Pohjois-Suomi

Huumekuski pakeni poliisia hurjaa vauhtia 50 kilometrin matkan Rovaniemellä – törmäsi kahteen autoon ja myös jalankulkija oli vaarassa

Pohjois-Suomi 10.2.2019 11:04 | Päivitetty 10.2.2019 11:05
Anna Leinonen

Rovaniemellä sattui lauantaina aamupäivällä raju takaa-ajo, jonka yhteydessä huumeiden vaikutuksen alaisena olleen miehen kuljettama henkilöauto törmäsi kahteen muuhun autoon. Lisäksi Muurolan taajamassa ainakin yksi jalankulkija oli vaarassa jäädä pakenevat auton alle.

Takaa-ajo kesti noin 50 kilometriä, ja pakenevan auton vauhti oli kovimmillaan 160 kilometriä tunnissa. Ajoneuvoa kuljetti alle 30-vuotias mies, jolle huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinista.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi sai ilmoituksen, että teollisuusalueella sijaitsevaan kauppaliikkeeseen oli tullut myymälävarkaita. Teosta epäillyt poistuivat paikalta henkilöautolla. Kyseinen auto tuli poliisia vastaan. Poliisipartio kääntyi auton perään ja kytki pysäytysvalon päälle.

Auto lähti pakenemaan nelostietä pitkin kohti etelää. Takaa-ajo päättyi, kun pakeneva auto suistui ojaan epäonnistuneen ohitusyrityksen jälkeen. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kolme henkilöä. Heidät kaikki otettiin kiinni. Kyseinen auto oli luvattomasti heidän käytössään, ja ajoneuvosta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta.

Poliisia pakeneva auto törmäsi sivulliseen autoon ensimmäisen kerran hieman ennen Muurolaa ohituksen yhteydessä. Toinen törmäys tapahtui Muurolan eteläpuolella.

Muurolan pohjoispuolella törmäyksen kohteeksi joutunut auto ei ole poliisin tiedossa. Myöskään vaaraan joutuneen jalankulkijan henkilöllisyydestä ei ole poliisilla tietoa. Poliisi pyytää kumpaakin ottamaan yhteyttä Rovaniemen poliisiin joko virka-aikana numeroon 0295 466 250 tai sähköpostitse osoitteeseen rovaniemi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.

Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä luvattomana käyttönä.

MAINOS

Kommentoi

Tuli vastaan muurolan eteläpuolella. Myös POLIISI vaaransi törkeällä rikkeellä liikenneturvallisuutta kun ajo tolkutonta vauhtia ilman valoja pakenevaa volvoa ja poliisiautoa kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ne kytät vaan tajua! Kyl se takaa ajo täytyy keskeyttää vaikka kuin egon/ylpeyden ja muun päälle kävis! Rekkari ylös. Ja koittaa vähän taktikoida nii saisivat sen ennen pitkää kuitenko kiinni! Tuo on aivan turhaa vaaraa sivullisille tuottavaa hommaa! Jos näkee et kuski aikoo vaan talla pohjassa jatkaa matkaasa nii sit pitäis antaa olla jossain vaiheessa. Maalaisjärjellä kyllä tietää missä.vaiheessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se rekkarin ylösottaminen auta, kun auto on varastettu. Kyllä se vaan niin on että rikolliset on mahdollisuuksien mukaan saatava verekseltään kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja sen vaikka auto olisi omakin, se on useimmiten takaa nähtynä iglu, eli koko peräpää lumen ja jään peitossa. Jopa valkeassa taksissakin, jonka perässä ajoin marraskuussa Rovaniemeltä Kemijärvelle. Jopa takavalotkin olivat piilossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ollenkaan ymmärrä että joku edes viitsii ehdottaa "lopettaa takaa-ajaminen". Nuo pakenijat ovat erittäin vaarallisia.

En pidä heitä missään arvossa ja ne pitää saada heti pois liikenteestä.

Auton ovat varastettuja - ei niiden ajajaa muulla tavoin saada kiinni.
Eräässä toisessa maassa otettaisiin paljon tiukempi pysäytystapa - tiedätte mitä tarkoitan.
MariJohanna: meneppä itseesi tämän asian kanssa. Poliisi ei ole mikään halveksittava "kyttä" vaan meitä turvaava ammattiryhmä joka tietää mitä milloinkin pitää tehdä.
Oleppa itse vahtaamassa jotain huumeporukkaa sen pyssyä kohden niin tiedät ettei niitä kannata paapoa millään lailla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitkään pitkään olen ollut sitä mieltä että näitä tappokoneita hyysätään ja rangaistukset on säälittäviä verrattuna siihen hengenvaaraan jonka aiheuttavat sivullisille. Tässäkin tapauksessa pitäisi puhua useammasta tapon yrityksestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki taisi alkaa mennä pieleen vankeinhoitolaitoksen johtajan K.J.Långin aikana, ( puoluekanta alkaa s-kirjaimella) kun vankilat haluttiin tyhjentää. Siitä alkaen vankeustuomioita on alettu antamaan ehdonalaisina ja pienet sakot päälle, joita ei kukaan maksa. Jatkuvasti tuntuvat tuomiot anakin kansalaisten mielestä keventyä. Pitäisi palata entiseen 50-luvun malliin, silloin rattijuoppokin pääsi Seutulaan kuokkimaan. Taisi olla yksi rangaistusmuoto pakkotyön lisäksi kuritushuonekin. Vakavissa tapauksissa seurasi kansalaisoikeuden menetys. Silloin useimmat oppivat yhdestä kerrasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17.8.
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
17.8.
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
17.8.
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
17.8.
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
17.8.
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
17.8.
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
17.8.
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image