Pohjois-Suomi

Kainuun ely-keskus: Nuasjärven ekologinen tila on hyvä, eikä happikato uhkaa järveä – "Laaja seuranta-aineisto ei tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä"

Nuasjärvi on Sotkamossa sijaitseva järvi, jonka ekologinen tila on puhuttanut viimeisen viikon aikana. KUVA: Reijo Haukia
Pohjois-Suomi 23.10.2019 22:04 | Päivitetty 23.10.2019 22:25
Heidi Peltonen

Happikato ei uhkaa Sotkamossa sijaitsevaa Nuasjärveä ja järven ekologinen tila on säilynyt hyvänä, kertoo Kainuun ely-keskus. 

Ely-keskuksen tila-arvio perustuu laajaan seuranta- ja tarkkailuaineistoon. 

Järven ekologinen tila nousi esille viime viikolla julkaistun Helsingin yliopiston tutkimuksen myötä. Tutkimuksen mukaan Talvivaaran kaivoksen käsiteltyjen jätevesien johtaminen Nuasjärveen on johtanut happikatoon ja pohjaeliöstöjen muutoksiin poistoputken läheisyydessä. 

Kainuun ely-keskuksen mukaan Nuasjärven pohjaeläimistön laaja seuranta-aineisto ja vedenlaatutiedot eivät tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä etenevästä happikadosta tai pohjaeliöstön ekologisen tilan turmeltumisesta.

Ely-keskuksen mukaan syksyllä 2015 käyttöönotetun Terrafamen purkuputken käyttö ja sen vaikutukset ovat olleet ympäristöluvan mukaisia. Putken käytön vaikutuksia on voinut havaita vuodesta 2016 lähtien ja vaikutukset ovat näkyneet noin kolmen kilometrin etäisyydellä purkuputken suulta.

– Syvänteissä ei tiheästä seurannasta huolimatta ole havaittu hapettomuutta, ely-keskuksen tiedotteessa todetaan.

Ely-keskuksen mukaan happipitoisuus on ajoittain ollut tavanomaista alhaisempi purkuputken lähellä olevissa syvänteissä. 

Kainuun ely-keskuksen mukaan tarkkailuaineiston perusteella järven pohjaeläinyhteisöt ilmentävät hyvää ekologista tilaa.

Ely-keskuksen mukaan yliopiston tutkimuksissa on käytetty pohjan happitilanteen mallintamiseen surviaissääskien lajikoostumuksiin perustuvilla tilastomenetelmillä. Tutkimuksessa otetut näytteet oli otettu elokuussa 2017. 

Ely-keskus taas kertoo tarkkailevansa veden laatua mittaamalla happipitoisuutta yhdeksällä eri havaintopaikalla neljästä kuuteen kertaan vuodesta. Pitoisuuksia mitataan ja näytteitä otetaan eri pisteistä ja syvyyksistä. Lisäksi happipitoisuutta mitataan myös pohjan läheltä. 

– Kasviplanktonin ja syvännepohjaeläinten määrää sekä lajistorakennetta tarkkaillaan viidellä havaintopaikalla. Viimeisimmät tarkkailuohjelman mukaiset pohjaeläinnäytteet on otettu vuosina 2015, 2016 ja 2018, ely-keskuksen tiedotteessa sanotaan. 

Ely-keskuksen mukaan erilaiset näytteenottomenetelmät ja niiden tulokset ja johtopäätökset voivat tuottaa toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (78)

Joo, kyllä sellaisen kuvan saa tästä keskustelusta, että joitakuita harmittaa niin vietävästi, kun Nuasjärvi voi hyvin. Sorry, boys!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toki se pitää lopettaa, kun sen tekemät tutkimukset ei vastaa sitä ajatusta joka velloo harhaisena päässäsi.
Olisihan se tietysti upeaa kun ilmoittaisivat, että järvi saastunut niin sopisi sinunkin agedaan paremmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talvivaaran jätepäästöt ovat ennen Nuakseen purkua saastuttaneet puolikymmentä pienempää järveä ja jokea. Ilman muuta se päästömäärä nyt vaikuttaa Nuasjärvessä. Kainuun Ely vähättelee aiempia tuhoja ja pyrkii mitätöimään kokonaan vaikutuksen Nuasjärvessä. Miksi!?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole mitään jätepäästöjä eikä myöskään mikään ole saastunut. Turhaa yritätte valheillanne saada julkisuutta, sillä nuo väittämäsi asiat on todistettu jo valheiksi ja teette itsenne vain julkiseksi narriksi toistamalla tuollaista valetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tee mökille jätevesiremonttia ennen kuin tämä tehdas lopettaa paskansa juoksuttamisen Nuasjärveen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Terrafamen sulfaattipäästöt 36 % ympäristöluvan mukaisesta kiintiöstä tänä vuonna. Kuinkahan moni teollisuuslaitos pystyy samaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maassamme on suuri ongelma, ideologia valtaa alaa aidolta tutkimukselta, objektiivisuudelta ja suhteellisuuden tajulta. Tutkimustulosten tulkinnassa painotetaan omaan vihreään ideologiaan sopivaa tulosta, tämä on todella ikävää havaita kerta toisensa jälkeen.

