Pohjois-Suomi

Kainuun prikaatin varusmies nosti tuvassa aseen toista varusmiestä kohti ja laukaisi – Sakkoja myös ker­taus­har­joi­tuk­sen väliin jättäneelle re­ser­vi­läi­sel­le

Kainuun käräjäoikeus jakoi usealle Kainuun prikaatin sotilaalle tuomioita sotilasrikoksista. Arkistokuva, kuvassa näkyvät henkilöt eivät liity tapauksiin. KUVA: Jarmo Kontiainen
Pohjois-Suomi 19.8.2019 17:23
Susanna Kemppainen

Useat Kainuun prikaatin sotilaat ovat saaneet sakkorangaistukset erilaisista sotilasrikoksista.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi palvelusrikoksesta vuonna 1998 syntyneen miehen, joka toi käyttöönsä annetun henkilökohtaisen aseen majoitustupaan Kajaanissa heinäkuussa 2018.

Mies nosti aseen kohti toista varusmiestä ja laukaisi. Hän tiesi laukaistessaan, että ase oli tyhjä.

– Hän on sotilaana laiminlyönyt noudattaa hyviä tapoja ja käyttäytymissääntöjä tai ainakin esiintyä asiallisesti tilanteeseen sopivalla, syyttäjä kuvaili haastehakemuksessaan. Käräjäoikeus katsoi miehen toimineen syyttäjän väittämällä tavalla perjantaina julistamassaan tuomiossa. Hänelle määrättiin 20 tuloista riippuvaa päiväsakkoa eli 120 euron suuruiset sakot.

Käräjäoikeus jakoi tuomioita myös poissaolorikoksista.

Vuonna 1995 syntynyt mies jätti väliin marraskuussa 2018 pidetyn, Kainuun rajavartiolaitoksen järjestämän viisipäiväisen kertausharjoituksen.

Reserviin kuuluva mies tuomittiin luvattomasta poissaolosta 30 päiväsakon eli 750 euron suuruiseen rangaistukseen.

Lain mukaan asevelvollinen voi vapautua kertausharjoituksesta vain tietyissä tilanteissa kuten silloin, jos vapautus on hänen perhe- tai taloudellisten olojensa vuoksi erittäin tarpeellinen tai jos osallistuminen harjoitukseen haittaisi tai vahingoittaisi erityisen vakavasti hänen työnantajaansa.

Eri mittaisista luvattomista poissaoloista kertyi niinikään sakkorangaistuksia.

Esimerkiksi vuonna 1996 syntynyt varusmies oli palveluksesta luvatta pois kolme kuukautta. Lopulta poliisi otti miehen kiinni ja toimitti Kainuun prikaatiin.

Oikeus langetti miehelle 50 päiväsakkoa.

Luvattomasta poissaolosta tuomittiin myös muun muassa vuonna 1997 syntynyt mies. Hän oli palveluksesta pois yli seitsemän kuukautta ja sai 60 päiväsakkoa.

Oikeus tuomitsi kolme varusmiestä karkaamisesta. He eivät saapuneet varusmiespalvelukseen Kainuun prikaatiin. Oikeuden mukaan heidän poissaolostaan aiheutui olennainen keskeytys heidän koulutukseensa sekä olennaista haittaa palvelukselle, joten heidän katsottiin syyllistyneen karkaamiseen.

Vuonna 1996 syntynyt mies oli poissa noin kaksi kuukautta. Hän sai 80 päiväsakkoa.

Toinen samana vuonna syntynyt mies sai 60 päiväsakkoa lähes samanmittaisesta poissaolosta. Hän vetosi oikeudessa muun muassa siihen, että hänen suomenkielen taitonsa on puutteellinen ja hän oli luullut, että asevelvollisuuden lykkäämisasia on kunnossa.

Vuonna 1999 syntynyt mies puolestaan sai 60 päiväsakkoa noin kuukauden mittaisesta karkaamisesta.

Sotilasrikosasiat ratkaistaan käräjäoikeudessa sotilaskokoonpanossa. Siihen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kaksi sotilasjäsentä, jotka tällä kertaa olivat majuri ja kapteeni. Muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun voi hakea vain Helsingin hovioikeudesta.

Lain mukaan luvattomasta poissaolosta voidaan tuomita kurinpitorangaistus tai enintään puoli vuotta vankeutta. Karkaamisesta puolestaan voidaan tuomita kurinpitorangaistus tai enintään vuosi vankeutta.

