Pohjois-Suomi

Agg­res­sii­vi­ses­ti leviävä mus­ta­täpläi­nen valtaajakala löydettiin Oulun edustalta – se syö lähes mitä tahansa

Mustatäplätokko pärjää hyvin eri lämpötiloissa ja suolapitoisuuksissa. KUVA: Suvi Saarnio/Metsähallitus
Pohjois-Suomi 7.6.2019 15:18
Taina Virolainen

Oulun vesiltä on löydetty ensimmäistä kertaa aggressiivisesti leviävä vieraskalalaji, mustatäplätokko. 

Metsähallituksen mukaan aikaisempi pohjoisin havainto lajista Suomen rannikolla oli Raahesta, mutta perjantaina kalastaja nappasi mustatäplätokon pyydykseensä Kattilakallan edustalta Kellosta.

Metsähallituksen meritiimi varmisti, että havainto on pohjoisin varmistunut mustatäplätokon esiintymä Suomessa.

Mustatäplätokko pärjää hyvin eri lämpötiloissa ja suolapitoisuuksissa. Se syö lähes mitä tahansa, muun muassa muiden kalojen mätimunia. Mustatäplätokko valtaa alaa muilta kaloilta, ja erityisesti kutuaikaan se käyttäytyy aggressiivisesti ja karkottaa alueeltaan muut pohjakalat.

Mustatäplätokko havaittiin Suomen rannikolla ensimmäisen kerran vuonna 2005. Se on kulkeutunut Itämereen 1990-luvulla Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta luultavasti laivojen painolastivesien mukana tai munina runkoon kiinnittyneenä.

Mustatäplätokon tunnistaa selkäevän mustasta täplästä. Sen yleisväritys on vaaleahkosta tummaan, kyljissä saattaa näkyä suuria laikkuja. Kutuasuinen mustatäplätokkokoiras on lähes musta.

Jos kohtaat mustatäplätokon, ilmoita siitä sivustolle www.vieraslajit.fi.

Metsähallitus tekee kesällä vedenalaiskartoituksia. Kaksi venetiimiä liikkuu Tornion ja Siikajoen välisellä alueella kesäkuusta elokuun loppuun. Vedenalaisesta kasvillisuudesta ja luontotyypeistä kerätään tietoa sukeltamalla, videoimalla ja kahlaamalla rantoja vesikiikarien avulla.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (49)

Tokon päästessä leviämään vesistöissä meillä häviää kotimainen kala ja sitten eletään tuontikalan varassa jos ei sitten tuo tai toinen tokko syö kalat ulkomaillakin vesistä. Ruokapula tulee saasteiden ja uusien lajikkeiden myötä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ihme vouhotusta tuosta kalasta..ihte ainaki saa tuoretta lohta ja siikaa ympäri vuoden luonnon vesistä.! vihtii vaa pyytää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pärjäisköhän nuo Tenolla? Voisi istuttaa sinne ylävirtalle muutaman rekkalastilisen. Saataisiin jotain järjestystä lohenpyynnin ympärillä vuosia jatkuneeseen kähinään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Minkä takia? Nuo kalat eivät ole haittamaahanmuuttajia. Mutta teille vasemmistolaisille se ilmeisesti menee tunteisiin, kun jatkuvasti pitää olla täällä nillittämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ymmärrä miksi tulokaslaji nähdään kielteisenä asiana. Eikö yksipuolinen luontomme kaipaakin moninaisuutta? Eivätkö kaikki lajit ole olleet joskus vieraslajeja? Ei ole olemassa mitään "suomalaista luontoa". Ja sitä paitsi syöväthän monet kotoperäiset lajitkin mitä tahansa ja käyttäytyvät aggressiivisesti. Yhteiskunnassa ulos sulkeva vihapuhe on jo saatu kitkettyä: kuinka kauan ekorasismi saa jatkua ympäristöpuolella?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin ! Miksei vihreät tee mitään asialle ? Missä marssit ja lupaukset ottaa mustatäplätokkelot kotiakvaarioihin kunnes tottuvat kotimaisiin järvivesiin ?

Vaadin toimenpiteitä ja hintalappu saa olla vaikka 1-2 miljardia per vuosi !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulisin, että merimetso on pelastettava. Tokkopa tuo syö ne kaikki. Sukupuuttoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä pitää alkaa kotouttamaan, ja paikalliset lajit kyllä ymmärtää ja maksaa koko lystin, eikö vaan?

Kaikki muu on problemaattista ja halventaa kyseisen kalalajin oikeuksia ja olemassaoloa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (49)

Uutisvirta

25.6.
Kieli keskellä suuta, pallo keskellä mailaa – KeKin ulkopeli antoi mahdollisuuden
25.6.
UN Womenin raportti: Suurin osa perheistä ei sovi ydinperhemuottiin, perhepolitiikassa huomioitava erityisesti naisten ja tyttöjen asema
25.6.
Mies etsii alaikäistä seuraa Suviseuroille Youtubeen ladatulla seuranhakuvideolla – poliisi tutkii tapausta
25.6.
Tehtaanmyymälät ovat aarreaittoja automatkan varrella – listasimme Pohjois-Suomessa toimivia myymälöitä
25.6.
Japanin kruununprinssi saapuu Suomeen heinäkuussa – "Tämä on harvinainen vierailu"
25.6.
Apulaisoikeusasiamies pitää kaupunginvaltuutettu Moilasen ihmisroskapuheenvuoroa "epäasiallisena, epäkunnioittavana ja loukkaavana"
25.6.
Reissusa: Isommin suunnittelematta Pyhä-Luoston kansallispuistoon Karhunjuomalammen 10 kilometrin reitille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

170 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image