Oulu

Uusi las­ten­suo­je­lun selvitystiimi aloitti Oulussa – las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­set halutaan käsitellä nopeasti

Lastensuojeluilmoitukset voivat koskea esimerkiksi perheväkivaltaa, lapsen kaltoinkohtelua tai vakavia käytöshäiriöitä. KUVA: Matti Räty
Oulu 14.9.2018 8:10
Kaleva

Oulun kaupungissa on aloittanut lastensuojelutarpeen selvitystiimi. Tiimin työntekijät selvittävät uuden lastensuojeluilmoituksen tultua, onko lapsella tai perheellä tarvetta lastensuojelulle tai muulle tuelle. 

Lastensuojeluilmoitukset voivat koskea esimerkiksi perheväkivaltaa, lapsen kaltoinkohtelua tai vakavia käytöshäiriöitä, lapsen tai vanhemman päihdeongelmia tai itsetuhoisuutta.

Selvityksen aikana lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakas. Jos perheellä on jo lastensuojelun asiakkuus, heistä tehdyt uudet ilmoitukset ohjataan omalle tutulle työntekijälle.

Yksikössä työskentelee neljä sosiaalityöntekijää, kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa, kaksi sosionomia sekä palveluesimies. Henkilökunta valikoitui 180 hakijan joukosta.

Uusi selvitysyksikkö perustettiin, jotta lastensuojeluilmoitukset pystyttäisiin käsittelemään tilanteen ollessa mahdollisimman tuore. Kiireettömät lastensuojeluilmoitukset tulee lain mukaan ottaa käsittelyyn seitsemässä vuorokaudessa ja kiireelliset välittömästi.

Lastensuojeluilmoituksen vuoksi tehdään lapsen elämäntilannetta kartoittava palveluntarpeen arvio, jonka tulee valmistua kolmessa kuukaudessa.

Ilmoitukset netin tai puhelimen kautta

Lastensuojeluilmoitukset oululaisista lapsista tehdään kaupungin nettisivujen ouka.fi/huoli kautta.

Sivuilla voi tehdä myös yhteydenottopyynnön sosiaalipalveluihin oman perheensä tuen tarpeen arvioimiseksi.

Akuuteissa tilanteissa tulee ottaa yhteys sosiaalipäivystykseen 044 703 6235 tai hätäkeskukseen 112.

MAINOS

Kommentoi

Missä on organisaatio joka tutkii ja käsittelee rikollisella tavalla tehdyt lasten"suojelu"tapaukset. Nämä jotka kaikki asioita seuraavat tietävät olevan lapsikauppa tapauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Selvitystiimihän ei ole uusi asia. Se oli aiemminkin olemassa mutta lopetettiin. Nyt perustettu uudelleen kun homma ei toiminut. Psykiatristen erityistyöntekijöiden mukaan otto on oikein hyvä asia. Ei olisi liian suuri panostus jos lastensuojelun käytössä olisi ainakin yksi jalkautuva psykiatrisen alan lääkärikin, niin tulisi heti lähete oikeaan paikkaa ja lääkitystäkin voisi miettiä heti. Ikään kuin "lastensuojeluambulanssi-palvelu"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on kuiten sillain että kaikki toimii iedelleen rrallaan.Usein ilmoitukset tulee tutuista perheistä ja sitten tällä tiimillä ei ole käytössä vanhoja tietoja...ylilyöntejä ja laiminlyöntejä seuraa siitä.Sektorisoitunut lastensuojelu ei ole hyvä asia. Alueellinen voisi toimi: sama työntekijäporukka katsoo kaikki tilaneet 0-21 vuotiaan kohdalla.Hoitaa koko prosessin,ei vain yhtä kohtaa.Ja tekee ne PÄÄTÖKSET .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

aivan..pitäisi hoitaa koko juttu kerralla eikä niin että ollaan sijoittelemassa lapsia omasta kodista jonnekin toiseen kotiin josta ei kukaan tiedä mitään..ihan oikeastikaan mitään.
Huume vanhemmat erikseen sitten, mutta heidätkin kyllä äkkiä sairaala seuloisi jos alkuvaiheessa pois.
Lapsi sellaisille vanhemmille jotka voivat hoitaa päihteettä lapset sitten.
Käytöshäröt ei ole merkki huonoista vanhemmista..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et taida tietää mitään lasusta. Lapsen/nuoren sijoittaminen on viimeinen keino, sitten on erikseen kiirrelliset sijoitukset. Käytöshäröt eile merkki huonoista vanhemmista, mutta vanhemmat saattavat palaa loppuun kaikista mahdollista tukitoimista huolimatta. On varmaan olemassa myös sellaisia perheitä ketkä kokevat että eivät ole saaneet tarpeeksi apua. Pappas, annat ymmärtää että sijoitus vaheeissa ei tiedätä uudesta perheestä mitään, se ei pidä paikkaansa Oululla on perheitä mihin sijoittaa, ja niiden tilanne tiedetään kyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

204
Dieselveron poistoa ajava kansalaisaloite nopeasti eduskuntaan – vaaditut 50 000 nimeä kasassa yhden päivän aikana
64
Sdp:n Rinne pitää kiinni eläkeläisten vappusatasesta: "Siitä 60 euroa olisi jo kuitattu, jos olisimme hallituksessa"
41
Osuva nimi haussa kaupungintalon evakkotiloille – Oulun asioista päätetään parin seuraavan vuoden ajan seurakuntayhtymältä vuokratuissa tiloissa Isollakadulla
40
Kysyimme: Mikä on piispan hiipassa ylösalaisin oleva risti?
38
Autoliitto: Käyttövoimaveron poisto saattaa nostaa dieselin hintaa – dieselvero noussut seitsemässä vuodessa yli 20 senttiä
20
Selvitys: Anniskelun alv:n alentaminen toisi töitä, laskisi hintoja, siirtäisi juomista baareihin – verotulot putoaisivat
19
Super: Työvuorolistoille keksitään nimiä hoitajamitoituksen täyttämiseksi – haamuhoitajien ilmiö levinnyt ympäri Suomea

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

KESKUSTA VAJOAA ENTISESTÄÄN

141 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Jopa taas y esittää mahdottomia. Eläkerahastot on tarkoitettu takaamaan eläkkeiden maksu! Niitä ei ole tarkoitettu valti... Lue lisää...
epärealistista tasa-...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image