Vinkkinä kokoluokkien ymmärtämiseen, verratkaapa Talvivaaralle sallittuja sulfaattipäästömääriä vaikkapa harjavallan nikkelilaitoksen lupiin laskea samaa tavaraa kokemäenjokeen. Puhumattakaan vanhemmista tehdasluvista. Alkaa näyttämään tuo sotkamon kuopankaivuu ekoteolta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, eihän kainuun elyn mielestä talvivaaran toiminta ole ollut koskaan luonnolle vahingollista...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä Kainuu tekee omalla Ely-keskuksella? Onko maalaisliiton mandaatti? Parempi olisi hoitaa ylimaakunnallisesti tuokin homma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokaisella viestillä on tekijänsä ja tarkoituksensa.
Viestintätoimistojen työntekijät ovat miehittäneet vihreiden johdon eli kaikki vihreiden varapuheenjohtajat ovat eri viestintätoimistojen palveluksessa. Luki eilisessä hesarissa.
Miettikääpä minkälaisia vaikutuksia em. asialla on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävin Nuaksessa uimassa elokuun alussa. Pieretti koko seuraavan yön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisit porskutella hernekeittoa täynnä olevassa kattilassa ja siitä ilmaongelmat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ely-keskuksen mukaan happipitoisuus on ajoittain ollut tavanomaista alhaisempi *purkuputken lähellä olevissa syvänteissä*.

YO:n utkimuksen mukaan Talvivaaran kaivoksen käsiteltyjen jätevesien johtaminen Nuasjärveen on johtanut happikatoon ja pohjaeliöstöjen muutoksiin *poistoputken läheisyydessä*.

Kainuun ely-keskuksen mukaan Nuasjärven pohjaeläimistön laaja seuranta-aineisto ja vedenlaatutiedot *eivät tue* Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä etenevästä happikadosta tai pohjaeliöstön ekologisen tilan turmeltumisesta.

Eivätkös nuo tutkimustulokset ole samansuuntaiset?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ELYn tutkimukset osoittavat, että happikatoa ei ole näytteiden perusteella todettu, syvänteissä on koko ajan happipitoista vettä, tutkijat väittävät, että olisi happikato, happipitoisuus nolla. Sitä ei kuitenkaan ole mitattu. Pohjaeliöstön ekologinen tila arvioidaan Elyssä lakiin perustuvilla useilla kriteereillä, YO tutkijat käyttävät kriteerinä pelkästään yhtä eliölajia surviaissääski. Se ei kerro ekologisesta tilasta mitään sellaista, että siitä voitaisiin vetää mitään dramaattisia johtopäätöksiä. Julkisuutta väitteillä toki saa. Sitä tässä myös tavoitellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yliopiston tutkimus kertoo että kauenpana purkuputkesta muutokset ovat vähäisiä. Elyn mukaan purkuputken luona on ollut ajoittain alentunut happipitoisuus?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai että oikein lakiin perustuvilla.. Perehtyisit vähän. Kysyn uudelleen: onko indikaattorit pysyneet vakaina? Surviaisen esiintyminen on osa kriteeristöstä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti luotan enemmän yliopiston tutkijoihin . Kukapa omaa järveään haukkuisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko aika hyllyttää kainuulaiset tässä seurannassa. Eivät ole riippumaton taho.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olemme siirtyneet USA:n malliin siellä saa rahalla sellaisen tutkimustuloksen kuin on varaa maksaa. Kuuluisissa tupakkaoikeudenkäynneissä esitettiin tutkimustuloksia professorien johtamissa tutkimuksissa ja tulokset olivat toisilleen päinvastaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (78)

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
54
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
48
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
31
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
20
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
18
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta
17
MTK:n Juha Marttila: Peltojen metsittäminen olisi täysin vastuutonta – "Jos kotimaan kulutus vähenee, Suomen on vietävä enemmän"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

243 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image