Pohjois-Suomi

Katettu ja lämmitetty kävelykatu, parkkitalo, uusi kulttuuri- ja ta­pah­tu­ma­kes­kus sekä entistä isompi Prisma – Raahen keskusta halutaan pistää kokonaan uusiksi

– Raahen kauppakeskustan näivettymisen tahti on niin kylmäävä, että meidän on pakko tehdä jotain, Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala sanoo. KUVA: Vesa Joensuu
Pohjois-Suomi 15.11.2019 18:31
Maarit Kesti

Raahen keskustakorttelin kehittämisessä aiotaan nyt ottaa iso harppaus eteenpäin, kun Raahen kaupunginhallitus saa keskustakorttelin kehittämisen aiesopimuksen asialistalleen maanantaina. 

Aiesopimuksen mukaan keskustaan on suunnitteilla muun muassa katettu ja lämmitetty kävelykatu Osuuspankilta Prismalle asti sekä uusi parkkitalo. Lehdon tehtävänä olisi kehittää Osuuspankin nykyiselle tontille hybridihanke, joka sisältäisi toimistotiloja, liiketiloja ja hoivapalveluita tai asuntoja.

Raahen Seudun Osuuspankki on lupautunut myymään tonttinsa Lehdolle. Toimitusjohtaja Ari Pohjola sanoo, että Osuuspankin toiveissa on jatkaa toimintaansa keskeisellä paikalla kaupungissa.

– Se mitä tontille lopulta tulee, on jatkoneuvotteluiden takana, Pohjola sanoo.

Lehdon vastuulla on myös kehittää yhteistyössä kaupungin kanssa nykyiselle Härkätorin alueelle kaupallinen kulttuuri- ja tapahtumakeskus. Valmistelusta vastannut Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala sanoo, että torialueen kohtalo selviää kaavoitusprosessin myötä.

– Itse näkisin, että sillä alueella tai osalla siitä alueesta säilyy jonkinlainen torimainen toiminto tapahtumineen ja kauppiaineen ­– mahdollisesti lämpimänä katettuna tilana. Tämä visio laajentaisi toimintojen sesongin ympärivuotiseksi.

Lehto Tilat Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Perttu Haapalahti sanoo, että tässä vaiheessa Lehdolla ei ole olemassa suunnitelmia, joita voitaisiin tuoda julki.

Keskustakorttelin kehittämisen yhteydessä Arinan haaveissa puolestaan on laajentaa nykyistä Prisman kiinteistöä 1 000 neliöllä. Arinan toimialajohtaja Mikko Polso sanoo, että laajennuksen ansiosta ruokaosasto voitaisiin uudistaa täysin ja käyttötavarapuolen tarjontaakin parantamaan. Toiveissa on tehdä laajennus Laivurinkadun puolelle.

– Siinähän on sellainen pykälä, joten haluaisimme suoristaa kiinteistön.

Suunnitelman tavoitteena on kehittää Raahen keskustakorttelista vetovoimainen käyntikohde, jossa yksityiset ja julkisen tahon toimijat tarjoavat yhteistyössä monipuolisia ja laadukkaita palveluita. Valmistelutyötä on tehty jo pari vuotta Raahen Seudun Osuuspankin ja Arina Kiinteistöt Oy:n aloitteesta. Hanke on valmistelun aikana laajennettu koskemaan myös Härkätorin aluetta ja Laivurinkatu 26:ssa sijaitsevaa Iso-Pekan kiinteistöä.

– Raahen kauppakeskustan näivettymisen tahti on niin kylmäävä, että meidän on pakko tehdä jotain, että saamme kehityksen käännettyä keskustan kaupallisten palveluiden osalta oikeaan suuntaan, Nurkkala toteaa.

Hänen arvionsa mukaan kokonaisuudessa liikutaan 30 miljoonan euron kustannusvaikutuksissa.

– Tämä ei kuitenkaan ole kaupungin investointi, vaan nimenomaan yksityisellä rahalla tehtävä investointi. Toki kaupungilla on osakkaana tässä oma osuutensa.

