Oulu

Ukkosmyrskyn saldoa: Vedet kellariin, pieniä paloja, kaatuneita puita ja Lidl kiinni

Oulun keskustan Lidlin lattiat lainehtivat vettä. KUVA: Teija Soini
Oulu 31.7.2014 9:03 | Päivitetty 31.7.2014 21:02
Kaleva

Ukkosrintama riehui Oulun seudulla tuoden mukanaan rankkasadetta, salamoita, kovia tuulen puuskia ja rakeita torstaina iltapäivällä.

Vettä satoi niin voimakkaasti, että kaupungilla useat sadevesikaivot täyttyivät ja vesi nousi kaduilla.

Oulussa mitattiin maan runsaimmat sateet: vesi kohosi Vihreäsaaressa 53,1 millimetriin.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen palomestari Kimmo Virkkala kertoo, että myräkkä aiheutti parisenkymmentä tehtävää Oulun alueella.

Ukkosrintama väistyi Oulun päältä iltaseitsemän aikoihin. Oulun seudulta ukkosrintama siiryi Pudasjärven ja Koillismaan alueelle sekä Kainuuseen.

Salamat aiheuttivat hälytyksiä, vettä oli tulvaksi asti

Taloihin ja puhelinpylväisiin iskeneet salamat käräyttivät rakennusten sähkökeskuksia ja aiheuttivat useita tarkastustehtäviä ympäri Oulua.

Tyrnävällä salama löi puhelintolppaan, josta se eteni taloon aiheuttaen vaurioita. Oulunsalossa salama iski omakotitalon savupiippuun sytyttäen kytöpalon.

Oulun keskustan Lidl suljettiin vesivahingon vuoksi. Myös Etu-Lyötyssä jouduttiin pumppaamaan vesiä liiketiloista.

Pelastuslaitos on myös saanut ilmoituksia eri puolelta Oulua kellaritiloihin ja autohalleihin päässeistä sadevesistä. Esimerkiksi Hiukkavaarassa yhden kasarmirakennuksen kellarikerroksen työtiloihin tulvi vettä.

Rankkasateiden aikaan usein tulviva pohjoinen alikulkukäytävä oli kello 14 aikaa kulkukelpoinen. Vettä oli noin kymmenen sentin korkeudella.

Lukijan mukaan Mustasuontien alikulku tulvi ja auto oli pysähtynyt keskelle kaistaa veden saartamaksi. Palomies ohjasi liikennettä Mustasuotien alikululla.

Martinniemessä purjevene joutui laskemaan purjeensa myräkän vuoksi ja odottamaan paikalle pelastuslaitoksen yksikköä.

Lisäksi pelastuslaitos joutui raivaamaan muutamia myrskyn kaatamia puita.

Huonosta ajokelista varoitus

Kovat sateet koettelivat Ilmatieteen laitoksen mukaan koko Pohjanmaata ja Koillismaan ja Kainuun aluetta. Myös Lappi on saanut osansa.

Tieliikennekeskus varoittaa, että ajokeli voi muuttua hetkellisesti huonoksi tai erittäin huonoksi päivällä ja illalla rajujen kuurosateiden ja tuulten vuoksi. Kuurosateessa vesiliirron riski kasvaa ja näkyvyys heikkenee merkittävästi. Tieliikennekeskus kehottaa autoilijoita sovittamaan ajonopeutensa kelin mukaiseksi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sade on ollut kovimmillaan arviolta kahden aikaan iltapäivällä lounaasta koilliseen ulottuvalla sadevyöhykkeellä.

Ukkonen katkaisi sähköt tuhansilta talouksilta Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Kainuussa myrsky on katkontu puita sähkölinjojen päälle.

Ilmatieteen laitos kertoi jo eilen, että kyseessä on mahdollisesti kesän voimakkain ukkosmyrsky, josta voi seurata laajoja tuhoja puustolle ja sähkökatkoja.

Ylen mukaan Oulun seudun sähkössä on varauduttu ukkosmyrskyyn hälyttämällä valmiuteen lähes 30 työntekijää.

Kaleva.fi seuraa ukkosmyrskyä.

Lähetä sääkuva tai -video numeroon 13222 tai verkkolomakkeen kautta!

Katso säätiedot ja sadetutka Kaleva.fi:n sääsivulta.

Katso kuvia myräkästä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (76)

