Pohjois-Suomi

Kainuun sote-kuntayhtymän yt-neuvottelut varmistuivat – koskevat koko henkilöstöä eli 3 700 ihmistä

Kainuun keskussairaala. KUVA: Neuvonen Juha
Pohjois-Suomi 9.10.2019 17:06 | Päivitetty 9.10.2019 19:39
Pekka Rahko

Kainuun sote-kuntayhtymässä alkavat koko henkilöstöä eli noin 3 700 ihmistä koskevat yt-neuvottelut. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallitus päätti keskiviikkona yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta.

Yt-neuvotteluissa tavoitellaan noin kahden miljoonan euron vuotuista kustannussäästöä.

Elokuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan Kainuun soten kuluvan vuoden tilikauden tulos jää 20,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Alijäämä oli samaa suuruusluokkaa myös viime vuonna.

Arvioitu toimintakulujen kasvu suhteessa vuoden 2018 tilinpäätökseen on 5,7 miljoonaa euroa ja 1,7 prosenttia.

Vuoden 2018 tilinpäätöksessä kuntien maksuosuus oli 290,8 miljoonaa euroa. Kuntien antama maksuosuus vuodelle 2019 on 276 000 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 talousarvion maksuosuus on 14,8 miljoonaa euroa eli 5,1 prosenttia pienempi kuin tilinpäätöksessä 2018 toteutunut maksuosuus.

Yt-menettelyssä säästökeinoja ovat muun muassa eläköitymisten hyödyntäminen tehtävien uudelleenjärjestelyssä, työntekijämitoitusten uudelleentarkastelu sekä mahdolliset lomautukset ja irtisanomiset.

– Kahden miljoonan euron säästö tarkoittaa noin 40 henkilöä, ja tässä luvussa ovat mukana eläköitymiset ja mahdollisten lomautusten vaikutukset, kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto toteaa.

Jo alkuvuodesta yhtymähallitus hyväksyi 2,8 miljoonan euron säästöt. Tuolloin talous- ja henkilöstöhallinnon tasapainottamisohjelmaa koskeneiden yt-neuvottelujen seurauksena päättyi 22 työsuhdetta. Ahopelto lisää, että säästötoimia on tehty pitkin vuotta.

Uuden, rakenteilla olevan keskussairaalan suunnitelmiin sisältyy muutoksia, jotka tuovat noin viiden miljoonan euron vuotuiset säästöt siinä vaiheessa, kun sairaala on kokonaisuudessaan käytössä.

Uudessa sairaalassa potilaspaikat vähenevät sadalla ja henkilöstöä tarvitaan vähemmän.

– Kajaanin pääterveysaseman toiminta siirretään uuden sairaalan kanssa samoihin tiloihin, Ahopelto kertoo.

Kainuun soten talouden tasapainottamisohjelmaan sisältyy monia laajoja toiminnan muutoksia.

Soten oman toiminnan ja ostopalvelujen kustannusten ja vaikuttavuuden vertailua lisätään.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen tehokkain ja toiminnan kannalta järkevin tuottamisen tapa selvitetään, ja kuntayhtymä voi jatkossa tuottaa nämä palvelut itse tai ostaa ne ulkopuoliselta palveluntuottajalta.

Lääkärien rekrytointia tehostetaan. Palvelusetelin käyttöä on laajennettu ja sitä laajennetaan edelleen, jos se on kustannustehokasta.

Sähköiset palvelut otetaan entistä laajemmin käyttöön, ja asiakkaiden kanssa asioidaan mahdollisuuksien mukaan myös Skype-yhteyksillä. Sähköinen ajanvaraus laajennetaan kaikille tulosalueille heti, kun se on mahdollista.

Vuoden 2020 talousarviossa pyritään siihen, että Kainuun soten toimintakulut ovat kaksi prosenttia pienemmät kuin vuoden 2019 ennuste.

Kainuun kuntien sote-menoja nostavat iäkkään väestön kasvava osuus ja valtakunnallisesti vertaillen korkea sairastavuus.Sote-menot Kainuussa ovat lähes viidenneksen korkeammat maan keskiarvoon verrattuna. Tarvevakioidut sote-menot ovat 6 prosenttia korkeammat maan keskiarvoon verrattuna.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Siinäpä sotesipilän aikaansaannos näkyy, kunnat velkaantuu ja ajetaan väkipakolla kyliä kuntia liitokseen, kalliiksi tulee tämmöinen ja hoitajavajeesta puhutaan nii porukkaa pellolle, totta se on hoitajamitoitus täytetty ku kehäkolmosen sisällä on hoitajamitoitus se 0.7 syrjemmässä eläville kohta jaetaan terkkariin luukulla miehenkestävää köyttä 5metriä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kainuussa siis vähennetään sairaanhoiton tarjontaa reilusti. Maakunta on jo ennestään maamme sairainta, mutta ilmeisesti ihmisten on parempi kuolla kotiin ja tilailla lääkkensä intervebin popppatohtoreilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaako tämä sitä,että on olemassa hoitajavaje, mutta sanotaan silti hoitajia irti ? Aikoinaan oli Speden elokuva "naisen logiikka", onko tämä sitä vai mitä ?Todellisuus on , että "sikaariporras" turpoaa turpoamistaan, mutta tekevät kädet menevät taskuun...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

NoNo2 voi varmaan selittää miten porvarihallituksen yksityinen sote olisi tullut halvemmaksi? Ei näytä esimerkiksi Lumijoella Terveystalon toiminta tulleen halvemmaksi kun lisärahaa vailla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pihalle vaan koko revohka ja uudet työntekijät tilalle, niin toiminta paranee ja kulut laskevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Tällaisia ovat Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun ehdotukset
15:25
Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun työt valmistuivat
14:34
Kuumalle liedelle jäänyt muoviastia aiheutti palohälytyksen Limingassa
13:59
Postin työntekijät osoittivat mieltään Postin pääkonttorilla Helsingissä – "Emme hyväksy, että meitä kohdellaan kuin orjia Suomessa"
13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Oulun Vasankankaalla – ensihoito vei yhden henkilön tarkistettavaksi
101
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
79
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
45
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
39
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
37
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
23
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image