Pohjois-Suomi

Kaksi rattijuoppoa jäi kiinni Meri-Lapissa – toinen tavoitettiin hä­tä­kes­kusil­moi­tuk­sen perusteella

Pohjois-Suomi 16.6.2019 12:15 | Päivitetty 16.6.2019 12:16
Niina Lavia

Meri-Lapissa on jäänyt viikonlopun aikana kiinni kaksi rattijuoppoa.

Toisen poliisi tavoitti hätäkeskusilmoituksen perusteella Ylitorniolta. Ilmoituksessa arveltiin, että kuljettaja on humalassa.

Poliisipartio tavoitti 56-vuotiaan naisen kuljettamasta henkilöautoa Jokivarrentietä kohti pohjoista. Nainen puhallutettiin. Poliisin seulonta-alkometrin tulos oli 0,95 promillea.

Toinen humalassa ajellut jäi kiinni Tervolassa Itäpuolentiellä poliisin rattijuopumusvalvonnan yhteydessä.

72-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,54 promillen tuloksen.

Molempia kiinnijääneitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

MAINOS

Kommentoi

"Molempia kiinnijääneitä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta."
Törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomio, että kyseessä on seulonta- alkometrin tulos, ei vanhan systeemin mukainen.
Eli tuossa varmaankin tarkoitetaan että on ollut 0,95 ja 0,54 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Kun 0,22 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa on rattijuoppouden raja eli sen alle et ole vielä rattijuoppo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko promillerajat muuttuneet, kun epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, vai onko toimittajalla mennyt promillet ja mg/l sekaisin? Rattijuopumuksen raja on 0,5 prom. ja törkeän 1,2 prom. Molemmat olivat puhaltaneet alle törkeän rajan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa
6:11
Pelialan ihmiset harmissaan Oulu Game Labin muutoksista - Oamkin rehtori: "Yritysten liikevaihdot eivät ole mairittelevia"
6:00
Johnson saa vastata sopastaan – pääministerinä hän tarvitsee puhetaitojaan ja karismaansa
6:00
Ulkoministeriö ei aio ohjeistaa suurlähetystöjä al-Holin suomalaisista – ”Ei tarvetta erityisohjeisiin”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image