Oulu

Varatut hoitoajat saattavat viivästyä OYSissa – hoitoalan am­mat­ti­jär­jes­tö­jen ylityö- ja vuo­ron­vaih­to­kiel­to pannaan täytäntöön

OYSissa saattaa varattuihin hoitoaikoihin tulla viivästyksiä hoitoalan ammattijärjestöjen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon takia. KUVA: Kontiainen Jarmo
Oulu 6.2.2018 7:17
Antti Ervasti

Hoitoalan ammattijärjestöjen ylityö- ja vuoronvaihtokiellot näkyvät Oulun yliopistosairaalassa ja Oulun kaupunginsairaalassa. OYSissa voivat varatut kiireettömät hoitoajat lykkääntyä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Korpelainen sanoo, että
OYSissa pyritään kriittiset yksiköt ja osa-alueet hoitamaan mahdollisimman hyvin.

Hänen mukaansa saatetaan joutua tinkimään varatuista toimenpiteistä, jotka eivät kuulu päivystystoimintaan. Jos potilaalle on annettu aika tutkimusta varten, sitä voidaan joutua siirtämään tuonnemmaksi.

– Yksittäisille potilaille saattaa koitua kovastikin haittaa, jos heille ilmoitetaan, että hoitoa ei voida tehdä. Tällä viikolla ehkä ei siirtoja tule kovin paljon, mutta määrä voi helposti kertautua, jos tilanne jatkuu, hän sanoo.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy aloittavat Kuntatyönantajille suunnatun ylityö- ja vuoronvaihtokieltonsa tiistaina. Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL aloitti sen maanantaina.

Oulun kaupunginsairaalan palvelupäällikkö Päivi Sydänmaa arvioi, että kiellon vaikutukset riippuvat siitä, minkä verran sairaslomia ja vapaita pidetään.

– Luulen, että kielto tulee vaikuttamaan. On ollut viikoittaista, että tehdään tuplavuoroja, koska ei ole ollut sijaisia saatavilla, hän arvioi.

Kainuun sote varautuu tilanteeseen asettamalla etusijalle kiireelliset tehtävät ja pyrkii hankkimaan lisätyövoimaa ulkopuolelta. Kainuussakin kiireettömiä aikoja voidaan joutua siirtämään myöhemmäksi.

Lue lisää 06.02.2018 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (70)

Leikataan ansioita juopottelevalta Edudkunnalta ja muilta päättäjilta, kyllä rahaa yhteiskunnasta löytyy, kun käytetään oikeaan paikkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neljä miljardia suoria ja epäsuoria yritystukia vois myös karsia. Jos ei pärjää markkinoilla niin ei pärjää. Näinhän sitä meille työläisillekin sanotaan ja silti raippaa tulee jos ei pärjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ammattiliitot tekevät kiusaa SDP:n ja Vasemmiston pomojen käskystä. Koko homma haisee puoluepolitiikalta. Eihän tässä mitään ongelmaa pitäisi olla. Tehdään se mitä keritään ihan rauhassa. Priorisoidaan vaan hommia tilanteen mukaan. Sairastaa ne Tehyn ja Superin jäsenten omaisetkin. Sielläpähän ovat jonossa. Nyt vaan firmoissa Yyteet päälle ja kommunistit ulos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kunnalla terveydenhuollossa on vääristynyt normaali. Työntekijöiden pitäs aina vaan jostaa työajoissaan. Asia ollut oikeudessakin ja edelleen sama tilanne eli ei voi olla varma, että pääsee kotia sillon kun työaika loppuu. Liian vähän henkilökuntaa ja nekin väärin resurssoitu. Toiset painaa niskalimassa kun toisaalla hipsutellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Silloin jos pitää tehdä ylitöitä, niin työvoimaa on liian vähän. Yksinkertaista eikö totta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

lyökää virma kiinni , menkää lakkoon ei käärmeet muuten opi niillä on sipilän ääni takana kaikissa leikkauksissa , muunmuassa lomarahoissa itse vaan nostavat palkkojaan ja osinkojaan ,,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin :)
Ja te joilla ei ole nuhaa kummempaa: Pysykää pois päivystyksestä!!! Päivystys on tarkoitettu ihan ambulanssi potilaille ensisijaisesti

