Pohjois-Suomi

Kajaanin kau­pun­gin­joh­ta­jan vaalista valitus

Kajaanin kaupunginjohtajaksi valittiin Erkki Vähämaa. KUVA: Kaleva / arkisto.
Pohjois-Suomi 20.6.2002 11:10
STT
Kajaanin kaupunginjohtajan valintaa koskevasta valtuuston päätöksestä 27. toukokuuta on tehty valitus Oulun hallinto-oikeudelle. Valituksen tekijä on myös virkaa hakenut Aaro Mikkonen Puolangalta.

Mikkonen vaatii hallinto-oikeutta kumoamaan valtuuston päätöksen virheellisessä järjestyksessä syntyneenä. Perusteina virheellisyydelle hän pitää sitä, että valintaa valmistelemaan valittu työryhmä on nimitetty virheellisesti eikä se ole edustanut valtuustossa edustettuina olevien puolueiden voimasuhteita.

Kaupungin käsityksen mukaan kaupunginhallituksella asiaa valmistelevana elimenä on ollut oikeus asettaa työryhmä alustavaa valmistelua varten.

"Asiassa ei ole tapahtunut menettelyvirhettä. Valtuustolla on myös ollut valta työryhmän ja kaupunginhallituksenkin esityksestä poikkeavasti valita virkaan kenet tahansa sitä hakenut", sanoo kaupunginlakimies Tuija Aarnio.
Kajaanin kaupunginjohtajaksi valittiin Sotkamon kunnanjohtaja Erkki Vähämaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
48
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
30
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image