Oulu

Työpajassa rakennettiin lä­hi­ju­na­lii­ken­net­tä – lähijuna kiinnostaa niitäkin, jotka nyt eivät käytä julkista liikennettä

Lähijunaliikennetyöpajassa kehitettiin kyselyvastausten perusteella muodostettuja erilaisia liikkujaporfiileja ja niiden matkaketjuja sekä lähijunaliikenteeseen liittyviä palveluratkaisuja. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 10.4.2019 21:57
Helge Murtovaara

Lähiliikenne kiinnostaa tällä hetkellä Oulun seudulla. Asiaa koskeneeseen verkkokyselyyn osallistui lähes 3 000 kiinnostunutta ja keskiviikkoillan lähijunaliikennetyöpajaan pääkirjastolla osallistui kolmisenkymmentä aiheesta kiinnostunutta kuntalaista Iistä, Oulusta, Kempeleestä ja Limingasta.

Kehittämiskeskus Micropolis Oy:n toimitusjohtaja Leena Vuotovesi kertoo kuntalaisten osallistamisen, kuntalaistyöpajan, olevan osa toukokuun loppuun mennessä valmistuvaa Oulun kaupunkiseudun lähijunaliikenneselvitystä.

– Lähdemme nimenomaan rakentamaan yhdessä sitä lähijunaliikennekokonaisuutta. Ei siis niin, että me virkamiehet pienessä päässämme teemme kannattavuuslaskelmia, vaan se tehdään yhdessä käyttäjien kanssa, Vuotovesi selventää.

– Kyselyn pohjalta lähdemme rakentamaan persoonakuvia eli arjen kautta mietimme, miten ihmiset liikkuvat, miten matkaketjuja ja syöttöliikennettä voidaan rakentaa. Niitä työstämällä jumppaamme auki ihmisen liikkumisen tarpeita ja arjen liikkumista.

Tämä kaikki yhdistetään varsinaiseen markkinakartoitukseen, jossa tarkastellaan muun muassa tarvittavia investointeja, infraa, ihmisiä erityisesti kiinnostavia asemapaikkoja, käyttäjämääriä, vuorovälejä sekä luonnollisesti myös seuraavia kehitysaskeleita.

– Ihan alkumetreillä, kun lähdemme miettimään lähijunaliikenteen kehittämistä, emme mieti pelkästään raiteita ja vaunuja, vaan mietimme, miksi me haluamme junat täällä liikkumaan. Ihmisiä vartenhan ne junat liikkuvat, Vuotovesi muistuttaa.

Lähijunaliikenteen kehittäminen on tapetilla usealla Suomen kaupunkiseudulla, lähijunaliikennettä on joko käynnistetty tai ollaan käynnistämässä. Vuotovesi muistuttaa, että se on tulevaisuutta ja tulevaisuuden liikkumista.

– Nyt on aika olla liikkeellä, että ei pudota kelkasta.

Oulun seudun erottaa muista kaupungeista pyöräily. Halu yhdistää junalla liikkumiseen nousi kuntalaiskyselyssä poikkeuksellisena esille. 67 prosenttia vastaajista saapuisi asemalle omalla pyörällä.

– Sen vuoksi tarkastelualueet ja matkaketjut voidaan rakentaa ainutlaatuisesti. Tämä on myös asia, joka nousee jatkuvasti esiin sekä kuntalaisilta, virkamiehiltä että päättäjiltä – lähijunat ja pyöräily halutaan kytkeä yhteen.

Alueiden saavutettavuus on yksi keskeinen kaupunkiseutujen vetovoimatekijä.

– Sen lisäksi taustalla on se, että haluamme kehittää Oulun kaupunkiseudusta vetovoimaisen ja kilpailukykyisen sekä yritysten että työpaikkojen suhteen.

Selvityksessä ovat mukana Ii, Oulu, Kempele ja Liminka. Puolet rahoituksesta tulee Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

Raidekyselyyn lähes 3 000 vastausta

Helmi–maaliskuun vaihteessa liikkujakyselyllä kerättiin tietoja Oulun seudun asukkaiden liikkumisesta sekä näkemyksiä lähijunaliikenteen tarjoamasta palvelusta osana seudullisia matkoja.

