Oulu

Yle: Kovanen aikoo kol­min­ker­tais­taa taksiensa määrän Oulussa yli sataan

Kovanen suunnittelee lisäävänsä tuntuvasti taksiensa määrää Oulussa. KUVA: Pekka Aho
Oulu 21.8.2019 8:40
Iida Ahonen

Yle kertoo, että taksialan suuryritys Kovanen suunnittelee nostavansa taksiensa määrän Oulussa yli sataan.

Tällä hetkellä Kovasella ja siihen kuuluvalla Fixutaxilla on Oulussa reilut 30 autoa. Yhtiön omistajan Cabonline Suomen aluejohtaja Jukka Kuusisto kertoo Ylelle, että yrityksen on tarkoitus ensin kaksinkertaistaa automääränsä Oulussa, ja ensi vuonna saada liikenteeseen jo yli 100 autoa.

Kuusisto kertoo Ylen jutussa, että yrityksellä on nyt Oulussa kysyntää enemmän kuin se pystyy palveluita ruuhkapiikkien aikana tuottamaan.

Oulussa Kovanen haastaa Otaxin, joka on Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan suurin taksiyhtiö. Sillä on maakunnassa yli 600 autoa, suurin osa Oulun seudulla.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (116)

Mikä into on lisätä kalustoa kun nykyisille ei ole töitä. ja se että eikö se jo riitä että kuljetus palvelut saatiin Retu perälle ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vanhenee ne vielä oulun kaupungin päättäjätkin.Sitä ennen valitsevat varmasti vammaispalvelukyyteihin toimijan jolta ne hoituu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vissiin niitä "liisattuja" kulkineita melkoinen nippu jäi vielä odottamaan ottajia etelänperällä, joten verkot vesille, jospa tämä frankkari-ihaduuden ilosanoma ei vielä aivan pohjoista olisi tavoittanut lasketaan varmaan tälläkin "hypetyksen" tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja bisnesmiehet asialla? Näille markkinoille? Eurokriisin kynnyksellä? Ja jokunen avoin kysymys vielä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

OTAXI on minulle ainakin ykkönen - kaikki pelaa ja kuskit ovat siistejä ja asiallisia, jopa nousevat ulos autosta auttamaan, mitä todellakaan nämä yksityiset eivät tee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksityiset? Mikä se Otaxi sitten on? Julkinenko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulin junalla Helsingistä Ouluun. Mukana oli pieni koirani. Otaxi oli miehittänyt tolpan, yksikään ei ottanut minua ja koiraani kyytiin. Piti soitaa Kovaselle, auto tuli ja vei minut kotiini. Auto ei sotkeentunut, koirani on terve ja siisti tapaus. Että tämmöstä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oliko fixutaksi joka kuljettaa myös eläimiä kuka tietää? entä kuljettaako ruokia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soita Otaxin keskukseen niin toimittavat taksin, joka ottaa eläimiä kyytiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävikö mielessä että siellä on voinu olla kuskeja jotka on allergisia koirille ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joko vammaispalvelu kyydit siirtyy virallisesti Virpiltä Kovaselle ja laittaa ne kuntoon, loppuu tuo räpeltäminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Palveluntuottajafirman nimihän tuossa tapauksessa voikin vaihtua, mutta tekijäthän säilyisivät silloin ennallaan, joten odottele vaan, mutta elä pitkästy ;) sori siitä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä hyvä, kohta saadaan kunnon säpinää ja värinää ison maailman malliin taksitolpille kun kuskit tappelee asiakkaista. Niin ne ajat muuttuu, ennen nyrkit heilui jonottajilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukaan ole niin typerä, ei edes oululainen taksikuski, että tappelisi oululaisesta asiakkaasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistäs kuskit meinasitte palkata, ja millä kielellä siellä taksissa pitäisi kommunikoida?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minäkin luulin että fixutaksi on halpa. Vaan ei. Katsoin ensin appilla kiinteän hinnan Oulun keskustasta Haukiputaalle, 55e oli hintaa. Sitten kysyin kuskilta suoraan, sanoi että yli 50e.
Otaxin kuski sanoi että ei kyllä yli 50e ole, mittarilla perille saakka ja hintaa 47e senttejä päälle. Autokin oli komea ja kuskilla tumma puku. Fixutaksilla oli nuori jannun jolla oli lippis päässä.
Fixutaksilla menee kokoajan aikamaksu+kilometrit, otaxilla kilometrit ja aikaa vain kun ollaan liikennevaloissa.
Nopea ja lyhyt siirtyminen on fixutaksilla vähän halvempi, otaxilla halvempi mitä pitempi ja enemmän aikaa menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (116)

Uutisvirta

137
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
69
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
64
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
53
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"
23
Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun kymmenen viime vuoden aikan" – Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria
22
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image