Pohjois-Suomi

Alkuviikko on tuulinen, kylmä ja luntakin tulee – talvirenkaat on hyvä pitää edelleen alla

Yöpakkasia on koko viikon ja luntakin on odotettavissa maanantaina, joten talvirenkaat on hyvä pitää edelleen autossa. KUVA: Arkisto
Pohjois-Suomi 7.4.2019 20:08
Heikki Uusitalo

Viikko alkaa Oulun seudulla ja muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla kylmänä ja tuulisena, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Yöpakkasia on koko viikon ja luntakin on odotettavissa maanantaina, joten talvirenkaat on hyvä pitää edelleen autossa. 

Maanantaina voimistuva pohjoistuuli tekee säästä kolean. Päivälämpötilaa nousee asteen tai pari nollan yläpuolelle. Vaikka pohjoisessakin lunta on odotettavissa, enimmät sateet tulevat etelämpänä.

Tiistai on maanantaita poutaisempi, mutta edelleen pilvinen. Lämpötila jää päivällä nollan tuntumaan. Kylmä tuuli pohjoisen ja koillisen väliltä puhaltaa tiistainakin Pohjois-Pohjanmaalla. 

Keskiviikkonakin on tuulista ja koleaa, mutta pilvipeite voi rakoilla. Sää on enimmäkseen poutainen. Päivälämpötila voi jäädä pakkasen puolelle. 

Torstaina on aurinkoisempaa kuin alkuviikosta, mutta lämpötila ei vieläkään nouse. Tuulet kuitenkin heikkenevät. 

Kunnolla sää lämpiää ennusteiden mukaan vasta seuraavalla viikolla.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kaleva.fi:n sääsivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Enkä vaida sumikummeja ennen juhannusta.
Turha hötkyillä, kuluvat vain nopeasti karkealla tiellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei paljonkaan ennen vappua näillä lakeuksilla kannata kiirehtiä autoon kesärenkaita vaihteleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pittää kans muistaa, että 1.4. alkaen on nastarengaskielto! Nyt vain PolPo tietokoneen äärestä autoilijoita sakottamaan niin tulee budjetti täyteen ja bonuksetkin pyörii!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nastallisia talvirenkaita saa käyttää 1.11. - 31.3. tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin - myöhemmän ajankohdan ollessa määräävä. Nastarenkaita saa käyttää muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kieltoon lisää:
Tai niin kauan kuin kelit sallivat nastojen käytön,eli vaikka juhannukseen jos on jäätävät ilmat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tai sitten vaan ajaa ihmisiksi, jos sattuu tuleen vähän liukasta. Mutta se lieneen mahdoton ehdotus, kun ei onnistu joillakin hösöttäjillä edes kesäkelillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se on mukava, kun on alla hyvät kitkarenkaat. Ei pidä meteliä nastat.
Ei kiirettä renkaanvaihtoon. Ei asfalttipölyä keuhkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kitkoilla mennään, ei tunnu lumet eikä jäät. Nastarengaskuskit rapistelee asvaltilla että ei pysty yöllä nukkumaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä on aika isot erot ääripäiden välillä mistä eri ihmiset menetää yöunensa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Te jonotattekin sitten autokorjaamoille peltejä korjaamaan ja terveyskeskukseen raajojen kipsaukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

57
Yrittäjien Mikael Pentikäinen on huolissaan tulevista verolinjauksista: "Vaalikampanjoinnissa monien puolueiden kädet olivat syvällä yrittäjien taskuissa"
47
Kellojen siirtelyn loppuminen vaatii vielä monta päätöstä – Suomessa ratkaisu kesä- tai talviajasta on vastavalitulla eduskunnalla
37
Miten Oulun Kaupunginojaa pitäisi kehittää? – kaupunkilaisilta kysytään toiveita ja historiatietoa
22
Kirkkovaltuusto hyväksyi suunnitelmat Ylivieskan uudesta kirkosta – Kirkkohallituksen yliarkkitehdilta kehut hyvästä työstä ja kohtuullisuudesta
11
Kerro meille: Millaisia muistoja sinulla on Iin Rysäklubista?
9
Kärpät kaatui Hämeenlinnassa sysimustaan minuuttiin toisessa erässä – Manner HPK:n salamamaaleista: ”Ei siinä mielestäni mitään isompia virheitä tapahtunut”
9
Annika Saarikko ei lähde ehdolle keskustan puheenjohtajaksi – "Halusin kertoa ratkaisustani nopeasti, jotta muut voivat rauhassa valmistautua syyskuuhun"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

225 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Kun on valmis tekemään paljon töitä ja jaksaa pyrkiä elämässä eteenpäin, niin jossain vaiheessa todennäköisesti päätyy k... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image