Oulu

Vuoden auttaja käy huumorilla kipua vastaan

Oulu 25.8.2006 9:16
Satu Peltolahti
Suomen Kipu ry valitsee vuosittain Vuoden auttajan. Yhdistys palkitsee ja kannustaa henkilöitä, jotka ovat omalla työllään tai toiminnallaan helpottaneet ja auttaneet kipupotilaita jaksamaan raskaassa arjessa. Vuoden 2005 palkinnon vastaanotti torstaina anestesiologian ja kivunhoidon erikoislääkäri Voitto Järvimäki Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikalta.

"Hän kohtaa ihmisen ihmisenä ja on läsnäoleva, kuunteleva sekä ottaa potilaan kokonaisuutena huomioon", kipupoliklinikan osastonsihteeri Raija Korhonen kuvailee.

Työtoverit luonnehtivat Järvimäkeä empaattiseksi, ymmärtäväksi ja ennen kaikkea huumorintajuiseksi lääkäriksi ja tuumivat, että Vuoden auttaja -titteli löysi oikeaan osoitteeseen. Huumorintajustaan kuuluisalla lääkärillä löytyy vitsi tai sananparsi asiaan kuin asiaan.

"Asiaa, josta ei voi laskea leikkiä, ei kannata ottaa vakavasti", Järvimäki nauraa.

Vuoden auttajan valinta tapahtuu yleisellä äänestyksellä. Perusteluissaan potilaat kuvailivat Järvimäkeä ammattitaitoiseksi osaajaksi, kiittelivät hänen potilasystävällistä ja inhimillistä lähestymistään kivusta kärsiviin ja luettelivat lukuisia muita ominaisuuksia, joita jokainen toivoisi omalta lääkäriltään. Järvimäelle nimitys tuli yllätyksenä.

"Pienelle yksikölle tämä on hyvä laatupalkinto ja potilaiden huomio on hyvä laadunmittari. Yksinään ei kuitenkaan kukaan tätä työtä tee. Kiitos kuuluu myös muille kollegoille ja hoitajille", Järvimäki painottaa yhteistyön merkitystä.

"Olemme potilaille yksisiipisiä enkeleitä. On edettävä yhdessä, jotta voi lentää", hän lisää.

Neljännesvuosisadan kokemuksella Järvimäki kuvailee kipupotilasta keski-ikäiseksi, tukirangan kivuista kärsiväksi naiseksi. Moni potilaista jää kipunsa ja mielensä vangiksi. Keskustelu ja mielikuvien oikaiseminen on tärkeää kivun hoidossa.

"Tästä työstä saa enemmän, kuin potilaalle voi itse antaa. Kaikista vaikeinta tässä työssä on, ettei aina voi auttaa. Varsinaista kipua voidaan usein lievittää vain noin 25-30 prosenttia. Toiset kipupotilaat ovat selviytymisessä paras tuki."

Poliklinikan potilaista suurin osa kärsii hermovauriokivuista. Myös alaselän jännitykset, päänsärky, niskakivut ja syöpäpotilaiden kivut ovat osa henkilökunnan arkea.

"Usein potilas tuntee syyllisyyttä kivuistaan. Krooninen kipu aiheuttaa niin taloudellisia kuin sosiaalisiakin ongelmia. Myös potilaan mielialan lasku on yleistä. Puhe, tiedottaminen ja virheellisten mielikuvien oikaiseminen auttaa potilasta löytämään elämänilon uudelleen. Tärkeä onkin oppia näkemään, mitä on vielä jäljellä."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

30
Koiteliin suunnitellaan uutta rakennusta – mukana ravintola, kokous- ja juhlatilat sekä saunatilat
25
Oulun kauppahallissa vuodenvaihteen jälkeen alkava remontti venyy jouluun – hallissa odotetaan kiihkeästi ratkaisuja
20
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
18
Menot halutaan yhdessä kuriin – Oulu ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri selvittävät kustannustehokkuuden lisäämistä
13
Kunnianpalautus ammatilliselle koulutukselle – nyt tarvitaan asialliset tasokorotukset oppilaitoksien rahoitukseen Lukijalta
12
Talviaika ja kesäaika saavat lähes yhtä suuren kannatuksen – ministeriö julkaisi tasaisen kellojensiirtokyselyn tulokset
6
Suorapuheinen Pippa Laukka ohjaa laihduttamaan – Esko Eerikäisen aamumunakas vaihtuu puuroon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image