Tietojen pohjalta on alustavasti ideoitu, millaisia mahdollisuuksia lähijunaliikenne ja siihen kytkeytyvät palvelut voisivat tarjota eri liikkujaryhmien matkustustarpeisiin Oulun seudulla.

67 prosenttia vastanneista saapuisi asemalle omalla pyörällä.

63 prosenttia vastanneista piti lähijunaliikennettä ”todella kiinnostavana ja odottaa yhteyksiä innoissaan”.

Kyselyyn vastanneista 73 prosenttia kulkee alueella henkilöautolla, mikä viittaa siihen, että lähijunaliikenne kiinnostaa niitäkin, jotka eivät ole julkisen liikenteen käyttäjiä nykyisellään.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Mutta Tampereella toimii erittäin hyvin joukkoliikenne. Oulussakin pitäisi näin olla, jollei sitä kehitetä oikeasti vastaamaan ihmisten tarpeita kohtuuhintaisella lippuhinnoilla, ei myöskään yksityisautoilu vähene.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alle 10 kilometrin matkan voi huoletta jokainen lapsi nuori terve aikuinen polkaista pyörällä. Likuntarajoitteiset autokyytiin näin saadaan huvi ja hyöty kaikista irti. Ja ilmastokin tykkää sekä kunto kasvaa ja tervehdymme!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoinen ajatus, mutta toteutus lienee vaikeaa. Se ei riitä, että on yksi raide jostakin johonkin. Siinä pitää olla myös liittymiä. Ainut järkevä suunta on etelä-pohjois suunta.mutta silloin itä-länsi jää mopenosille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nytkin lähialuiella omakotitalo valtasilla aluiella liminka kempele ja jne pihoilla kaksi autoa joten nämä asukit eivät edes käytä paikallista linja-autoliikenettä niin miten luulette et nämä menisivät lähikunaan höpsistä alkas kootut selostukset lapset harrastuksiin töihin pitää päästä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin liikkuminen täytyy olla omien menojen mukaan mahdollista silloin kun itse tarvitsee. Etelään ei tunnu riittävän mikään. Suosittelen kaksoisraiteiden rakentamista ydinvoimaloiden sijaan ja tuntuu rahaa riittävän kun 10 VUOTTA OLLAAN VALMISTUMISTA ODOTELTU OLKILUODOSTA!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin tekee tämä Pohjantien kunnostaminen, täkin paikkausta koko touhu ! Muutaman vuoden kuluttua joudutaan rakentamaan uusi ohikulkutie joka kulkee Kiimingin itäpuolelta ! ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi pitäisi tehdä lähijuna tai ratikka joka kulkee vain niillä raiteilla jotka sille on (isolla rahalla) tehty? Mitä jos kuitenkin kehitettäisiin linja-auto liikennettä siten että se palvelisi asiakkaita? Niitä linja-auto reittejä kun voidaan muuttaa tarpeen mukaan kulkemaan niillä teillä millä tarvetta on. Miksi pitää yrittää keksiä uudelleen joukkoliikenne?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itseasiassa, tässä juuri ei keksitä joukkoliikennettä uudelleen vaan käytetään sitä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sähköbussi on ylivoimaisesti joustavin, monipuolisin tulevaisuuden ratkaisu, joka ei ohjaa asutusta ruuhkaiseksi. Päätepysäkeillä tapahtuva pikalataus on jo nyt toimiva ratkaisu, joka kehittyy huimin harppauksin koko ajan. Kaikki raiteisiin sidottu tekniikka jäykistää kaupunkirakenteen 1800-luvun tasolle Helsingin ja Tampereen tapaan maksaen lisäksi järjettömästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun kokoisessa pitäjässä edes kaupungin sisäinen bussiliikenne ei pyöri ilman tukieuroja, joten ei taida raideliikennekään ilman valtavaa tukea pyöriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saisivat ensin tuo linja-autoliikenteen toimivaksi ja aikataulut esim lentoliikenteen kanssa synkkaamaan. Siinäkin näyttää olevan liiaksi työsarkaa. Turha haihatella lähijunista saati ratikasta ennen sitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä lähtökohta, kokonaisuus. Lähikunnille oikea piristysruiske. Toivottavasti Oulu ei torpedoi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käytännössä saadaan toimimaan, jos keskitetään uudet asunnot jatkossa radan läheisyyteen kanta-Oulun alueelle sekä Kempeleeseen. Kempele-Metsokangas-Limingantulli-Linnanmaa-Ritaharju. Linnanmaa ja Ritaharju ongelmallisesti vielä syrjässä pääradan suhteen. Tarvitaan jonkinlainen koukkaus sinne ja siitä takaisin. Kempelekin saattaa olla liian harvaan asuttu tähän. OYS ja sen lähialueet jäävät pahasti sivuun rataverkosta. Aika vaikea yhtälö, mutta mielellään kuulisin ratkaisuja. Paikallisjuna olisi hieno juttu, mutta sen vieminen läpi vaatii vahvaa visiota kaupungin kokonaisvaltaisesta kehityksestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No näinhän se pitää mennä, mutta toisaalta Oulun seudulla on vielä runsaasti tilaa, mihin rakentaa, joten sitä ei tarvitse hakea kauempaa. Uusien kiskojen tekemiseen en jaksa uskoa. Pohjoisen suunnassa radan varressa ei valitettavasti asu tarpeeksi väkeä.

