Pohjois-Suomi

Erittäin huono ajokeli aiheuttanut Lapissa useita on­net­to­muuk­sia perjantain aikana – ainakin kaksi yh­dis­tel­mä­ajo­neu­voa suistunut tieltä

Lapin pelastuslaitos varoittaa lumisateiden aiheuttamasta erittäin huonosta ajokelistä ja huomattavasta onnettomuusriskistä maakunnan eteläisessä osassa. Kuvituskuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Pohjois-Suomi 21.2.2020 15:33 | Päivitetty 21.2.2020 15:39
Mirko Siikaluoma

Lapissa on tapahtunut perjantain aikana lukuisia liikenneonnettomuuksia. Lapin pelastuslaitos varoittaa lumisateiden aiheuttamasta erittäin huonosta ajokelistä ja huomattavasta onnettomuusriskistä maakunnan eteläisessä osassa.

Simossa Nelostiellä tapahtui perjantaina puolenpäivän aikaan onnettomuus, jossa yhdistelmäajoneuvo suistui osittain ojaan ohituskaistojen kohdalla. Tilanne aiheutti hetken ajan haittaa muulle liikenteelle.

Tervolassa Nelostien ja Varejoentien risteyksessä tapahtui aiemmin päivällä kahden auton nokkakolari. Kolmesta kolariin osalliseksi joutuneista kaksi vietiin ensihoidon toimesta jatkohoitoon. Onnettomuuden vuoksi tien toinen kaista oli poissa käytöstä tunnin ajan.

Kemi-Tornio-moottoritiellä raskas ajoneuvo kaatui tielle varttia vaille kahden aikaan iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui noin kilometrin päässä Rovaniemen rampista Tornioon päin.

Ensihoito tarkisti ajoneuvon kuljettajan, mutta hän ei tarvinnut jatkohoitoa. Ajoneuvo jäi odottamaan nostoa keskipientareelle.

Ulkomaalainen yhdistelmäajoneuvo ajoi ojaan valtatie 21:llä Pellossa. Pelastuslaitos sai tehtävän onnettomuudesta kello 10.25. Onnettomuudessa ei koitunut henkilövahinkoja ja liikenne on sittemmin saatu palaamaan normaaliksi.

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image