Pohjois-Suomi

Ensimmäisen kau­pun­gin­joh­ta­jan kunniaksi muistolaatta

Muistoksi. Raahen ensimmäisen kaupunginjohtajan muistolaatan on valanut raahelainen taidevalaja Eino Tuomaala. KUVA: Anne Helaakoski
Pohjois-Suomi 28.12.2003 0:00
Anne Helaakoski

Kaleva

Raahe
Raahen ensimmäisen kaupunginjohtajan, diplomi-insinööri Gösta Norion syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta lauantaina 27. joulukuuta 2003. Satavuotispäivän kunniaksi paljastettiin Norion Kirkkokadulla sijaitsevan lapsuudenkodin seinään kiinnitetty muistolaatta.

Raahessa sekatavarakauppiaan poikana syntynyt Norio, aikaisemmalta sukunimeltään Nordström, työskenteli opintojensa jälkeen Raahe Oy:ssä, jonka jälkeen hän siirtyi Raahen kaupungin sähkölaitoksen johtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi kaupunginjohtajan viran hoitamisen ohella.

Kaupunginjohtajaksi Norio valittiin vuonna 1930. Hän oli 26-vuotias ja maan nuorin kaupunginjohtaja. Kaupunginvaltuusto perusteli Norion valintaa sillä, että nuoruudestaan huolimatta hän oli hoitanut hyvin sähkölaitoksen johtajan tehtävät ja hän oli ahkera, tunnontarkka ja työkykyinen, kertoi tilaisuudessa juhlapuheen pitänyt Raahen apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela.
"Kaupunginjohtajana Gösta Norio osoitti olevansa nöyrä, toimelias käytännön mies, joka oli valmis palvelemaan muita. Häntä leimasi myös uskollisuuden piirre, joka näkyi hänen suhtautumisessaan elämän työhön, opiskeluun ja jokapäiväisiin pikkuasioihin. Gösta Noriossa asui nöyrä, vaatimaton ja kristilliselle kalliolle perustuva henkilö. Hänen elämänsä päättyi kuitenkin inhimillisesti katsottuna liian varhain, vain 33 vuoden ikäisenä."

Kiitospuheen omasta ja sukulaisten puolesta tilaisuudessa piti Gösta Norion poika, professori Reijo Norio.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image