Pyöräilyn ja junailun kunnollinen yhdistäminen vaatii valvotut katetut pyöräparkit. Valvonta voidaan toki tehdä etänä kameroilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä niille vanhojen asuinalueitten yhteyksille sitten tehdään? On niitäkin jonkin verran, tovi menee enne kuin kaikki on korvattu uusilla. Ongelmahan on juurikin tämä; Kaupunkia rakennettaessa on ajateltu liikennöinti yksityisautoilun varaan. hHuono on tehdä toimivia yhteyksiä, kun ympäri lääniä on pieniä asuinalueita. Jos asia olisi aikoinaan oivallettu, olisi tehty asuinalueita "pääkanavien" varteen, johin olisi voitu sijoittaa joukkoliikenne. Viimevuodetkin on harrastettu ihmeellistä kaavaa, esi haukiputaalla keskutaajama on venynyt monen kymmenen kilometrin matkalle ja itse taajama näivettyy. Jos HH, SK ym. sikaitsisivat "kirkon ympärillä" antaisi se jo eri toiminnot keskustaan. Niin ja sama tilanne on oulussa, vielä suuremmassa mittakaavassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljonko maksaisi muutama vuoro aamulla klo 7,8 ja 9 Iistä Ouluun ja sama iltapäivällä takaisin? Entä liityntäpysäköinti?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

10:46
Uutistoimisto Bloombergin lähde: Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä, yhtiön osien myyminen mahdollista – Nokia ei kommentoi
10:41
Mielenosoitus keskeytti Hietasaaren hakkuutyömaan hakkuut jälleen torstaiaamuna
10:38
Pohjois-Pohjanmaan hirvivahinkokorvausten määrä laski reippaasti – Kainuun tilanne päinvastainen
10:01
Epäilyt kasvavat: Koronavirus voi ehkä sairastuttaa jo kerran oireettomaksi todetun uudelleen
9:49
Helsingin yliopistossa on kehitetty hoitoa keliakiaan – siedätyshoidosta vehnän gluteenille on saatu hyviä tuloksia
9:40
Potkut saanut panimotyöntekijä ampui kuoliaaksi viisi ex-kollegaansa Yhdysvalloissa
9:22
Näin koronatilanne etenee: Suomessa kymmeniä epäilyjä, Virossa todettu ensimmäinen tapaus ja Kiinassa vähiten viruskuolemia kuukauteen
23
Moni poliisi harkitsee alan vaihtamista, sillä kiire, väkivalta ja henkilöstövajaus kuormittavat – Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen toivoo pikaisia toimenpiteitä
18
Kuusamo satsaa miljoona euroa maastopyöräilyyn – Rukalle rakennetaan useita uusia reittejä
17
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
15
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
14
Turvapaikanhakijat ja pudasjärviset tarvitsevat vastaanottokeskuksen Lukijalta
12
Takuusäätiö: Opintotuen takaisinperintä olisi syytä sitoa indeksiin – Ministeri Kososen mielestä korotus on kohtuullinen
8
Hurja tilanne Oulujärvellä: Jää petti alta ja traktori vajosi järven pohjaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image