Oulu

Viikonlopun menovinkit Oulun alueelle: Kaaoslava avataan Hollihaassa, Rotuaarilla tanssitaan ja vesitornissa vieraillaan

Puolivälinkankaan vesitorni on avoinna yleisölle lauantaina ja sunnuntaina. KUVA: Matti Räty
Oulu 14.6.2018 17:07
Kaleva

Kaipaatko tekemistä loppuviikolle ja viikonlopuksi? Kokosimme listaan Oulun ja lähialueiden kiinnostavia tapahtumia. Lisää tapahtumia löydät Kalevan tapahtumat-sivulta

Kaaosta Hollihaassa
Avajaiset
Kaaoslavan avajaiset Hollihaan puistossa torstaina 14.6. kello 16–20.

Uudistetun Kaaoslavan avajaisissa esiintyvät Rasse, Dj Illyana ja Sophia Mitiku. Lisäksi tapahtumassa julkistetaan taideteos Vuonna Vaaleanpunainen, joka on taiteilija Silja Kejosen käsialaa. Avajaisissa vierailee myös kulttuurijohtaja Samu Forsblom. Veeran Verstaan pop up -myyntipisteestä voi ostaa muun muassa pientä syötävää ja Kaaoslava-tuotteita käteisellä. Säävarauksellinen tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Jalalla koreasti kävelykadulla
Tanssi
Tanssia kaikille! -tapahtuma Rotuaarilla perjantaina 15.6. kello 17–19.

Kävelykadun lavan valtaava Tanssia kaikille! -tapahtuma järjestetään seitsemättä kertaa osana Oulun Päivät kaupunkifestivaalia. Tapahtumassa nähdään taitavien tanssijoiden esitysten lisäksi myös tanssikoulujen ja -yhteisöjen esittelyjä. Ohjelmassa on tanssia laidasta laitaan ja lapsista aikuisiin. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Kirkkokatu 17, Oulu.

Esiintymisen paikka
Klubi
Pihalla-klubi Antell Cafe Pihassa perjantaina 15.6. kello 18–23.

Tämän kertaisella Pihalla-klubilla mikki on auki kaikille halukkaille noin tunnin verran. Paikalle voi tulla vaikka kertomaan tarinan, lausumaan runon tai laulamaan laulun. Paikalta löytyy myös kitara ja piano sanataiteellisen ilmaisun säestämiseen. Lisäksi ohjelmassa on muusikko Elisa Koivupuron kuulumisia Antti Viitalan haastattelemana ja Koivupuron esiintyminen duo-kokoonpanolla. Klubille on vapaa pääsy. Kauppurienkatu 7, Oulu.

Korkealta näkee kauas
Avoimet ovet
Puolivälinkankaan vesitorni avataan yleisölle lauantaina 16.6. ja sunnuntaina 17.6. kello 10–16.

Puolivälinkankaan vesitornin näköalatasanteelta aukeaa upeat näkymät lähes koko Oulun alueelle. Vesitornissa on tähtitorni, jota Oulun tähtitieteellinen yhdistys Arktos ry pitää avoinna molempina päivinä vesitornin aukioloajan. Torniin voi nousta portaiden lisäksi myös hissillä, mutta tällöin kannattaa varautua jonottamaan. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Mielikintie 11, Oulu.

Rotuaarilla raikaa
Konsertti
Sounds of Oulu –pääkonsertti Rotuaarin lavalla lauantaina 16.6. kello 14–17.

Uusi rytmimusiikin kaupunkifestivaali Sounds of Oulu valtaa keskustan lauantaina. Tapahtuman pääkonsertissa Rotuaarin lavalla esiintyvät Oulu Big Band, OYJO eli Oulu Youth Jazz Orchestra ja TT Big Band. Pääkonsertin jälkeen soittajilla on tilaisuus esitellä taitojaan jammailemalla Valkean aukealla klo 17–18. Soittamaan ovat tervetulleita kaikki kynnelle kykenevät jazzia tai bluesia soittavat ja laulavat muusikot. Omat soittimet ja vahvistimet mukaan. Kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma on osa Oulun Päivien ohjelmaa. Kirkkokatu 17, Oulu.

Hassuttelua kaupungilla
Kävelykierros
The authentic fake stories of Oulu city sunnuntaina 17.6. kello 15–16.

Oppaana toimiva Jacqueline Rions johdattaa osallistujat Oulun aitojen tekaistujen tarinoiden maailmaan. Toripolliisiilta alkavalla komediallisella kierroksella tutustutaan muun muassa patsaaseen liittyvään salaisuuteen, kuullaan kuinka Walt Disney sai inspiraationsa Oulusta ja tutkaillaan arktisten delfiinien uimapaikkoja. Englanninkielinen kierros on kaikille avoin ja ilmainen. Kauppatori, Oulu.

Katso lisää tapahtumia Kalevan tapahtumat-sivulta.

MAINOS

Kommentoi

Eikö Oulu ole Suomen metallikaupunki ja Toppilassa rokataan tänäänkin festarien merkeissä lauteilta löytyy Turmion Kätilöt, Temple Balls, Afire, fm2000, Quake The Earth, Psychework, Black Royal, SoulHealer, A Lie Nation, Despiser, Sirakh. Luulisi olevan myös kiinnostava tapahtuma, vaikkei musiikki ehkä uppoa kaupungin korkeakulttuurin ihannoijille, Mutta rahvaalle saattaa maistua. Onhan siellä Oulun omia poikiakin soittamassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

118
Iinattiin rakennetaan Liikuntamaa – alueelle tulossa maastopyöräreittejä, fitness-puisto ja kuntoportaat
113
Oulun kaupungintalon mittava remontti alkaa vuodenvaihteessa – rakenteista ja sisäilmasta paljastui laajoja ongelmia
80
Kommandopipoinen mies ryösti kaupan Intiössä, pakeni skootterin kyydissä – poliisi pyytää havaintoja
78
EU:lta tylyä postia: Ei rahaa jäsenmaiden kuivuuskriisiin – Ruotsi auttaa viljelijöitään 120 miljoonalla eurolla, MTK toivoo samaa Suomen hallitukselta
43
Vorojahdin lopputulos: ”Valistuneet kansalaiset vs. rosvot 3-0” – Oulun poliisilaitoksen partio otti kiinni ulkomaalaisporukan
36
Metoo-liikkeen keskushahmo Asia Argento hiljensi syytökset hyväksikäytöstä rahalla – väitetty uhri oli 17-vuotias
36
AC Oululle uusi suuromistaja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Aikuset miehet ampuu sorsia niin kuin suuremmatkin sankarit

Joo, se on huvittavaa kun aikunen ukko tulee polleana jonkun sorsan rääpäleen kanssa. Aivan kuin olisi ollut jokin suuri... Lue lisää...
Tirsk

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image