Oulu

Viikko alkaa tukevasti plussan puolella Oulun seudulla, ja joitain sateitakin saadaan – loppuviikosta luvassa käänne kylmempään

Viikko alkaa Oulun seudulla ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämpimässä säässä, joten vesikelejä on jälleen tiedossa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 8.3.2020 21:27
Antti Pasanen

Viikko alkaa Oulun seudulla ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämpimässä säässä, joten vesikelejä on jälleen tiedossa.

– Eteläinen ilmavirtaus puhaltaa, lämpötiloissa liikutaan alkuviikolla noin plus kahden ja plus viiden asteen välillä, kertoo meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.

Maanantaina taivaalta voi tulla ajoittaista tihkusadetta. Tiistaina sää jatkuu samanlaisena, ja vähäiset sateet tulevat vetenä.

Keskiviikon aikana muodostuu maan keskiosissa matalapaine, jonka osalta ei ole vielä varmaa ulottuuko sen vaikutus Oulun korkeudelle asti.

– Jos ulottuu, niin sateita tulee alkuun vetenä ja räntänä, mutta ne muuttuvat myöhemmin lumisateeksi. Lämpötila keskiviikkona painuu nollaan.

Torstai näyttää melko samanlaiselta ennustekartoissa, mutta perjantaina sää alkaa viiletä ja auringonkin pitäisi näyttäytyä. Päivälämpötila on muutaman asteen pakkasella, mutta yöllä painutaan noin kymmeneen pakkasasteeseen.

Viikonvaihde näyttää ennusteessa poutaiselta ja korkeintaan joitain lumikuuroja voi sadella, Valta kertoo.

Hän huomauttaa myös, että Perämeren jäätilanne on heikko ja merialueen keskiosat ovat sulana.

 

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Vettä sataa ja taas saa muistuttaa hiekoituksesta alueen kadut ovat pääkallo kelissä ja kuka kantaa vastuun kun kaupunki ulkoistaa työ kilpailutuksen muodossa ja alihankkija ei hoida hommiaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä me lähdetään hiekoittamaan kunhan saadaan nämä reikämunkki kahvit juotua! Kansalaiset malttia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää olevan lipoisat kelit siellä mutta täällä Thaimaassa on sulaa keliä piisannut koko talven 🏖️

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kun on normaalia lämpimämpää, niin kaupunki säästää lämmityskuluista. Toivottavasti vaan nämä säästetyt rahat käytetään viisaasti, kuten esim. Kempeleen vanhusten päivätoiminnan retkiin. Ps terkkuja täältä espanjan auringon alta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupungista kun puhut Oulun kaupunki ole millään tavoin velvollinen järjestämään itsenäisen Kempeleen kunnan vanhuksille virikkeitä saati mitään muutakaan. Ole yhteydessä Kempeleen kunnanvaltuustoon jos siellä asiat vanhuksilla on noin huonosti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

8:03
SPR avaa valtakunnallisen auttavan puhelimen, jossa voi keskustella koronan aiheuttamista murheista
7:57
Päivän kotoiluvinkki: Tällainen on marttojen kotivara – ruokaa koko perheen tarpeisiin ainakin 72 tunniksi
7:00
Päivän leffapoiminnat: Taiteilija kipuilee sosialismin pakkopaidassa – Andzrej Wajda latasi viimeiseen elokuvaansa asennetta
7:00
Enkeli pelastaa itsemurhaa yrittäviä – nuorten nettisarja liittyy projektiin, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä psyykkistä pahoinvointia
7:00
Pohdinta tehohoitopotilaiden siirtämisestä Uudeltamaalta maakuntiin on käynnistetty Suomessa
7:00
Ruoan verkkokauppojen kotiinkuljetuspalveluiden kysyntä on kasvanut viime viikkoina ruuhkaksi asti – Keskon verkkokaupan myyntijohtaja: "Tavallisen kuukauden tilausmäärä on tullut viikossa" Tilaajille
6:30
Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?
39
Se hiihdetään sittenkin! Tervahiihto suksitaan lumella, joka tuodaan Ouluun etuajassa suljetuista Lapin hiihtokeskuksista
20
Kaikkiin koululaisiin ei ole saatu yhteyttä etäopetuksen aikana – "Aika näyttää, tuleeko tästä isompi ilmiö"
12
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
6
Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?
5
Pohdinta tehohoitopotilaiden siirtämisestä Uudeltamaalta maakuntiin on käynnistetty Suomessa
3
Kunta-alan kolme kuukautta kestäneet neuvottelut tyssäsivät umpisolmuun – osapuolet pyytävät valtakunnansovittelijaa apuun
2
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tornitalot ja korona

Hissit on tosiaan melkoisia viruspesiä. Kun joku sairas tai piilosairas aivastaa hississä, jää sinne leijumaan viruksia ... Lue lisää...
Ätshii

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image