Pohjois-Suomi

Haapajärvellä aamuyöllä palaneen talon kat­to­ra­ken­teet syttyivät uudelleen – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi

pelastuslaitos, palolaitos, paloauto, tulipalo, hälytysajoneuvo, hälytystehtävä, palokunta, kempeleen paloasema, pelastusajoneuvo, kempele, oulu-koillismaan pelastuslaitos, hälytys, hätänumero KUVA: Taneli Kärki
Pohjois-Suomi 21.5.2019 21:12
Heikki Uusitalo

Tiistaina aamuyöllä Haapajärvellä palaneen omakotitalon kattorakenteet syttyivät illalla uudestaan palamaan. Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kerrotaan, että rakenteet olivat jääneet sen verran kytemään, että niitä lähdettiin illalla sammuttamaan uudestaan. Mistään dramaattisesta ei ollut kyse, vaan pelastuslaitos hoiti tehtävän yhden yksikön voimin.

Aiemmin tiistaina poliisi kertoi epäilevänsä, että Kaivokadulla tulipalossa tuhoutuneen autokatoksen ja suhteellisen pahasti vaurioituneen omakotitalon tulipalo oli sytytetty tahallaan.

Poliisin tutkintaryhmän arvion mukaan tulipalo sai alkunsa autotallista, jossa oli tapahtumahetkellä pysäköitynä asunnon omistajan henkilöauto. Autokatoksesta tuli ilmeisesti levisi vieressä olleeseen omakotitaloon ja sen kattorakenteisiin.

Talon päärakennuksen ulko-osa paloi osittain, ja talo kärsi mittavia vesivahinkoja rakennuksen yläpohjaan levinneiden liekkien sammutuksessa.

Silminnäkijä ilmoitti tulipalosta hälytyskeskukseen klo 3.34. Asunnossa oli tapahtuman aikaan neljä henkilöä nukkumassa. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeillä törkeä kotirauhan rikkominen ja tuhotyö. Poliisin erilaiset tutkintatoimet ovat alkuvaiheessa, mutta tekijäksi epäillyt ovat poliisin tiedossa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

50
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
15
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
12
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
8
Kauppa yritettiin ryöstää Oulun Koskelassa, teko keskeytyi toisen myyjän tultua paikalle – poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta
7
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä
6
Oulun kaupunki myy kaksi määräalaa Vaaranpihasta – Rintamäen paikalle rakennettavien tornitalojen rakentaminen etenee
5
Kati Leinosen kuvissa hevosharrastajat eivät pyynnöstä hymyile: "Koen, että hymy on maski, joka peittää alleen jotain"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaleva rikkoo

Kaikilla suomen kansalaisilla on myös oikeus valittaa. Myös mediassa. Mikä ihmeen pyhä lehmä on eri uskonnot. Saako sitt... Lue lisää...
jussijuonio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image