Oulu

YTHS:n ajan­va­raus­pal­ve­lu vaikeuttaa opis­ke­li­joi­den hoitoon pääsyä – ”Kesällä voi näyttää siltä, että syksylle ei enää olisi vapaita aikoja”

Oulun Yths:n jonotilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä.
Oulu 11.8.2019 8:44
Sonja Haapala

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n jonot kiireettömään hoitoon ovat kohtuullisen lyhyitä koko maassa, mutta opiskelijoilla on silti ajoittain vaikeuksia saada kiirettömiä aikoja.

Oulun YTHS:llä jonotilanne näyttää hyvältä: kiirettömään hoitoon pitäisi jonojen mukaan päästä viimeistään 11 päivän kuluessa. Lukuvuoden alku tuo kuitenkin piikin jonotilanteeseen.

Alkuvuodesta YTHS:n jonot Oulussa olivat niin pitkiä, että hoitotakuu kiireettömään hoitoon pääsystä yleis- tai mielenterveyspalveluissa 3 kuukauden sisällä jäi toteutumatta parissakymmenessä tapauksessa.

Valtakunnallisesti jonot ovat yleisimmin pisimpiä psykiatrille, mutta eri toimipisteiden välillä on vaihtelua.

Aikaa varaavia opiskelijoita ohjeistetaan tarkkailemaan vapautuvia aikoja säännöllisesti. YTHS:n johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi kertoo, että ajanvarauslistoilla pitäisi periaatteessa näkyä vapaat ajat aina puoleksi vuodeksi eteenpäin.

– Kesällä voi kuitenkin näyttää siltä, että syksylle ei enää olisi vapaita aikoja, koska syksyn aikoja ei tiedetä ennen kuin henkilökunta palaa töihin. Tämä on todella vaikea tilanne.

Opiskelijan saama ajanvarauslupa on myös hyvin tarkka juuri tietyntyyppiselle hoidolle. Voi olla, että juuri näitä aikoja ei ole vapaana. Jono voi olla lyhyt esimerkiksi hammaslääkärin tarkastukseen, mutta reiänpaikkausta kaipaavalle aikoja ei riitäkään.

– Tämä aiheuttaa turhia jonoja, kun ajat eivät kohtaa kysynnässä ja tarjonnassa, Metsäniemi harmittelee.

Asialle etsitään ratkaisua, ja varausjärjestelmää uudistetaan opiskelijalähtöisemmäksi jo tämän vuoden puolella.

Opiskelijoita kehotetaan kärkkymään myös peruutuksista johtuvia vapautuvia aikoja. Ne näkee vain kirjautumalla varausjärjestelmään.

Ammattikorkeakoulut yli kaksinkertaistavat asiakkaiden määrän

Lisähaasteita hoitoon pääsyyn saattaa tuoda vuoden 2021 alusta voimaantuleva uudistus, jossa ammattikorkeakoulujen opiskelijat liittyvät osaksi YTHS:n palveluja. Uudistuksen myötä YTHS:n piiriin kuuluvan 125 tuhannen opiskelijan joukko kasvaa 300 tuhanteen.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja Teemu Virtanen kertoo, että opiskelijoiden keskuudessa ollaan huolissaan siitä, miten YTHS:n palvelut turvataan asiakasmäärän kasvaessa.

Metsäniemi vakuuttaa, että valmistautuminen uudistukseen on jo käynnissä.

– Hoidettavien määrä tuplautuu, jolloin myös resurssit lisääntyvät. Teemme runsaasti rekrytointeja ja panostamme sekä alueellisiin että valtakunnallisiin palveluihin kuten etäpalveluihin. Oulussakin asiakasmäärä kasvaa, minkä takia tarvitaan tietenkin lisää tiloja.

Huoli nopeasta hoitoon pääsystä on erityisesti mielenterveyspalvelujen puolella. Virtasen mielestä omilla terveydenhoitopalveluilla on opiskelijoille suuri merkitys.

– Jos mielenterveyspalvelut eivät pelaa, voi pahimmassa tapauksessa valmistua työkyvyttömiä opiskelijoita tai opinnot voivat jäädä kesken. Terveyspalvelut takaavat, että opiskelijat voivat keskittyä päätyöhönsä eli opiskeluun ja elää tasapainoista elämää, Virtanen huomauttaa.

Hän kertoo, että opiskelijat ovat pääosin tyytyväisiä YTHS:n palveluihin. Ennaltaehkäisevää toimintaa toivotaan kuitenkin lisää.

Myös Metsäniemi pitää ennaltaehkäisevää toimintaa tärkeänä.

– Siihen pitää satsata paljon. Tässä ikäryhmässä se tarkoittaa erityisesti mielenterveyden ja jaksamisen tukea.

MAINOS

Kommentoi

hammaslääkärille ei pääse jos pitäisi hammas paikata?
Mitä jos ne hammaslääkärit alkaisivat oikeisiin töihin ja lopettaisivat mainonnan? Siirtyisivät siis julkisiin töihin ja kaikilla olisi hyvä olla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22
Yle: Sairaalat saivat varmuusvarastoista jopa kahdeksan vuotta sitten vanhentuneita hengityssuojaimia
19
Osingot tulisi maksaa – osinkotulot ovat monelle tarpeellinen lisä jatkuvasti ostovoimaansa menettävän eläketulon jatkeeksi Lukijalta
14
Koronatartuntojen määrä kääntyi uudelleen nousuun - tartuntoja tulee lisää nyt eri puolilla maata
13
Etäopetuksen laatuun tulee kiinnittää huomiota – etäopetusta ei ole se, että Wilmassa lähetetään ohjeita ja kirjalliset vastaukset pyydetään palauttamaan Wilmaan Lukijalta
12
IS: Oulun yliopistossa on yli kymmenen koronavirustestissä käytettävää laitetta, yhdellä laitteella voi käsitellä yli 200 näytettä vuorokaudessa
12
Hallitus järjesti tiedotustilaisuuden –katso tallenne tilaisuudesta
8
Hus seuloo parantuneita uusilla vasta-ainetesteillä – ne löytävät myös oireettomasti koronaviruksen sairastaneet

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono tai muuttuu huonoksi Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun Koillismaata lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

300 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietämättömien piensijoittajien osakehölmöilyt

HEP \o/ Täällä yksi ymmärtämätön. Minä en oikeasti tiedä, mitä salkkuni yrityksille tapahtuu tulevaisuudessa. En edes ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

2.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image