Nurkkalan mukaan aiesopimuksen allekirjoituksen viimeiset hetket ovat käsillä. Hän lupaa, että kun asia etenee asemakaavoitukseen, pääsevät kaupunkilaisetkin osallistumaan prosessiin samalla tavalla kuin Pikkulahden kaavahankkeessa. Tavoitteena on, että kaavamuutosprosessi saadaan käyntiin heti ensi vuoden alussa.

– Meillä on tässä vain vuosi aikaa, teemme tämän nopeutetussa aikataulussa. Tämä nousee automaattisesti meidän tärkeimmäksi kaavoitushankkeeksi, Nurkkala sanoo.

Viisi vaihetta

Raahen keskustakorttelin kehittäminen on jaettu viiteen erilliseen investointihankkeeseen.

A: Raahen Seudun Osuuspankki myy omistamansa tontin Lehdolle tai perustettavalle kiinteistöyhtiölle. Lehto miettii ratkaisun, joka sisältää toimistoa, liiketilaa ja hoivapalveluita ja/tai asuntoja. Lehto vastaa vuokralaisten ja investorin hankinnasta. Rakennuksen koko perustuu tilatarpeelle ja markkinatilanteelle.

B: Lehto kehittää kaupungin kanssa yhteistyössä nykyiselle torialueelle kaupallisen kulttuuri-­ ja tapahtumakeskuksen. Lehto vastaa vuokralaisten ja investorin hankinnasta.

C: Perustetaan erillinen pysäköintiyhtiö, jonka omistus jaetaan käyttäjien kesken. Yhtiö rakentaa Laivurinkatu 26:een maanpäällisen pysäköintilaitoksen noin 250–300 autolle. Rakentamiskustannukset jyvittyvät yhtiön omistuksen suhteessa eri osapuolille.

D: Kävelykatu katetaan OP:n ja Arinan väliseltä matkalta ja katualue lämmitetään. Vaihe B:stä jäljelle jääneen torialueen kehittäminen kuuluu tähän vaiheeseen. Neljännessä vaiheessa rakennetaan myös yhdyssilta Tapahtumatalo Raaheen. Raahen kaupunki vastaa vaiheen kokonaiskustannuksista.

E: Arina tekee laajennuksen nykyiseen Prisman kiinteistöön.

Rakentaminen alkaisi huhtikuussa 2021 ja valmista toivotaan joulukuuksi 2022. Lopullinen toteutusaikataulu, laajuus ja kustannukset määritetään erillisessä hankesopimuksessa.

MAINOS

Kommentoi

Ssab on sulkemassa raahen tehdasta kannattaako investoida raahen enää turhuuksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinähän perseaukiset suunnittellee velekaa jo suut ja silimät täynnä .maksuja nostetaan täällä pysty tavalliset ihimiset kohta asumaan. hoitasitte tiet kuntoon .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehkää vain. katsokaa mallia Oulusta. Kyllä tuolla mallilla keskusta näivettyy ja autioituu entisestään. Täällä Oulussa se on osattu jo kauan. Arina se täälläkin tahdin määrää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri tällaista kehitystä keskustaan kaivataan.Vastustamalla ja negatiivisella asenteella ei asiat muutu miksikään.Sitte ihmetellään kun porukka muuttaa pois.Tämä hanke myös työllistää.Ei muuta kun etunojassa kohti toteutusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

en ymmärrä minkä takkie lämmitetty katu ..no voevatha harakat ja naakat lämmitellä varpaeta ja ilimasto ei lämpene näeltäosin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä soon niin että jotain tarttis tehdä. Mutta, äläkää ny sitä tuulitunnelia tehkö. Kiva polokia pyörällä tukka putkela vastatuuleen.
Raahe tarttis myös palijo tapahtumia ja sitä saattaa auttaa kyllä tuo Härkätorin kehittäminen.
Ja se asennemuutos, joko lie tapahtunu. Ennen ku oli mahotonta saaha töitä ku ei ollu tiettyä jäsenkirjaa tai muuten vaan tunnettu tai perheellä vaikutushistoria Raahesa.
Etelään ku muutin töitä riitti ja headhunterit tappeli.
Kyllä Raahesa on kiva käyvä mutta vielä mukavampi lähtä pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehdaskin taitaa loppua , rahat loppuu kaupungilta . Asukkaat muuttaa pois kun ei ole työtä . Tarviiko tyhjä kaupunki lämmitettyä katua . Suurta hulluutta kaikki

