Pohjois-Suomi

Hirvisaalis kasvoi hieman Oulun riis­ta­kes­kusa­lu­eel­la – Lapissa eniten nousua met­säs­tys­mää­räs­sä

Hirvisaalis kasvoi edelliseen vuoteen nähden useimmilla riistakeskusalueilla. KUVA: Jukka Leinonen
Pohjois-Suomi 5.2.2019 14:33
Kaleva

Jahtikauden hirvienmetsästyksessä saatiin saaliiksi runsaat 58 000 hirveä, mikä on noin 1 500 yksilöä edellisvuotta enemmän.

- Lukumääräisesti eniten hirviä metsästettiin jälleen suurilla Lapin ja Oulun riistakeskusalueilla, yhteensä näissä yli 18 500 yksilöä, kertoo Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.

Hirvisaalis kasvoi edelliseen vuoteen nähden useimmilla riistakeskusalueilla, suhteellisesti eniten Lapissa ja Satakunnassa. Saalis pieneni suhteellisesti eniten Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.

Oulun riistakeskusalueella metsästettiin 8564 hirveä, jossa on lisäystä 134 eläinten edellisvuoteen verrattuna.

Lapissa jahti tuotti 15 prosenttia enemmän saalista edellisvuoteen verrattuna, hirviä metsästettiin 10097 eläintä.

Kainuussa kaadettiin 2507 hirveä, mikä on lähes 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Suomen riistakeskus myönsi hirvenmetsästyskaudelle kaikkiaan noin 55 000 pyyntilupaa, mikä oli noin neljä prosenttia edellisvuotta enemmän. Monilla alueilla tavoitteena oli hirvikannan pienentäminen. Myönnetyistä luvista käytettiin noin 82 prosenttia.

Pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Toteutuneesta saaliista noin 54 prosenttia oli aikuisia hirviä ja loput vasoja. Kaadetuista aikuisista hirvistä puolet oli naaraita ja puolet uroksia.

Päättyneellä kaudella hirvijahtia oli ensimmäistä kertaa mahdollista jatkaa tammikuun puoliväliin saakka. Tammikuun aikana saaliiksi saatiin koko maassa hieman yli 500 hirveä.