Kurinpitorangaistuksia ovat muistutus, ylimääräinen palvelus, varoitus, poistumiskielto, kurinpitosakko ja aresti. Kurinpitorangaistuksen asemesta tuomioistuin voi tuomita sakkoa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (41)

Kyllä on järjetöntä touhua Suomen valtiolta. Tilannehan on hävettävä. Suomi on ainoa länsimainen sivistysvaltio, joka pakottaa miehiä pakolliseen ja epätasa-arvoiseen rauhanajan asevelvollisuuteen. Ei tällaista pelleilyä ole missään muualla. Kyllä hävettää olla suomalainen. Toivon, että sakotetut asevelvolliset haastavat Suomen valtion oikeuteen ja valittavat korkeimpaan oikeuteen/EU-tuomioistuimeen asti. Ei aikuisia ihmisiä kuulu vapaassa maassa pakottaa mihinkään valtiolliseen toimeen. Ne jutut kuuluvat kommunistisen valtion toimintaan. Tällainen pelleily on loputtava!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta! Armeija ja puolustusvoimat pystytään muodostamaan ilman miesten pakollista asevelvollisuuttakin. Aivan kuten muissa maissakin on tehty. Kriisiaikana tietenkin kaikki ovat velvollisia puolustamaan maataan, myös naiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimimerkille TOTTA. Kriisiaikana tietysti kaikki ovat velvollisia puolustamaan maataan. Kyllä se on kuule niin, että joka ei ole käynyt edes varusmieskoulutusta ja laitetaan kylmiltään maata puolustamaan, niin eihän se osaa edes rynkkyä lipastaa, saatikka ampua tarkkoja laukauksia. Ampuu ihteäsä poloveen tahikka on suoraan valmis helppo maalitaulu. Mitä semmiosella maanpuolustajalla on virkaa? Ei mitään. Joten joutavat pulinat pois ja nykykäytäntö on hyvä tämmöselle pikku maalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo varusmies palvelu tulisi muuttaa aseettomaksi kaikille, niin ei tälläistä sattuisi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kyllä häpiä, rajan miehen jättää kertaus välistä... Todella suuri häpeä...

