Oulu

Yli-Iissä miekkailtiin ja ammuttiin jousilla entisten aikojen hengessä – Kierikin Mui­nais­mark­ki­noil­la riitti vipinää viileästä säästä huolimatta

Ilkka Mämmelä ohjasi pehmomiekkailua muinaismarkkinoilla. KUVA: Pekka Peura
Oulu 3.8.2019 20:12
Henriikka Uusitalo

Lauantaina Kierikin Muinaismarkkinoilla riitti kävijöitä vilpoisesta säästä huolimatta. Arkeologi Satu Koiviston mukaan Yli-Ii on merkittävä paikka, jossa on tutkittavaa vielä monelle sukupolvelle.

– Jousia, jousia, jee, pikkutyttö huudahti huomatessaan kivikautisen jousiammunnan pisteen Kierikin Muinaismarkkinoilla.

Lauantaina Yli-Iin kivikautisessa kylässä suurin osa kävijöistä näytti olevan lapsiperheitä, ja jousiammunta oli yksi lasten suosikeista.

Viikonlopun aikana järjestettävillä markkinoilla riitti muutakin lapsia viihdyttävää toimintaa kivikorujen valmistamisesta miekkailuun. Oulun Miekkailuseuran järjestämässä pehmomiekkailussa ei juuri hiljaista hetkeä ollut.

Seuran jäsenet olivat välillä alakynnessä, kun kymmenen lasta testasi miekkailutaitojaan heitä vastaan. Tohinan keskellä jäsenet opastivat lapsia miekkailun saloihin.

Leikkitaistelun iloiset äänet ja lasten innokkaat kiljahdukset kantautuivat kivikautisessa kylässä.

Kivikorujen valmistaminen oli myös aikuisten mieleen. Ohjaajana toimineen arkeologiopiskelija Maria Kaasisen mukaan korujen valmistaminen on kiinnostanut kävijöitä todella paljon.

Oulun yliopistossa opiskelevalle Kaasiselle kesätyö Kierikissä on ensimmäinen oman alan työpaikka.

– On mahtavaa, että näin lähellä yliopistoa pääsee tekemään oman alan juttuja, hän sanoo.

Kierikistä on tutkittu vasta murto-osa

Helsingin yliopiston arkeologi Satu Koivisto luennoi päärakennuksen auditoriossa Iijoen lohenkalastuksesta kivikaudella. Koivisto oli osa tutkijaryhmää, joka julkaisi viime tammikuussa tutkimuksen lohenpyynnistä kivikauden Kierikissä.

Ryhmä kehitti uuden menetelmän, jolla pystyttiin havaitsemaan, että lohta hyödynnettiin kivikauden Kierikissä paljon enemmän kuin aiempi todistusaineisto on antanut ymmärtää.

Lohen hyödyntämistä on pidetty itsestään selvyytenä Suomen arkeologiassa, vaikka oletuksen tueksi ei ole pystytty keräämään todistusaineistoa.

Arkeologi Satu Koivisto luennoi muinaismarkkinoiden yhteydessä Iijoen lohenkalastuksesta kivikaudella. KUVA: Pekka Peura

Kalan luut säilyvät huonosti Suomen happamassa maaperässä. Sen vuoksi niitä on vaikea saada talteen kaivauksilta.

Kalalajin määrittäminen palaneista luista on haastavaa. Erityisesti lohen luut näyttävät säilyvän maaperässä huonosti, koska rasvainen kala maatuu nopeasti.

– Saimme nyt ensimmäistä kertaa Suomessa maaperän mineraaleista todisteita lohenpyynnistä ilman lohenluita, Koivisto kertoo tutkimuksen merkityksestä.

Kierikki on Satu Koivistolle tuttu paikka, koska hän on käynyt siellä vuodesta 1996 lähtien töiden vuoksi. Eteläsuomalainen Koivisto kuvaa Kierikin olevan ikään kuin hänen kohtalonsa, jonne hän aina palaa.

Seuraavat tutkimusaiheet Kierikin alueelle on jo suunniteltu. Yli-Ii on hänen mukaansa paikka, josta on tutkittu vain murto-osa.

– Täällä riittää tutkittavaa vielä monelle arkeologisukupolvelle.

Katso myös kuvagalleria Muinaismarkkinoilta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Just joo, tuollaiset ilmastointiteippimiekat niillä oli kivikaudellakin, näköjään autenttinen tilanne lavastettu. Tuon Kierekin voisi siirtää sen Kalevalahuvipuiston kylkeen, jahka se valmistuu ennen torihotellia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli tarjolla ihan oikeitakin miekkoja, kukaan ei vaan niillä uskaltanut haastaa minua. Ehkä sinä uskallat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirvikeittokauppiaalla oli vain kaupantekotaito hukassa. Olisi kannattanut palkata apulainen. Käytiin sitten Kierikkikeskuksessa lounaalla, minkä lihapullat osoittautuivat todella hyviksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No höh, markkinat on joka kesä lähes samaan aikaan, ja tällä kertaa hyvin mainostettu. Tällä kertaa jätin väliin kun on jo liian tuttu juttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just. Oliko tästä missään ilmoitusta? EIkä tämmösestä tapahtumasta voisi tehdä jutun etukäteen mainostamismielessä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävin tänään. Kiitti kun mainitsit, että tänään vielä ehtii. Kannatti käydä. Se miekkailunäytös oli hyvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:50
Pohjavedet yhä matalalla monen kuivan vuoden jäljiltä – "Kaikki sateet ovat tervetulleita koko maassa"
19:46
Kärpät ryösti voiton Jyväskylässä jatkoajalla jännärin päätteeksi – tasoitus 14 sekuntia ennen päätössummeria
19:00
Keikkaa pukkaa musiikkiklubeilla ja isoilla areenoilla – Ilpo Sulkala: "Oulusta on pikkuhiljaa kehittynyt oikea kaupunki, vaikka toinen jalka on yhä lehmän paskassa ja toinen katukivetyksellä" Tilaajille
19:00
Viikon lopuksi: Kun kunniatonta kontrollia ei pääse pakoon Tilaajille
19:00
Ärsyttävätkö uskovaiset mielipiteillään ja julistuksellaan? – BB-talon Ville on mustavalkoinen hahmo, joka sopii nykyiseen vastakkainasetteluun
18:53
Indonesian presidentti hyllytti kiistellyn seksilain – kieltäisi toteutuessaan avioliiton ulkopuolisen seksin ja homosuhteet
18:43
Kauden ensimmäinen tasapeli maistui ONS:lle
68
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
61
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
29
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
25
Analyysi: Saksan jättimäinen ilmastopaketti sai monet pettymään – Näin uudistus vaikuttaa Suomeen
23
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
23
Kärpät ryösti voiton Jyväskylässä jatkoajalla jännärin päätteeksi – tasoitus 14 sekuntia ennen päätössummeria
18
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

140 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Rahastoon sijoittaminen...

Kyllä rahastot ovat minun sijoituksissa nousseet paljonkin. Pitää uskaltaa. Tosin osakkeista saan pääomaa. Lue lisää...
Nainen +50

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image