Pitäähän se kerran kesässä olla kunnon ukkonen, minunkin koira nosti päätään ja vilkaisi mua kun kunnolla jytisi että talo tärisi mutta minä vaan haukottelin niin koirakin tuumasi ettei tässä mitään hätää ole..... meillä toimii nuo rauhoittavat signaalit ..... eli ilotulituksissa ja kovalla ukkosella, maataan sohvalla, haukotellaan ja syödään välillä..... ja koira on hyvä saada syömään jotain niin sen stressitaso laskee, stressaantunut ja pelkäävä koira ei syö....... tuolla keinoin on voitu jättää lääkitys koiralta pois.... apteekista saa serene-um luonnon lääkettä, siinä on samaa kun emon maidossa kun imettää pentuja, eli serotoniiniä.... ns mielihyvä aiinetta...... nyt ollaa jo kolme vuotta oltu ilman tuota..... koirahan tekee muutenkin samaa kun omistajansa.... eli jos pelkäät, sekin pelkäät..... sanonta kuulukin että "jos haluat tietää millä mielellä ihminen on, katso ensin hänen koiraansa".....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä saatu taaskaan Muhokselle jännitystä, vaikka luvattiin. Turhia lupauksia taas. Toista se on VAalassa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muhoksen keskustan liepeillä tuli vetta, mutta kyllä jäi muuten aika torsoksi tuo ukkosmyrsky täälläpäin. Taisi jäädä Oulun ja Kainuun rintamien väliin, onneksi. Oulussa kun kävin, niin siellä oli sota käynnissä, joten odotin kovempaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahoton sade oli kyllä tässä Oulun eteläpuolella. En muista vastaavaa täällä vuosiin. Kataisen ja Stubbin syy, vai miten se oli tapana sanoa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sen minkä kesä kastelee, sen kesä kuivaa. Niin ennen sanottiin kun ootettiin heinäpoutia.Ja se pittää eelleen paikkasa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika ylimainostettu tapahtuma koko myrsky, ainakin Oulussa. Oli kuitenkin kiva asioida kaupungilla, kun auton sai pysäköidä mihin halusi, lappuliisoilla ei ollut vedenkestävää paperia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei oo kivoja tämmöset ukkoset,pahemmilta vahingoilta luultavasti vältyttiin, Luojan Kiitos!
On se yhtä tuskaa sellaiselle joka pelkää ukkosta,kun henki salpautuu salamoidessa :(
Koiran kanssa sängyn alla,suurinpiirtein...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osoitteessa ukkostutkat.com/fmi/ voi seurata ilmatieteenlaitoksen salamahavaintoja. Näyttäisi pahin olevan ainakin hetkeksi ohi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa että raju ukkonen. Eipä täällä perämeren kainalossa Kuivaniemellä ole kuulunut kuin yksi jyrähdys sielä Oulusta päin ja sekin oli jo aamulla.. Siis ei mitään ukkosta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei ollu bussipysäkillä sitten yhtään mukavaa, kun joka suuntaan, mihin katsoit niin salama iskee ja vettä tuli aiva järettömästi. Ja kaiken kukkuraksi joku aivan ääliö henkilö, joka ajoi valkoisella autolla heinäpäässä bussipysäkin ohitse ajoi niin lujaa, että olin kauttaaltani märkä, kuin oltaisiin heitetty sangollinen vettä päälle. Huomatkaa autoilijat, että siellä on muitakin liikenteessä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Limingantieltä Palokankaantielle käännyttäessä eka alikulku näytti tulvivan, itse en uskaltanu ajaa siitä ku autossa niin mini maavara ja erillinen kielto välttää tulva-alueilla ajoa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiimingissä satanut kaatamalla ja ukkostanut yhtä jaksoisesti jo kolme tuntia (13-16). Eikä loppua näy, koko ajan puskee päälle uutta rintamaa, kun entinen menee ohi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (76)

Uutisvirta

15:48
Oulun torihotellin työmaan suuri torninosturi rikkoutui ja puretaan – nosturi tarkoitus saada töihin taas keskiviikkona
15:39
Riikka Moilanen valittiin hallintojohtajan viransijaiseksi Oulaisiin
15:29
Kokoomus vaatii tiukennuksia terrorismilakeihin – syyttää keskustaa kahden lakimuutoksen pysäyttämisen hyväksymisestä
14:29
THL päivitti ohjeet terveydenhuollolle ja riskialueille matkustaneille – koronan leviäminen lisää painetta myös poliitikoille
14:11
"Egyptiä ja minua ei eroteta ennen kuin makaan hänen mullassaan" – Egyptin ex-presidentti Hosni Mubarak on kuollut: Nousi valtaan vahingossa ja piti siitä kiinni 30 vuotta
13:50
Talviriehassa riitti ohjelmaa Oulun Pikkaralassa
13:45
Posti ostaa uusia lajittelukoneita, osa sijoitetaan Ouluun ja osa Helsinkiin – kone lajittelee lähetykset jakelujärjestykseen
40
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
31
Oululaisen lähiöpubin omistajat myivät alkoholia ohi kassan eivätkä merkinneet omia juomia kirjanpitoon – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
22
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
18
Seitsemän ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa – pelätään miljardimenetyksiä matkailussa, naapurimaiden terveysministerit hätäkokoukseen.
17
Korona saavutti Teneriffan ja leviää yhä Italiassa – virus masensi pörssejä maanantaina, miten käy tänään?
16
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella
15
Tuore selvitys on herätys työnantajille: Rahalla palkitseminen motivoi eniten työntekijöitä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

199 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Oletko itse iloinen ja onnellinen toisten ihmisten hyvästä tuurista ja menestyksestä? Miten ilmaiset sen? Oletko itse hy... Lue lisää...
Väärät ystävät sinul...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image