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilimastosta vouhkataan ja suunnitellaan katujen lämmitystä. kun ois edes varaa kämppää lämmittää, syyäkkään kohta saa kuin ruohoja .hommaisitte kaupungille rahhaa eikä huuhaata

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta kun ei tuo ratkaise mitään! Suunnitelmassa ei ole mitään sellaista, mikä houkuttelisi Raaheen lisää asukkaita tai liikkeitä tai turisteja tai toisi mitään lisäarvoa raahelaisten elämään. Ei Raahen väkiluku pienene siksi, että Raahe olisi jotenkin huono paikka asua, vaan koska Oulu on pahimmoiksi lähellä, ja siellä on kaikki. Ja Liminkakin niin kätevästi: työpaikka Raahessa, koti Limingassa ja Oulun ilot lähellä. Raahe on tuomittu häviämään, ei siinä pieni pätkä lämmitettyä katua auta. Yritettäisiin nyt vain elää tällä porukalla ja pitää perusasiat kunnossa. Hanhikivikään ei ihan heti toteudu, ei kaikkea tarvitse etukenossa tehdä. Ja miksi taas hirveä kiire? Hallituksen jäsenetkin saaneet listat vasta torstaina, ja maanantaina jo pitäisi noin isosta asiasta päättää. Ja milloin me veronmaksajat saamme tietää, paljonko kaupungin osuus tulisi olemaan? Ristiriitaista on sekin, että kouluja ajetaan alas sillä perusteella, että väkiluku pienenee, mutta samaan aikaan kuvitellaan, että tällaiselle monitoimikeskukselle löytyy käyttäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raahen ongelma on nimenomaan siinä että kävelykatu näivettyy, kun liiketilojen omistajat eivät uskalla investoida parantaviin toimenpiteisiin. Näivettyvä kävelykatu hylkii ihmisiä, ei sinne kukaan halua mennä ostoksille tai aikaa kuluttamaan. Tämä tietysti estää yrityksiä sijoittumasta sinne kun asiakasvirtaa ei ole, jolloin palveluja ei vain yksinkertaisesti synny. Hienoa että tällaisia hankkeita on kehitteillä! Piristää Raahen kaupunkikuvaa aivan varmasti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lämmitetty kävelykatu🤔
Mitä vielä 😃
Millä maksetaan?
Leikataanko kouluilta vanhuksilta lapsilta yms peruspalveluista 🤔

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heh. Ja sitte kehdataan säästää liikuntapalveluista. Jotka näihin kävelykatujen lämmityksiin on nappikauppaa. Ei lumitykkiin ole varaa antaa sähköä??? On täällä Raahessa asiat todella huonolla mallilla ja en yhtään ihmettele ettei tänne ole tulossa yrittäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hukkaan menisi joka lati jos noihin annettaisiin. Tehkää itse jos tarvitsette; niin me muutkin teemme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:10
Siilien elinolot kapenevat – samaan aikaan vapaaehtoisten auttajien määrä on kuitenkin lisääntynyt
13:27
Poliisi: Rovaniemellä kadonnut 75-vuotias mies on löytynyt
12:56
Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin Torniossa – törkeän lukemat puhaltanut kertoi juoneensa "muutaman lonkeron"
12:36
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
11:42
Nainen pa­hoin­pi­del­tiin yk­si­tyis­asun­nos­sa Ke­min­maas­sa – uhrin mukaan häntä lyö­tiin, pot­kit­tiin ja re­vit­tiin hiuk­sis­ta
11:40
Mies hyök­kä­si autossa is­tu­neen tun­te­mat­to­man miehen kimp­puun Ter­vo­las­sa
11:35
Oululaisen Jesse Kangasniemen kokoelmissa on satoja nukkeja, joita hän hoitaa ja pukee tekemiinsä vaatteisiin
59
Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mielestä epäluottamuksen vuoksi eronnut Rinne voi jatkaa uuden hallituksen ministerinä – "Ei hän tässä mikään hylkiö ole"
48
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
32
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
30
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
16
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
13
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
11
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image