Oulu

Val­ta­kun­nal­li­nen hävikkiviikko on vain yksi muiden joukossa Oulun Norssissa – oppilaiden aloite ruokahävikin pie­nen­tä­mi­ses­tä eteni käytäntöön nopeasti

Emilia Orava toimi Oulun normaalikoulun yläasteen oppilaskunnan puheenjohtajana viime vuonna, kun koululla päätettiin ottaa ruokahävikin vähentäminen jokapäiväiseksi asiaksi. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 14.9.2018 6:13
Pekka Rahko

Oulun kouluissa osallistutaan kuluvalla viikolla valtakunnalliseen hävikkiviikkoon laskemalla päivittäin biojätteeksi päätyviä ruoka-annoksia. Oulun normaalikoulun yläasteella ja lukiossa tämä viikko on kuitenkin vain yksi hävikkiviikko muiden joukossa.

– Oppilaskunnan kanssa lähdettiin miettimään ruokahävikin pienentämistä jo viime keväänä, lehtori Hellevi Kupila kertoo.

Oppilaiden aloite etenikin käytäntöön nopeasti.

Lukion rehtori Eija Kumpulainen kiittelee koulun ruokailusta huolehtivan Fazer Amican lähteneen mukaan yhteistyöhön.

– Teimme postereita aiheesta ja pari kertaa viikossa oppilasryhmät pääsivät mukaan punnitsemaan biojätettä, viime vuonna oppilaskunnan puheenjohtajana toiminut Emilia Orava muistelee.

Hävikkiin siis tutustuttiin konkreettisesti. Oppi lienee mennyt hyvin perille, sillä torstaina ruokalinjaston hävikkiruoka-astian pohja näkyy vielä, vaikka yläastelaisten ruokailu alkaa olla loppusuoralla.

– Siinä on sadan oppilaan hävikki, Kumpulainen kertoo.

– Henkilökunta voi myös ostaa ylijäävää ruokaa, Kumpulainen lisää.

Hänen mukaansa ruokaa tosin jää harvoin myytäväksi, mutta se ei myöskään lopu kesken.

Lue lisää 14.09.2018 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Norssi on pieni silakkaa muistuttava maukas kala, mutta miten Oulun norssi eroaa tavallisesta norssista?
"Teimme postereita aiheesta..." Onko tuo kirotusvihre tarkoittaen oikeasti polstereita vai mistä on kyse? Orwellilaisesta uuskielestäkö kuten sairauskeskuksista tehtiin terveyskeskuksia ja sakotusautomaateista poliisin liikennevalvontaa? Ja alikehitysmaatkin kehittyivät kehitysmaiksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan etelä- ja keskiosassa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa luoteistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

191 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Venäjä käy hybridisotaa Suomea vastaan. Tänään kello 12 käynnistetty verkkohyökkäys Suomen viranomaisten asiointipalvel... Lue lisää...
Suomea testataan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

26.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image