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylityökielto on määrättävä pysyväksi - ja OYS palkkaa tarvittavan määrän lisää henkilökuntaa - koska se tulee halvemmaksi kuin ylityökorvausten maksaminen ja samalla vähentää Oulun työttömyyttä joka on YLI KAKSINKERTAINEN maan keskiarvoon verrattuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitkä korvaukset? Joissakin yksiköissä maksetaan ja toisaalla ei. Jos jäät ylimääräiseen yövuoroon niin seuraava päivä vapaaksi tunti tunnista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osa henkilökunnasta on ajettu loppuun hirveällä työmäärällä elikkä heidät jotka haluaa tehdä työnsä hyvin ja auttaa potilaita. Sitten on osa joka ei oikeastaan käytännössä tee yhtään mitään vaan ovat muun henkilökunnan ja potilaiden harmina. Töissä on puolipäivätoimisia psykkeen perusteella, joiden "työssäkäynti" on enemmänkin terapiaa heille itselleen ja tarvitsisivat paremminkin suojatyöpaikan kuin vastuullisen potilaan hoidosta vastaavan työn. Vaimoni on ollut lähes 30-vuotta töissä OYS:ssa. Hänen esimies oli moittinut häntä siitä, että hän on liian ystävällinen potilaille, koska potilaat silloin tottuvat saamaa hyvää hoitoa ja ovat sitä vaatimassa myös muilta. Tällä tavalla OYS:ssa palkitaan hyvin työnsä tehneitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä tehty ja super. Kyllä näin pitää toimia. Kiitos siitä että on AY - liitot. Katsoin Televisiosta mitä se on maassa jossa ei ole liittoja. Teet 12 tunnin työpäivää , ei minkäänlaisia suojia kun myrkyllisillä väriaineilla värjäsivät vaatteita ei sosiaalitiloja missä peseytyä . 3e palkkaa työpäivästä eli 12 tunnista. Lomalla vain perheen luona joka oli 1600 km päässä. Ja tämä maa on Intia. Yhteisvoimin on se millä mennään ja asioita ajetaa, ei yksin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YTK pyrkii siihen että Ammattiliitot lopetettas.
Nuoret ei ymmärrä mitä se tarkoittaa.
vapaa-päivät loppuu tulee 7-päivän työviikot.
lomat lopetetaan palkat pudotetaan alhaisimpaan tasoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvän työnantajan merkkinä voi pitää sitä että palkka maksetaan ajallaan ja aamulla töihin mennessä tietää moneltako (suunnilleen) pääsee kotiin. Jos ylitöitä on säännöllisesti niin henkilöstön määrä on liian pieni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylityötä ei saa tehdä liikaa vuodessa.
muuten tulee kalliiksi työnantajalle.
Minä sain puhuttua kahden pojan ylityöt
työsuojeluviraston miehelle ettei tuu sakkoja työnantajalle
pojat melkeinasuivat työmaalla viikonloputkin olivat töissä.
Katoin kerren tuntilappuja niin oli yks päiväkin niin pitkä ku 32h
Kysyin miten te vuorokauteen noin monta tuntia saatte.
sanovat ettei pidetty taukoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei ne mihinkään viivästy jos työnantaja tekee työnsä, turha duunaria syytellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sitä vaan ihmettelen kuinka noilla lähihoitajilla on aikaa istua kotona työaikana ja oikein kerskutaan kun minä olen nyt töissä,onko tosiaan noin paljon löysää työssä että aikaa tapetaan tuollain,ei muutakuin löysät pois niin on muillekin tehty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielellään kuulisin missä työpaikadda tänä päivänä lähihoitaja kerkeää istuskella työaikana? Ja miten se on edes mahdollista että kotona?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei varmaan millään työmaalla lähihoitaja ehtisi istuskelemaan, mutta jotkut ne istuu silti..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä on sellaisia lähihoitajia? vai ovatko kenties varallaolo tilassa...silloin ei pahemmin liikuta mihinkään vaan ollaan valmiudessa töihiin lähtöön kun ilmoitus tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (70)

Uutisvirta

110
Vuokra-asunnot odottelevat asukkaita – "Oulussa on vuokralaisrintamalla hiljaisinta"
108
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
71
Esirippu laski, yksi aikakausi päättyi – alkaako Lipossa uuden rakentaminen lahjakkaiden juniorien varaan vai onko seuran taru lopussa?
55
Oulun tornitaloista ja muista korkeista rakennuksista tarkka selvitys - kaupunki aikoo perehtyä korkean rakentamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen
43
Festivaalien talkootyöläisten verotuskäytönnöt puhuttaneet viime päivinä – Oulun suurfestivaalit vakuuttavat veroasioiden olevan kunnossa
41
Ruotsin autotuhopoltoista epäilty otettu kiinni Turkin rajalla
37
Oulun kaupunki hyväksyi Hailuodon pengertien suunnitelman

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Mikä on ero Suomen ja Italian korruption välillä? Italiassa poliisi sentään yrittää kitkeä korruptiota ja jahtaa mafiaa.... Lue lisää...
PlayTheGame

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image