Pohjois-Suomi

KaiCell Fibers etsii uutta toi­mi­tus­joh­ta­jaa – suunnattu osakeanti aloittaa uuden vaiheen Paltamon teh­das­hank­kees­sa

Pohjois-Suomi 27.6.2019 14:38
Kaleva

KaiCell Fibers Oy:n suunnattu osakeanti käynnistää uuden vaiheen Paltamon tehdashankkeessa.

Osakeantiin osallistuu pääosin nykyisistä suomalaisista sijoittajista koottu ydinryhmä, jonka kautta myös yhtiön omistuspohja vahvistuu. 

KaiCell Fibers aikoo valmistaa Paltamossa sellua ja jalostaa sitä Arbroniksi, joka on tekstiilikuidun raaka-aine. Arbron-teknologia on suomalaista.

Koska tehdashanke on nyt siirtymässä toteutusvaiheeseen, osakeanti mahdollistaa yhtiön rakenteen järjestämisen uudelleen. Jukka Kantola jättää KaiCell Fibersin toimitusjohtajan tehtävät ja palaa NC Partnering Oy:n johtoon.

KaiCell Fibersin hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun ja sinä aikana vt. toimitusjohtajana toimii Hannu Heikkinen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Eero Suutari.

– On ollut upea jakso tehdä taas historiaa suomalaiseen teollisuuteen. Nyt on sopiva vaihe jättää tehtaan toteuttaminen tulevalle organisaatiolle, kiittelee Jukka Kantola. 

Osana yhtiöjärjestelyä NC Partnering ottaa vastuulleen tekstiilikuitu Arbroniin liittyvän kehitystyön.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa
6:11
Pelialan ihmiset harmissaan Oulu Game Labin muutoksista - Oamkin rehtori: "Yritysten liikevaihdot eivät ole mairittelevia"
6:00
Johnson saa vastata sopastaan – pääministerinä hän tarvitsee puhetaitojaan ja karismaansa
6:00
Ulkoministeriö ei aio ohjeistaa suurlähetystöjä al-Holin suomalaisista – ”Ei tarvetta erityisohjeisiin”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image