Oulu

Video kurkistaa Raksilan tu­le­vai­suu­teen: Suun­ni­tel­mis­sa uudet marketit ja viherkatto

Raksilan markettien alue on tarkoitus uudistaa seuraavien vuosien aikana.
Oulu 10.12.2015 11:20 | Päivitetty 10.12.2015 13:01
Kaleva

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden uusilla nettisivuilla on julkaistu esittelyvideo siitä, miltä Raksilassa voisi tulevaisuudessa näyttää.

Raksilan markettien alue on tarkoitus uudistaa seuraavien vuosien aikana, ja yhdestä mahdollisesta vaihtoehdosta on luotu myös 3D-video.

Videolla näkyvässä suunnitelmassa marketit siirtyisivät Kajaanintien varteen, parkkipaikat sijoittuisivat maa alle ja nykyisten markettien ja puu-Raksilan väliin tulisi asuinrakennuksia. Ratakadun puolelle tulisi myös Raksilan uusi aukio, joka aukeaa Asemakeskukselle päin. Tehtaankadun eteläpäähän vasten jäähallia on havainnekuvassa luonnosteltu kerrostaloja ja pienkerrostaloalue.

Kauppakeskuksen erikoisuudeksi on videossa luonnosteltu viherkatto. Vastaavanlainen katto löytyy esimerkiksi Lontoossa toukokuun alussa avatusta ostoskeskuksesta.

Nykyisten markettien vuokra-aika 2020 loppuun

Raksilan kauppakeskuksen alueelle on valmisteilla asemakaavan muutos, mutta prosessi on vielä kesken. Uutta asemakaavaa on valmisteltu jo pitkään. Alunperin sen piti olla valmis jo viime kesänä, mutta aikataulu venyi vähintään ensi vuoden loppupuolelle.

Kaupunki linjasi jo syyskuussa 2012, että marketteja kehitetään nykyisellä paikallaan ja tontille tulee myös asuintaloja. Myyntipinta-alaa on nykyinen määrä, noin 23 500 neliömetriä. Tavoite oli, että uusi kauppakeskus voitaisiin rakentaa 2018-2020, mutta nykyisten markettien vuokra-aikaa on jatkettu vuoden 2020 loppuun, joten aivan äkkiä uusia marketteja ei ole Raksilaan tulossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (83)

Hyvältähän tuo näyttää ja kuulostaa!!! Vanhat marketit ovat auttamatta elinkaarensa loppupäässä ja rumiahan ne ovat olleet alusta asti! Toivoisinkin, että nykyrakentamisessa otettaisiin entistä enemmän huomioon myös se mille rakennukset näyttävät ulospäin - Vois laskea kaupunkilaistenkin stressitasoja, jos rumien teräsbetonineliöiden tilalle saataisiin aidosti sieviä rakennuksia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin toimii viherkatto Oulussa. Vuodessa 9 kk lumimyrskyä ja 3 vesisadetta ja tuulta. Näin meillä merenrannalla jo maatasossakin. Kyllä sinne kaikki joutilaat menee aikaansa viettämään ja kiskurihintaisista juottolan tuotteista nauttimaan! Vaan saatiinpa taas joutilas raha oikeisiin taskuihin ja sehän tässäkin pääasia on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surkea homma jos tuohon marketit jää. Silloin kun Arina sai luvan sokokselleen, niin silloin ehtona olisi ptänyt olla Raksilan marketeista luopuminen. Järjetöntä että Arinalla on 1km säteellä kolme megaluokan kauppa paikkaa Oulun kokoisessa kaupungissa ja saman aikaisesti Stokka lähtee pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vahvimmat jäävät eloon. Et ole huomannut kaupunkin hallitus on vihreän kortin ihmisiä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ihmeettelen vain että miksi tuleeko niistä yhtä vetävän näköisiä kuin virastotalo eli järkyttävä.varokaa ettei vaan satu entiset palamaan niin kuin oulusa on tapana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ideapark olisi saanut tulla raksilaan, olisi turistit ja kaupunkilaiset kiittäneet enemmän. Toinen vaihtoehto voisi olla kärppä halli saataisiin kunnon halli jossa voisi pitää euroviisutkin vuonna 2120.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä niitä kerrostaloja on jo joka paikka ahdettu täyteen ei niihin kaikkeen riitä asukkaita jos niistä ei tehdä pakolaisten asuntoja. Miksi pitäisi kauppoja siirtää nehän voivat olla entisellä paikalla ovat jo valmiita ja kauppoja tarvitaan jos tulee paljon uusia asuntoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainut järkevä ratkaisu on jatkaa vuokra-aikaa 50 vuodella. Valmiin ja hyvin toimivan purkamisella ja uuden sudeksi osoittautuvan rakentamisella ei kansantalous parane vaan huononee. Kierrossa oleva kansalaisten raha vain pumpataan nousseitten hintojen kautta ulkomaisille veroparatiisien tileille. Ei se vanhan, jo olemassaolevan ja toimivan purkaminen ja uuden rakentaminen tuo mitään lisäarvoa mihinkään vaan päinvastoin. Muut tekijät tässä on takana, senhän me kaikki tiedämme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä on että jotain uutta suunnitellaan tälle täysin ydinkeskustan varjoon unohduksiin jääneelle alueelle. Mutta liian hitaalla aikataululla. Vai onko tässä kysymys siitä, että matkakeskuksen toteuttaminen lykkääntyi jälleen 10 vuodella?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaunista,selkeää! Rumien markettien aika on onneksi ohi.
Katolle kahville, ihan mahtavaa! out of the box-ajattelulle pisteet!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

suuruuden hulluutta sanon minä! kuka tälläisiä monumentteja kaipaa?! Ei kukaan sanon minä! ei niitä tule kukaan käyttämään kuten ei kukaan käytä rooppiakaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rakentaisivat ostoskeskuksesta kunnon Baabelin tornin että varjo lankeaisi Haukiputaalta Liminkaan ja Hailuodosta Kiiminkiin asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupungissa voi olla myös useita kerroksia, uutta ja korkeaa sekä vanhoja puutaloja rinnakkain. Vaikka vieressä on arvokas puutalo-alue, niin se ei tarkoita sitä, että vieressä ei voisi olla modernia ja korkeata, joten nämä townhoussit ja perinteiset markettirakennukset voidaan unohtaa ja rakentaa raksila kaupunkimaiseksi keskustan jatkeeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo asuinrakennukset ovat aivan liian kesyjä! Tarvitsee muutaman, ainakin 10-kerroksisen, tornin toivoniemen tyyliin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä, mutta jos torni rakennetaan niin samahan serakentaa kerralla ainakin 30 kerrosta. Ouluun tarvitaan kunnon pilvenpiirtäjiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihin sitä pilvenpiirtäjää tarvitaan? Koko maassa on tilaa rakentaa ympäriinsä kun suurin osa maastamme on metsää ja pusikkoa niin en oikein ymmärrä mikä hinku on rakentaa ylöspäin kun tilaa on yllin kyllin. Suomi on pieni maa ja Oulu on pieni kaupunki, että vaikka tänne periferiaan tehtäs millaisia pilvenpiirtäjiä tahansa niin ei tästä mitään metropolia tule ikinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (83)

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image