Oletan siis että Kainuun raja pitää ainoastaan rajan joukoille harjoituksia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häpeä jos on luvannut mennä, jos ei luvannut niin ei sinne tarvi mennäkään.
Suomi joutaisi viimein muun valtion täyteen holhoukseen, itse emme osaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pullamössö pojilta ja tytöiltä oikeat aseet pois voisivat ensi töikseen kun astuvat harmaisiin vuoleskella metrin laudasta aseen.Olis kaikille turvallisempaa ei tarvis äidin viettää unettomia öitä kotonaan murehtimassa miten se meidän pikkumussukka pärjää siellä niiden aseiden kans.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas yksi "Minun nuoruudessani syötiin mettallia ja paskannettiin ketinginkiä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se vasn lie kiusallisen totta. Ei taida iso osa nykynuorisosta selvitä metsässä edes sukset jalassa. Saahan siitä hauskoja twiittejä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan, olenkin miettinyt mitä seuraa kertausharjoitusten väliin jättämisestä ja nyt se selvisi, että sakot. Otan mieluummin sakot kuin lähden juoksemaan tämän vasemmistolaisen sosialistihallinnon asialla. Suomi on ollut toisesta maailmansodasta lähtien täysin kallellaan vasemmalle ja se on minulle liikaa. En puolusta sellaisia rajoja mitkä poliitikot ovat muulle maailmalle avanneet sillä seurauksella, että suomalaisia murhataan terroristisesti keskellä toria. Pitäkää tunkkinne, minä maksan mieluummin sakot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyinen individualismin korostaminen näkyy monilla tavoin ja tulevina päivinä entistä vahvemmin. Pelimaailmassa hommataan persoonan kasvua ja kokemusta. Tämä kaikki kasaantuu näissä kavereissa joilla on tätä kuuluisaa auktoriteettikammoa. Oikeita kansalaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ongelmana näissä koulutuksissa on se, että etulinjan tappajista taistelevia aselajeja on vain murto-osa kokonaisvahvuudesta. Kaikki hanslankarit kuuluvat johonkin tylsempään systeemiin, jossa ei saa sissin eikä jääkärin kicksejä joten aikaa jää pelleilyyn.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"on sotilaana laiminlyönyt noudattaa hyviä tapoja ..." Anna mun kaikki kestää! Mihin tämä suomen kieli on menossa? Eihän noin voi sanoa, kuten ei myöskään: "Rakastan tehdä puutarhatöitä" tai "Minä pystyn tehdä näitä asioita". Tällaiset täysin virheelliset rakenteet ovat huolestuttavasti yleistyneet, ja kertovat sekä kielen käytön taidon puutteesta että välinpitämättömyydestä. Miten pitäisi sanoa? "On sotilaana laiminlyönyt hyvien tapojen noudattamista" tai vielä helpommin "Ei ole sotilaana noudattanut hyviä tapoja". Sitten rakastaa-verbi ei ole apuverbi, joten sitä ei voi käyttää esim. sellaisten verbien tapaan kuin voida tai osata. Pitäisi siis sanoa: "Rakastan puutarhatöitä" tai "Rakastan puutarhatöiden tekemistä." Ja sitten tuo pystyä-verbi: sen kanssa käytetään aina ns. 3. infinitiiviä eli "pystyn tekemään".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eivät ole koskaan olleet mitenkään suuria isänmaanystäviä senhän jo lähihistoria on jo näyttänyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei, mä haluun kertaamaan! Milloin mä pääsen kertausharjoituksiin? Viime kerrasta kohta 20 vuotta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näköjään varusmiehet eivät joudu enään sotaoikeuteen. Silloin kun minä palvelin 1977-1978, olin joutua sotaoikeuteen lakitta pyörällä ajamisesta kasarmilla. PU kiilasi autollaan minut ojaan rupesi kaivelemaan pistooliaan kotelosta. Onneksi hän katsoi minua ylöspäin ja varmasti totesi jäävänsä kakkoseksi jos asettaan vielä kaivelee. Ei tullut sota-oikeutta kun löytyi todistaja joka näki ojaan kiilamiseni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näitä "oli se ennen hurjaa"- muistelijoita riittää suomessa jokaisen kulmakunnan kuppilan takapöydässä. Hei haloo! Ketä kiinnostaa mitä YYA suomessa vuonna -78 tapahtui. Kannattaisi keskittyä hoitamaan sitä MBOta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuon viestin voisi välittää esim. putinille, kun se änkeää taas salen kanssa kaveeraamaan tällä viikolla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (41)

Uutisvirta

10:36
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa - Osa yhtiön historian suurinta panostusta uusiutuvaan energiaan
10:27
Samuli Alapuranen tekee elektronista musiikkia nimellä O Samuli A, musiikkiharrastus alkoi kempeleläisestä örinämetallibändistä – Katso video kappaleesta Torspopipo
10:26
Luke lopettaa Ruukin tutkimusnavetan ja keskittyy peltotutkimukseen – nautoja käy navetassa vielä kaksi erää
9:57
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
9:56
Kaleva oikaisee
9:34
Saudi-Arabian johtama koalitio pysäytti ja tuhosi huthien lähettämän räjähdealuksen Punaisellamerellä
9:11
Raahen Reiponkadulle suunniteltu kolmen salin elokuvateatteri ei toteudu, kaupunki vetäytyi hank­keesta – nyt harkinnassa Fregatti-sali
25
Paikoin jäätyneet tienpinnat vaikeuttivat aamun liikennettä Pohjois-Pohjanmaan, suola-autoja hälytettiin liikkeelle
18
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
14
Kokoomus arvosteli ankarasti hallitusta keskituloisten verotuksen kiristämisestä, Rinne vieritti vastuun edelliselle hallitukselle
10
"Moottoritie ihan jäässä" – Henkilöauto pyörähti aamulla kaiteeseen liukkaalla Pohjantiellä Tupoksen kohdalla
7
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
7
Nykykoulun tragikoomiset funktiot Lukijalta
6
Oulun poliisi nappasi kiinni Rotuaarilla häiriköineen pyörävarkaan – toinen pyörää vohkinut jäi kiinni itse teossa Myllytullissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä Enontekiön kunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Rahastoon sijoittaminen...

Aloittaja tietenkin sijoittaa omat rahansa valitsemallaan tavalla, vaikka aloitus onkin melko pahasti virheellinen. Bu... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image