Luonnonvarakeskus arvioi viime keväänä hirvikannan pienentyneen, tuolloin Suomen hirvikannaksi arvioitiin 76 500–101 000 eläintä. Alueellisten riistaneuvostojen asettamien tavoitteiden mukaisesti koko maassa tavoitellaan hirvien talvikannan pysyttämistä 68 000–85 000 yksilön välillä. Tämänhetkisestä hirvikannasta Luonnonvarakeskus antaa arvionsa maaliskuussa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Minä voisin mielelläni alkaa ammattimaiseksi hirvenpyytäjäksi niinkuin tämä iäikuinen valittaja kepurälssi toivoo.Hirviä kaadettiin jutun mukaan vajaa 60 000 kpl ja niitä on pyytämässä noin 110 000 metsästäjää.Jos kaikki kävisivät jahdissa n.3 kk:n ajan joka viikonloppu se tekee 24 jahtipäivää/syksy mikä tekee 2 640 000 päivää.Miestyövuosia tulee silloin 7 233 pyöristettynä ja kun jahti kestää noin sen kolme kuukautta niin metsästäjiä pitäisi olla 28 931 ja puoli kappaletta.Mutta kun ammattilaisia ollaan niin töitähän tehdään vajaa neljäkymmentä tuntia viikossa viitenä päivänä niin silloin meitä pitäisi olla jotain 12 000 henkeä että sama määrä hirviä saadaan kaadettua.Että aika iso ammattikunta ois.Mitäs me sitten loppu aika vuodesta kepurälssi tehdään?Ja mikä meidän palkkaus tulisi olemaan ja kuka sen maksaisi?Palkka olisi vaan palkka ja aseista,panoksista,ampumakokeesta,koirista,seurantalaitteista,puhelinliittymistä,vaatteista,maastureista,mönkijöistä,polttoaineista jne.kalustosta laskutetaan tietenkin erikseen.Ylitöitä emme tekisi.Kuka alkaa kaveriksi?Oletan että teillä on koirat ja muu tarvittava välineistö vetokalustosta puhumattakaan.Kokemusta teillä varmasti on.Suolistamisesta saa likaisentyön lisän.Laskelmissa on varmasti heittoa mutta osapuilleen noin se olisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirvikantaa pitäisi vain harventaa merkittävästi nykymääriä enemmän. Hirvet "raiskaavat" valtavat määrät mänty- ja rauduskoivutaimikoita vuosittain ja lisätyistä hirviaidoista huolimatta hirvikolareja tapahtuu vieläkin luvattoman paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Välillä on pakko Mersun uudella maasturilla pyyhkästä kaupungillekkin syömään "ns" herrojen ruokaa kun tuo hirvenliha tahtoo tulla korvista ulos.2 pakastinta täpö täynnä ja siinä 2 jämptiä kun vielä häkissä nii eioo hirvenlihasta uupeloa.Onneksi ei tuonne hirvihommiin niin vaan pääse kaikki.Mukava hirvi haukkua kuunnellla pitkin kautta ja samalla siinä kerkiää omia tiluksiakin vähän silmäillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäpä jos ammattivalittajat suoritatte ensin metsästäjäntutkinnon ja hankitte sen jälkeen aseluvat ja ostatte omat aseet. Sitten käytte hyväksytysti ampumassa hirvikokeen. Seuraavaksi voisitte hakea metsästysseuran jäsenyyttä ja maksaa liittymis ym maksut. Seuraavaksi eikun metsälle jos fyysinen kunto siihen riittää. Noiden kaikkien juttujen jälkeen osaa arvostaa ja laittaa puhtaasta luonnosta saatua hiilijalanjäljetöntä hirven lihaa niin, ettei palaakaan tarvi koirille ainakaan pilaantumisen takia syöttää. Puhumattakaan kaikkitietäville sohvalla makaaville vetelyksille lahjoittaa edes rahaa vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fyysinen kunto riittää??!! Ja pah!! Maasturilla hirvilavan juurelle ja mönkijällä hirvet pois taimokoiden läpi!! Alkaa olemaan niin,että kun miehet eivät enään muuhun pysty,lähdetään "jahtiin"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ammattilaistamalla metsästys loppuu yleinen salametsästys kokonaan. Lisäksi jatkuva tohelointi ja erityisesti harrastajien ampumat jokavuotiset vahingonlaukausket kavereitaan päin loppuvat tyystin, tai ainakin putoavat lähelle nollaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sivuvaikuttajalla on ollut nyt jonkin otettavan aineksen sivuvaikutusta kun noin kehnosti on lehdet luettu.
Taitaa 50 vuotta vanha savikiekko päässä pyöriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saadaksemme hirvenlihaa kauppojen myyntitiskille ja riistarvintoloitten valikoimaan tulee metsästys muuttaa nopeasti ammattiksi. Nykyisellään hirvenlihat mätänevät amatööriläisten pakastimissa ja syötetään aina uuden riistakauden alkaessa koirille. Kuluttaja saa aika ajoin ostettavaksi pakastettua Ruotsista ja Virosta tuotua hirvenlihaa. Kuinka kauan meidän on Suomessa kärsittävä tämän rälssin aiheuttamasta epäkohdasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sen verran vähän tulee lihaa miestä päälle että kuluu ihan omassa taloudessa. On siitä myös kustannuksia kun hankkii tätä "ilmaista" lihaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erikoista on, että esimerkiksi Saksassa, jossa vain vähän isommalla maaalueella asuu lähes 90 miljoonaa kuluttajaa, riittää peuranlihaa, jänistä, lintua ja muuta riistalihaa kaikille ostettavaksi ja pienimmistäkin kylistä löyttää riistaravintolan. Miten meillä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarhattuja eläimiä. Jos ostat vaikka riistakäristyspakasteen, tai lidlistä pakastesorsan, niin niissä lukee, että valmistettu tarhatuista eläimistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

joka syksy 100-120kg lihaa pakasteeseen..sillä pärjää kohtuullisesti talven yli

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä löytyy ruotsalaista ja virolaista ihan tuoreeltaankin, heti pyyntikauden alussa! Ja on muuten parempaa kuin suomalainen, ei ole missään ladan peräkontissa säilötty...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ai ajaako joku metsämies vielä ladalla? minusta näyttää ihan maastureilta kaikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun uutisaiheena metsästys niin poikkeuksetta rälssitarina herää henkiin. Suomessa on erinomaisesti toimiva metsästyskulttuuri johon toivon sinun tutustuvan esim. tässäkin ketjusssa kirjailtujen kommenttien kautta.
Suomea ja Saksaa ei voi verrata keskenään ja tarhattujen eläinten lihan myynti on asia erikseen.
Metsästäjien syyllistämisellä tuskin saa sympatioita; tottakai metsästäjissäkin on sellaisia, jotka tomiivat väärin, mutta se on todella pieni vähemmistö. Tutustu hyvä ihminen tarkemmin metsästysseuroihin, metsästäjiin ja riistaruokiin; suomalainen osaa myös nauttia luonnosta ja sen antimista kuten pitääkin. Emme halua syödä riistaa ravintoloissa vaan metsästämme itse, laitamme ruoan itse ja teemme parhaamme luonnon suojelun ja monimuotoisuuden eteen. Kaupungissa ja sohvalla viihtyvät toivottavasti joskun pääsevät nauttimaaän metsästä ja luonnosta myös hyvän harrastuksen parissa.
Hyvää ruokahalua riistaruoan ystäville niin ravintoiloissa kuin kotipöydän ääressäkin-

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille
26
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
26
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
25
Nelostien onnettomuus Oulun Haarakankaan kohdalla oli nokkakolari – pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle
24
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
23
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
23
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
20
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image