Oulu

Vaa­te­huo­nees­sa syttynyt tulipalo vaurioitti omakotitaloa Haukiputaalla – yksi henkilö vietiin tarkastukseen

Oulu 21.1.2020 0:03 | Päivitetty 21.1.2020 6:27
Anna Leinonen

Noin 150 neliön kokoisessa omakotitalossa syttyi tulipalo Haukiputaan Häyrysenniemessä myöhään maanantai-iltana, kertoo päivystävä palomestari Hannu Timonen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

Rakennuksessa oli palon syttymisen aikaan kaksi ihmistä. Heistä toinen vietiin sairaalaan tarkastukseen.

Palo sai alkunsa kaksikerroksisen omakotitalon toisessa kerroksessa sijaitsevasta vaatehuoneesta.

Palo vaurioitti rakennusta jonkin verran, ja lisäksi kaksikerroksisen talon yläkertaan tuli savuvahinkoja.

– Talo jää asumiskelpoiseksi, Timonen sanoo.

Hälytys palosta tuli noin kello 23.20. Reilut puoli tuntia myöhemmin palo oli sammutettu. Tuli ei ollut vaarassa levitä muihin rakennuksiin. 

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

221
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
78
Kuusi suojelijaa esti hakkuita Hietasaaressa – lopulta hakkuut päästiin aloittamaan poliisivartiossa
78
Italiassa matkailleella suomalaisnaisella koronavirus pääkaupunkiseudulla - pääministeri Marin: "Tautitapauksia tulee olemaan, ei kuitenkaan erityisen laajasti"
47
Pääkaupunkiseudulla on todettu koronavirustartunta työikäisellä suomalaisella naisella – tartunta saatu Milanosta
38
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
36
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
34
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Corona paljasti terveydenhuollon surkean tilan

Koronaviruksen tappavuus sairastuneista 2-3%, valtaosalla sairastuneista tauti on lievä, vakavammin heistä sairastuu 17%... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image