRVITUHOT,niin liikenteessä,metsissä ja pelloissa, koska hirvimäärä on mielestäsi niin vähäinen.Eipähän kenenkään tarvi vakuttaa autojaan ja metsijään enään "turhan" takia!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuokin hirvi tullut Venäjältä Kuhmoon kuolemaan. Susia on aivan liikaa, kun Revonlahdellakin on jäänyt kolme auton alle ja luke väittää niitä olevan Suomessa 150 kpl. Aika outoa tilastotiedettä ja valtio siitä vielä maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huhujen mukaan joku oudosti sairastava vasa nähtiin viime vuonna Suomussalmella. Eivät kuitenkaan lähettäneet siitä näytettä mihinkään kun ei ollut metsästyskausi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hyvä että joku harventaa kantaa ku ite hirviporukat ei siihe pysty.. itekki ollu 10v hirvenpyynisä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sairaan eläimen lihaa. Kiitos ei. Mikä on viranomaisvastuu, kun asiaa ei ole edes muuallakaan riittävästi voitu tutkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä susia on Kainuussa niin paljon että ajavat hirvetkin jo näännyksiin. Ei se mitään näivetystautia ole vaan propakantaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tässä touhussa ole mitään järkeä. Koko riistanhoito on Suomessa käsittämätöntä puuhastelua joka ei perustu faktoihin vaan mututuntumaan ja monien omiin intresseihin. Lintukannat on romahtaneet, hirvikanta on ylitiheä petoja metsästetään vaikka koko petokanta on äärettömän pieni. Voiko tätä riistanhoitotyötä enään yhtään surkeammin hoitaa? Täydellinen mahalasku riistakeskuks ja metsästysseurat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastuu riistaeläimistä ja kalastuksesta pitää siirtää MMMltä ympäristöministeriöön. MMMssä asia kanssa vain pelleillään. MMMn touhut pitää muutenkin alistaa ympäristöministeriölle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älä höpötä. Petokannat ovat Suomessa aivan liian suuret. Ei ne sinne kivitalolaatikkoihin tule jälkiä jättämään. Käykää ulkona.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsivarressa jokin poromies tuomittiin raskaasti hirven salapyynnistä vuosi pari sitten. Hän väitti että hirvi oli sairas ja näivettynyt, mutta oikeus ei uskonut. Liian kaukana Norjan tapauksista. Joten ei kai sitten voi olla Kuhmossakaan? Vai tuomittiinko poromies syyttömänä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsokaapas netistä (vaikka terveyskirjastosta) miten hullun lehmän tauti leviää. Olisikohan eläinperäistä rehua ollut hirvieläintenkin saatavilla Norjassa ja Kumossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ihmiset ! ei hirvet elä ikuisesti !! kun lukee tätä juttua tulee sellainen tunne siitä että "hirvet" pitää elää ikuisesti ! jos hirvi ei kaadu luotiin metsästyksen aikana.
Näivettyy ihminenkin vanhetessaan !! mikei muka hirvi näivety vanhetessaan.
Minä ihmisenä kuolen joskus vanhuuteen tai johonkin muuhun tapaturmaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äläpä tuulihuuli sekoita vanhuuden heikkoutta oikeaan ja vakavaan tautiin joka tappaa vasojakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No onko kumma? Tästä kirjoitin jo vuosia sitten, kun ei ole petoja jotka pitäisi kannan kurissa ja annamme hirvikannan turvota liian suureksi tulee taudit jotka sitten pitää kannan kurissa. On outoa että pedot kyllä tapetaan mutta ei samalla pidetä kohtuullisena hirvikantaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirvikanta ei ole suuri. Suomen riistatiheydet ovat kokonaisuudessa minimaalisia. Hirvikanta varsinkin on aika laajasti eri sidosryhmien halujen kompromissi.

Petojen kannat eivät yleisesti määritä saaliseläinten kantaa, vaan toisinpäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heh! Kuin suoraan hirventarhaajan käsikirjasta tuo kommentti! Milloin teidän mielestä hirviä on liikaa?? Onko nykyinen 6 hirvikolaria PÄIVITTÄIN mielestäsi ihan ok ja kohtuullinen?? Onko työssäkäyvät autoilijat ja esim metsänomistajat tuossa "sidosrymissä" tulleet kuulluiksi??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (35)

Uutisvirta

18:03
Rockmuusikko ja lauluntekijä Bob Seger ilmoitti viimeisestä kiertueestaan
18:00
Käytätkö rahaa enemmän kuin tienaat? Etla: Suomalaisten säästämisasteessa on käynnissä jotain, mitä ei ole nähty sitten 1970-luvun
17:43
Oliko piip-testeistä luopuminen liioittelua vai hyvä varotoimi kunnilta? Opetushallituksen ohjeistus tulee lähipäivinä
17:33
Finanssijätin muutto paisuttaa reilusti Suomen pankkisektoria –  "Nordea pysyy vähintään yhtä tiukan valvonnan piirissä"
17:32
Suomelta pyydetään tuntuvaa määrää rajavartioita EU:n yhteiseen rajavartiostoon
17:21
Orpo: Oikeuskanslerin lausunto Soinin toiminnasta otettava vakavasti
17:16
Ivalossa löytyneiden sodanaikaisten rasioiden sisältö selvisi – rasioiden lisäksi yksityisasunnosta löytyi sodanaikaisia räjähteitä ja aseiden osia
124
Oulun punaiset pyöräilybaanat löydettiin ja todettiin heti liian kapeiksi – väylien erottuvuus kerännyt kiitosta
87
Iltalehti: Jani Toivola nostaa korotettua kulukorvausta tyhjillään olevasta Riihimäen-asunnostaan, vaikka asuu Helsingissä
47
Polttoainesuuttimiin on muodostunut suolaa – Nesteen bensiinin Mercedes-Benzeihin aiheuttamaa vikaa tutkitaan yhä
43
Lippo Pesiksen sarjapaikka siirtyy Lippo Junioreille – uusi yhtiö vastaa sarjapaikasta
39
Koodareista on Suomessa huutava pula – helpotusta haetaan sieltä, missä pippuri kasvaa
34
Oulun kaupunki ei aio keskeyttää Move-testin tekemistä – sivistysjohtaja Mika Penttilä toivoo kuolemantapauksen avointa käsittelyä
32
Maatilojen kriisituen valtaosa suunnattiin kuivuudesta eniten kärsineeseen Etelä-Suomeen – mihin kriisituki riittää?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Työssäkäyvät köyhät? Ei yhdellä paskaduunilla ole tarkoituskaan tulla toimeen! Kun työhaluja vaan löytyy (vaan eipä näil... Lue lisää...
hyvinvoiva

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

18.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image