Oulu

Viikonloppuna taivaalla voi nähdä näyttäviä tähdenlentoja – tämä on paras aika bongailla perseidien täh­den­len­to­par­vea Oulussa

Oulu 10.8.2018 17:16
Oona Lakso

Viikonloppuna kannattaa katsella tähtitaivaalle. Lauantain osittainen auringonpimennys luo hyvät puitteet havaita perseidien tähdenlentoja.

Ursan mukaan ihanteellisin aika tähdenlentojen bongailuun on aamuyöllä puolenyön ja aamukahden välillä. Parven tähdenlentoja eli meteoreja voidaan nähdä yötaivaalla harvakseltaan aina 24. elokuuta saakka, mutta valtaosa nähdään alkavana viikonloppuna Perseidien tähdenlentoparven aktiivisin huippu on sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Sään perusteella Oulussa paras yö tähdenlentojen katseluun on kuitenkin lauantain ja sunnuntain välinen yö.

Sadepilvet peittävät tähtitaivaan

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto kertoo, että perjantai-iltana ja yönä Oulun yli liikkuu sateita. Perjantain ja lauantain välinen yö on siis huonoin yö tähdenlentojen näkemiseen.

Lauantaina matalapaine siirtyy Oulusta kohti pohjoista ja pilvisyys väistyy.

– Yö on tuolloin suurimmilta osin selkeä. Pilvisuuden kannalta tämä yö on paras tähtitaivaan katselulle.

Sunnuntaina alkuilta on Karuston mukaan vielä poutainen, mutta Tornion suunnalta saattaa levitä Perämerelle sateita.

– Taivaalle saattaa nähdä ainoastaan alkuillasta.

Perseidien tähdenlentoparven aktiivisin huippu maanantain vastaisena yönä voi siis Oulun korkeuksilla jäädä sadepilvien vuoksi näkemättä.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kyllä ja eikä unohdeta ufoja eli aika on upea myös muiden sivilisaatioiden alusten bongailuun. Ja mitä, ajateltiinko me pitää tätä asiaa tabuna vielä montakin vuosikymmentä? Kaikki tietää jo nyt 2018, että ei me olla täällä pelkällä omalla porukalla koskaan oltu. Se on hämmästyttävä kokemus kun vain siirrät katseesi kohti taivasta ja katsot. Et edes muista koska viimeksi teit niin. Monet eivät ole katsoneet taivaalle kunnolla vuosikymmeniin. Ufoja menee ja tulee niin että yön bongailun jälkeen voit vain ihmetellä, että miten tämä ei ole Kalevan etusivulla. No me elämme nyt ajanhetkeä, että on vain muutamasta vuodesta kiinni ja senkin ihmeen saat lukea Kalevasta kuin myös jokaisesta muusta maailman mediasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tunnistamattomat lentävät letukkeet ovat kyllä aina olleet ihan vaan tavallisia riivaajahenkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viikonloppu on parasta aikaa perseiden bongailuun, mutta ei sitä ole pakko tehdä yöllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lappiin tie vie. Kyllä sitä 400 km ajaa, että näkemään pääsee. Ei valosaastetta ympärillä joten parhaat olosuhteet pistää järkkäri laulaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18.12.
Urheilutoimenjohtaja Harri Aho paljasti todennäköiset lähtijät Kärpistä – Niukka voitto Ilveksestä jäi ulosajojen ja jatkosopimusuutisten varjoon
18.12.
Turvapaikanhakijoita värvätään Saksassa rikollistoimintaan – Berliinin rikollisklaanit haluavat heidät myymään huumeita ja tekemään murtoja
18.12.
Kevytkuorma-autolla Ylitorniolla ajanut ruotsalaismies karautti poliisin tutkaan jäisellä tiellä yli sataaviittäkymppiä
18.12.
Pekka Asikainen valittiin Oulun seurakuntien uudeksi yhtymäjohtajaksi – strategiatyö alkaa heti kirkon toimintaympäristön muutosten paineissa
18.12.
Pohjolan Liikenne lopettaa kaikki pikavuoronsa helmikuun loppuun mennessä – linja-autoyhtiö keskittyy pääkaupunkiseudun sopimusliikenteeseen
18.12.
Trumpin entisen neuvonantajan oikeudenkäynnissä lykättiin tuomiota – sitä ennen tuomari puhui maanpetoksesta, maansa myymisestä ja lopulta pyörsi puheensa
18.12.
Kärpiltä iso joululahjasäkki faneille: Suuri määrä jatkosopimuksia julki, Kukkonen ja Pyörälä jatkavat – tässä on joukkueen runko seuraavalle kaudelle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

se Bostonin Typykkä! kirjoitti sinulle jo vuosia sitten? Ei eläkeläiset ole ahneita vaan eläkevakuutusyhtiöt. Tähänkin o... Lue lisää...
Mites

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.12.

Fingerpori

19.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image